Taloudellisesti epävakaina aikoina yhtiökokoukseen osallistuminen tavallistakin tärkeämpää

Taloudellisesti epävakaina aikoina on suositeltavaa, että yhtiökokous myöntää hallitukselle varmuuden vuoksi valtuuden myös ylimääräisten vastikkeiden perimiseen. Taloyhtiö voi joutua perimään ylimääräisiä vastikkeita esimerkiksi silloin, kun kaukolämmön ja muiden pakollisten menojen kustannukset kasvavat kesken tilikauden, eikä taloyhtiön kassassa ole riittävästi puskuria menojen kattamiseen.
”Haastavina aikoina on tavallistakin tärkeämpää, että osakkaat osallistuvat taloyhtiönsä yhtiökokoukseen ja saavat yhtiön johdolta ajantasaisen katsauksen yhtiön tilanteesta”, sanoo Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen.
Talousarvion laadinta voi olla epävarmassa taloustilanteessa ja kustannusten noustessa haastavaa. Nyt yhtiökokouksissa onkin ensiarvoisen tärkeää huolehtia yhtiön maksuvalmiuden riittävyydestä ja nopeista reagointikeinoista. Taloyhtiöllä tulisi olla jatkuvasti noin 3-4 kuukauden vastikkeita vastaava määrä kassapuskurina ja hallituksella olemassa valtuudet periä ylimäärisiä vastikkeita taloustilanteen niin vaatiessa.
“Vain osallistumalla yhtiökokoukseen tiedät miten ja miksi oman yhtiösi vastiketaso ja asumiskustannuksesi tulevat muuttumaan ja pystyt vaikuttamaan päätöksiin. Mitä paremmin tiedät ja tunnet taloyhtiösi tulevaisuudennäkymät, sitä paremmin pystyt varautumaan myös oman taloutesi osalta tuleviin muutoksiin”, Järvinen tähdentää.
Kustannusten ja vastikkeiden noustessa myös talouden ja talousarvion seuranta korostuu. Menopuolen muutosten lisäksi taloyhtiöissä on tärkeää huolehtia tehokkaasta ja aktiivisesta vastikeseurannasta, jotta vastikerästejä ei pääsisi kertymään. Talouden seurannasta huolehtivat taloyhtiön isännöitsijä ja hallitus yhteistyössä. Parhaiten taloyhtiön taloudenpitoon ja suunnitteluun pystyt omassa taloyhtiössäsi vaikuttamaan osallistumalla yhtiökokoukseen ja lähtemällä mukaan hallitustyöskentelyyn.
Yhteyshenkilöt
Juho Järvinentalous- ja veroasiantuntija
Puh:09 1667 6761juho.jarvinen@kiinteistoliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Paloturvallinen parvekegrillaus on sallittua myös taloyhtiössä16.5.2023 08:35:00 EEST | Tiedote
Kesän kynnyksellä moni kaivaa grillin esiin ja ryhtyy valmistamaan kesäisiä herkkuja omalla parvekkeellaan tai terassillaan. Aihe tuottaa yhteydenottoja myös Kiinteistöliiton lakineuvontaan. Osa taloyhtiöiden osakkaista kokee grillaamisen niin häiritsevänä, että haluaisi kokonaan kieltää sen. Kiinteistöliitto ei kuitenkaan suosittele grillauskieltoa ratkaisuksi asiaan.
Ilmalämpöpumpun asentaminen kerrostaloasuntoon vaatii taloyhtiön suostumuksen9.5.2023 09:03:00 EEST | Tiedote
Kesän lähestyessä moni tulee miettineeksi mahdollisten helteiden aiheuttamaa kuumuutta ja viilennykseen tarjolla olevia vaihtoehtoja. Viime vuosina kerrostaloasunnoissakin yleistyneen ilmalämpöpumpun saattaa vielä ehtiä asennuttaa ensi kesäksi, mutta liian kiireellä tähänkään projektiin ei pidä ryhtyä, sillä asia on asunto-osakeyhtiössä hoidettava yhteistyössä taloyhtiön kanssa.
Taloyhtiöiden korjausrakentamisessa ei kasvua vuonna 20232.5.2023 08:59:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöiden korjaushankkeiden näkymät ovat viimevuotista heikommat. Tämä näkyy sekä suhdanneodotuksissa että rakennusosakohtaisissa korjausten toteutumisarvioissa. Pääkaupunkiseudulla näkymät ovat heikentyneet vähiten. Tiedot käyvät ilmi Kiinteistöliiton kevään Korjausrakentamisbarometrista.
Timo Nieminen jatkaa Kiinteistöliiton puheenjohtajana1.4.2023 11:14:10 EEST | Tiedote
Diplomi-insinööri Timo Nieminen Kauniaisista jatkaa Kiinteistöliiton puheenjohtajana. Jyväskylässä 1.4. koolla ollut Kiinteistöliiton liittokokous valitsi liiton varapuheenjohtajiksi kiinteistöneuvos Pertti Satopään Liedosta ja toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Harri Järvenpään Tampereelta sekä diplomi-insinööri Martti Suomelan Helsingistä.
Taloyhtiöiden hoitovastikkeet kovassa kasvussa28.3.2023 09:01:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöiden vastuuhenkilöistä valtaosa katsoo, että heidän taloyhtiönsä taloustilanne on vakaa. Kuitenkin hieman runsaalla 20 prosentilla yhtiöitä hoitokulujen nousu uhkaa taloyhtiön maksukykyä jonkin verran, ja runsaalla kahdella prosentilla suuresti. Tiedot käyvät ilmi Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöille kohdistetusta kyselystä, johon vastasi miltei 4900 vastaajaa maaliskuussa 2023. Taloyhtiöiden talousnäkymät vaihtelevat kunnasta toiseen, sillä myös hoitokulujen kehitys on vaihdellut suuresti viime aikoina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme