Talouden tilan kuvailu ei enää riitä pankkien lisäpääomavaatimusten perusteluiksi

Finanssivalvonnalla on mahdollisuus tarvittaessa asettaa kaksi lisäpääomavaatimusta, joilla hallita rahoituslaitosten järjestelmäriskiä: rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella pankeille asetettava lisäpääomavaatimus (järjestelmäriskipuskurivaatimus) sekä rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävälle pankille määrättävä lisäpääomavaatimus.

Huhtikuussa 2021 uudistettujen säännösten perusteella molemmat vaatimukset voidaan asettaa yhtä aikaa, mutta päätökset on perusteltava aiempaa huolellisemmin.

Kun lisäpääomavaatimukset ovat yhtä aikaa sovellettavia, on tarpeellista erottaa vaatimusten taustalla olevat riskit tarkasti toisistaan. Säännökset yksiselitteisesti kieltävät pääomavaatimuksen laskemisen kahteen tai useampaan kertaan samasta riskistä.

Finanssivalvonnalle on lainsäädännössä annettu toimivalta tunnistaa erilaisia riskejä, mitata niitä ja asettaa järjestelmäriskipuskurivaatimus niiden perusteella. Tällaisen toimivallan olemassaolo heikentää luonnollisesti viranomaisten päätösten ennakoitavuutta. Säännökset eivät kuitenkaan salli täysin vapaata harkintavaltaa. Ennakoitavuuden turvaamiseksi viranomaisen tulee avata vaatimuksen laskenta eli se, miten vaatimukseen päädyttiin. Tätä kuvastaa lain tulkintaa ohjaava talousvaliokunnan mietinnön kirjaus:

” [--] …talousvaliokunta pitää näiden säännösten soveltamisessa välttämättömänä, että järjestelmäriskipuskurin asettamispäätöksessä avataan kattavasti ne riskit, joiden perusteella järjestelmäriskipuskuri asetetaan, tunnistetun riskin suuruus arvioidaan määrällisesti ja pääomavaade johdetaan siitä läpinäkyvästi niin, että järjestelmäriskipuskurin asettamispäätöksen perusteet ovat toistettavissa… [--]”

Asuntoluottoriskien on kerrottu olleen olennaisessa roolissa, kun järjestelmäriskipuskurivaatimus edellisen kerran asetettiin. Muutaman viime vuoden aikana pankeissa on näitä riskejä kattamaan kuitenkin varattu lisää omia varoja ilman, että riskeissä on tapahtunut välttämättä kasvua. Lisääntyneet pääomat on otettava huomioon, kun puskurivaatimuksesta päätetään. Muutoin seurauksena voisi olla omien varojen vaateen laskeminen uudelleen samoista riskeistä, joille varoja on jo nyt laskennassa varattu. Tästäkin syystä on tärkeää, että viranomainen avaa tarkasti laskelmansa.

Jää nähtäväksi, päätyykö Finanssivalvonta asettamaan järjestelmäriskipuskurivaatimusta tulevassa päätöksessään. Se saattaa nimittäin myös katsoa, että jo olemassa olevat vaatimukset, pankkien nousseet vakavaraisuusvaateet ja muut varautumistoimet riittävät järjestelmäriskien kattamiseen.

Jos järjestelmäriskipuskurivaatimus päätetään kuitenkin asettaa, erityisen mielenkiintoisia ovat vaatimuksen perustelut. Uuden lainsäädännön myötä pankeilla on oikeus saada seikkaperäisempiä perusteluja päätökselle. Viime kädessä jää pankkien harkintaan, pitävätkö ne asettamispäätöstä perusteltuna ja perusteluja riittävinä vai onko päätökseen syytä hakea valitusmenettelyn kautta tarkennusta.