Talentian etiikkapalkinnon saa tutkielma kuraattorityön dokumentoinnista

Noora Mäkinen on valmistunut Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta, ja hänen sosiaalityön maisterintutkielmansa nimi on Kuraattorityön dokumentointi Helsingin kaupungin esi- ja perusopetuksen oppilashuollossa.
Opinnäytetyössään Mäkinen osoittaa, että kuraattorityön dokumentointi vaatii kehittämistä. Kuraattorilla on velvollisuus kirjata oppilaan asiakaskertomukseen, mitä hän on tehty ja ketkä ovat olleet osallisia asian käsittelyssä. Yhtenäiset ohjeistukset ja yhteinen ymmärrys asiakirjojen tarkoituksesta ovat tarpeen.
Päätöksen voittajasta teki ammattijärjestö Talentian ammattieettinen lautakunta. Palkittu opinnäytetyö oli lautakunnan mukaan tieteellisesti vahva ja sen teema sosiaalialan työlle keskeinen.
– Dokumentointi on eettisesti tärkeää mm. asiakkaan oikeuksien näkökulmasta. Mäkisen opinnäyte tuottaa ammattilaisille tietoa ja työvälineitä. Sen arvo ja tulokset ovat siten siirrettävissä laajasti koko sosiaalialan työn dokumentointiin sekä ammattilaisen oman työn tarkasteluun, toteaa Talentian erityisasiantuntija ja ammattieettisen lautakunnan sihteeri Alpo Heikkinen.
Palkintoraati kehuu erityisesti Mäkisen tutkimuksen ammattieettistä kysymyksenasettelua ja pohdintaa ansiokkaaksi.
Kuraattorien tekstit kaipaavat yhteisiä ohjeita
– Kuraattorityön dokumentointia on mielestäni kehitettävä osana sosiaalityön dokumentoinnin kehittämistyötä, ja sen on seurattava ainakin pääsääntöisesti samoja suuntaviivoja, etiikkapalkinnon voittaja Mäkinen sanoo.
Dokumentointiohjeistukset olisikin suunnattava nykyistä selkeämmin kuraattorityön tarpeisiin.
– Kuraattori on koulussa ainut sosiaalityön asiantuntija, jolloin hänellä on paljon vastuuta siitä, miten sosiaalityötä toteutetaan. Sosiaalityön konteksti, eettiset toimintaperiaatteet ja arvot tulisi olla vahvasti osana kuraattorityössä tehtävien tekstien tuottamista – niitä ei pitäisi mielestäni väheksyä, hän toteaa.
Eettisesti mielenkiintoisimmaksi tutkimustulokseksi Mäkinen nostaa sen, että lapset eivät usein tiedä, että kuraattori dokumentoi tapaamisia.
– Sen lisäksi, että dokumentoinnista ei kerrota, sitä ei tehdä yhdessä lasten ja nuorten kanssa.
Mäkisen tutkimus on niin ainutlaatuinen, että se on saanut valtiolta jatkotutkimusrahoitusta. Helsingin yliopiston ASTULA-hankkeessa Mäkinen tutkii kuraattorityön dokumentointia juuri osallisuuden näkökulmasta.
Talentian ammattieettinen lautakunta palkitsee vuosittain stipendillä yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta valmistuneen sosiaalialan opinnäytetyön, jonka tekijä on käsitellyt aihettaan ammattieettisellä tavalla tai tuonut esille ansiokasta ammattieettistä pohdintaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alpo HeikkinenErityisasiantuntija
Puh:09 3158 6023alpo.heikkinen@talentia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta

Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi
Akavalainen 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Sopimukset syntyivät – palkkaohjelma edistää tasa-arvoa sosiaalialalla ja varhaiskasvatuksessa5.5.2025 23:38:25 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on tyytyväinen kuntien ja hyvinvointialueiden uusista työ- ja virkaehtosopimuksista. Talentian hallitus hyväksyi sopimukset maanantaina 5.5.2025.
Sosiaalialan ammattilaiset varoittavat: toimeentulotukiuudistus uhkaa syventää ongelmia29.4.2025 11:24:30 EEST | Tiedote
Toimeentulotukilakiin ehdotetut muutokset saavat tyrmäyksen Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian jäsenkyselyssä: Muutokset eivät lisää työllisyyttä eivätkä säästä yhteiskunnan kustannuksia.
Kehysriihen kylmä linja: Ay-liittojen jäsenet maksumiehinä yritysten verokevennyksille24.4.2025 10:39:41 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihi päättyi keskiviikkona. Tiedossa on verokevennyksiä hyväosaisille ja leikkauksia sote-järjestöille. Ammattijärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu.
Jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistolla halutaan heikentää ammattiliittojen neuvotteluvoimaa22.4.2025 13:18:59 EEST | Tiedote
Jäsenmaksujen yhteys tulonhankkimiseen on Talentian mukaan yksiselitteinen.
Kehysriihen päätöksillä on pysäytettävä hallitsemattomat ja kalliiksi tulevat sosiaalihuollon leikkaukset16.4.2025 07:57:00 EEST | Tiedote
Hallitus kokoontuu ensi viikolla 22.–23. huhtikuuta puoliväliriiheen. Sosiaalihuollon kehittämiseen liittyviä hallitusohjelmakirjauksia on jo kiire edistää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme