Talentian selvitys: Varhaiskasvatusammattilaiset ovat huolissaan lapsista – lasten oikeuksia rikotaan
Kun 80 % päiväkotilapsista on siirtynyt kotihoitoon, on menetetty käsitys siitä, miten nämä sadat tuhannet lapset voivat. Talentian varhaiskasvatuksen ammattilaisille osoitettuun kyselyyn vastanneista vain 20 % kertoo olleensa nyt yhteydessä suoraan kotona olevaan lapseen. Tähän ei ole kunta- eikä valtiotasolla kannustettu, toisin kuin peruskoululaisten kohdalla.
Vanhempien kanssa yhteydenpito on ollut pikemminkin tiedotusluontoista kuin aitoa vuoropuhelua. Toisaalta työnantajat ovat saattaneet ohjeistaa päiväkotien työntekijöitä, että yhteyttä ei tarvitse pitää, koska asiakasmaksuja ei peritä. Periaatteet menevät siis lasten edun edelle.
”Korona on osoittanut, että varhaiskasvatus nähdään edelleen ennen kaikkea työvoimapolitiikkana, joka mahdollistaa nyt etulinjan työssäkäynnin. Varhaiskasvatuksella on kuitenkin monta yhteiskunnallista tehtävää, kuten lasten osallistumisen ja hyvinvoinnin edistäminen sekä pedagogisen toiminnan ja turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen. Se on myös lapsen oikeus, jonka tulee toteutua jokaisen lapsen elämässä”, sanoo Talentian erityisasiantuntija Marjo Katajisto.
Varhaiskasvatuksen työntekijöistä yli puolet on huolestunut oman ryhmänsä kotihoidossa olevien lasten tilanteesta. Huolta aiheuttavat muun muassa vanhempien jaksaminen, mielenterveys- ja päihdeongelmat sekä perheiden ja lasten tuen tarve.
”Eniten huolettaa niiden perheiden osalta, jossa päiväkotipaikan tietää olevan lapselle se turvallinen paikka viettää aikaa. Kun tietää, että kotona lapsi ei välttämättä saa edes sitä lämmintä ateriaa”, kirjoittaa yksi vastaajista. Lisäksi huolta herättää erityisen tuen tarpeessa olevat lapset sekä lapset, joilla suomi on toisena kielenä. Perheiden jaksaminen on nyt koetuksella ja lastensuojeluperheiden arki painaa mieltä. Myös lasten sosiaalisten suhteiden harjoittelu ja kielen kehitys jäävät jälkeen.
Sosionomien osaamista ei hyödynnetä lasten ja perheiden auttamisessa
Vaikka koronakriisi on aiheuttanut perheissä ongelmia, vain kolmannes vastaajista kertoo, että kunnassa on vahvistettu perheille tarjottavia matalan kynnyksen palveluita. Suurimmassa osassa niitä ei edes aiota järjestää.
Kun lasten määrä on vähentynyt päiväkodeista, on varhaiskasvatuksessa työskenteleviä sosionomi (AMK) -taustaisia opettajia siirretty muihin tehtäviin. Heidän osaamistaan ei ole kuitenkaan hyödynnetty lasten auttamiseen, vaikka heidän asiantuntemukselleen olisi käyttöä esimerkiksi lapsiperheiden palveluissa ja ennaltaehkäisevässä työssä.
“Tässä työssä sosionomien osaaminen ja ymmärrys perheiden tukemisesta korostuu. Sosionomit voisivat olla vastuussa yhteydenpidosta perheiden kanssa ja kehittää siihen toimivia malleja. Perheethän ovat ammattilaisille jo tuttuja, joten tuen tarjoaminen ja yhteistyö olisi helppoa”, Marjo Katajisto sanoo.
Joissakin kunnissa varhaiskasvatuksen henkilöstöä on jopa lomautettu, kun lasten määrä päiväkodeissa on vähentynyt. Juuri nyt kunnissa pitäisi kuitenkin kehittää uusia palveluita ja ehkäisevää lastensuojelua myös varhaiskasvatuksessa.
“Varhaiskasvattajat ovat olleet jo ennen koronakriisiä erittäin kuormittuneita. Nyt huoli lasten tilanteesta ja oman työn jatkumisesta kuormittaa heitä entisestään. Lomautukset eivät ole nyt oikea ratkaisu, vaan on panostettava lasten ja henkilöstön hyvinvointiin. Lasten oikeuksien on toteuduttava myös kriisiaikana”, Marjo Katajisto sanoo.
Kysely toteutettiin 8.-15.4.2020.
Kysely lähetettiin 3710 työssäkäyvälle talentialaiselle varhaiskasvatusalan ammattilaiselle, joista suurin osa työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana. Kyselyyn vastasi 1047 henkilöä. Heistä 80 % työskentelee kunnan varhaiskasvatuspalveluissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo Katajisto, erityisasiantuntija puh. 045 788 13915
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia
Tietoja julkaisijasta

Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi
Akavalainen 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentia: Ulkomaalaislain muutokset syrjivät – ”Kotoutumista ei edistetä epävarmuudella”12.9.2025 13:15:34 EEST | Tiedote
Ulkomaalaislakiin ehdotetut muutokset ovat syrjiviä ja vaarantavat kotoutumisen, kritisoi Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Toimeentulotuen ja työttömyysetuuden käyttö, 40 000 euron tuloraja sekä ammattikorkeakoulututkintojen sivuuttaminen vaikeuttaisivat pysyvän oleskeluluvan saamista. Muutos lisäisi köyhyyttä, syrjäytymistä ja epävarmuutta.
Sosiaalihuollon palveluvalikoiman periaatteet eivät saa heikentää asiakkaiden oikeuksia9.9.2025 09:29:36 EEST | Tiedote
Hallitus valmistelee hanketta, jossa säädetään sosiaalihuollon palveluvalikoiman periaatteista. Uudistuksen vaikutukset asiakkaiden oikeuksiin ja palvelujen saatavuuteen on arvioitava huolellisesti, vaatii Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Opinnäytetyö antoi äänen päihteiden käyttäjille – Talentia myönsi etiikkapalkinnon8.9.2025 10:15:00 EEST | Tiedote
Noora Seppälä on saanut Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian vuoden 2025 etiikkapalkinnon opinnäytetyöstään "Asiakkaan voimaantuminen jalkautuvassa päihdetyössä".
Jyväskyläläinen opinnäytetyö toi kuuluviin päihdetyön asiakkaan äänen – saa Talentian etiikkapalkinnon8.9.2025 10:15:00 EEST | Tiedote
Noora Seppälän opinnäytetyö Asiakkaan voimaantuminen jalkautuvassa päihdetyössä on saanut Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian vuoden 2025 etiikkapalkinnon.
Talentia: Hyvinvointialueet teettävät yhä ilmaista työtä sosiaalityöntekijöillä5.9.2025 12:21:11 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueiden on lopetettava ilmaisen työn teettäminen sosiaalityöntekijöillä ja kuraattoreilla, vaatii Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme