Profima Finance Oy

Taloushallintoa ymmärrettävässä muodossa

Jaa

Profiman Lars Hästö on uusi tuore blokkaajaa, joka avaa taloushallinnon kiemuroita ymmärrettävään muotoon. Julkaisualusta on STT Info.

Hallitsetko talouden peruskäsitteet? -peli on pikatesti taloushallintataidoista. Kuvituskuva: Mathieu-Stern.
Hallitsetko talouden peruskäsitteet? -peli on pikatesti taloushallintataidoista. Kuvituskuva: Mathieu-Stern.

Kirjanpidon ja taloushallintoasioiden kanssa päivänsä viettävä Hästö, on törmännyt useammin kuin kerran, että taloushallinnon perusasiat ovat hakusessa. Syitä siihen on muutama.

- Usein tiedetään, että jotain pitäisi tehdä, kuten esimerkiksi kirjata varastonmuutos. Mutta, mitään ei tapahdu. Tähän on usein syynä se, ettei kukaan ota kokonaisvastuuta varaston kirjanpidosta, varsinkin jos ostoja tehdään eri yksiköissä, selvittää Hästö.

Juuri tästä asiasta hän kirjoittaa muun muassa  tuoreimmassa blogissaan. Muutkin syyt löytyvät blogista.

Ennustettavuus

Ensimmäisessä blogissaan vuoden vaihteen kunniaksi ekonomi Hästö kertoi ennusteista. 

- Kun esimerkiksi kassavirtaennusteen tekee huolella, niin hyöty tulee saman tien. Taloutta on hankala johtaa, jos ei tiedetä päivitettyä tilannetta. Kassavirtaennuste on helppo työkalu nähdä missä mennään juuri tällä hetkellä. 

Usein vuoden vaihteessa tehdään budjetit, ja toteuma merkitään kassavirtaennusteeseen. Jos liiketoiminta ei edisty budjetin mukaisesti, silloin pystytään reagoimaan nopeasti. 

- Juuri nopeasti reagoiminen on yksi talousasioiden hallitsemisen kulmakivi, tietää Hästö, joka liputtaa vastuullisen taloushallinnon kumppanuuden puolesta.

"Hallitsetko talouden peruskäsitteet" -peli

Profima on teettänyt "Hallitsetko talouden peruskäsitteet" -pelin. Sen avulla itse kukin voin testata onko talousasioiden perusasiat hallussa. 12 kysymyksen joukossa on helppoja ja myös hieman haasteellisia kysymyksiä. 

- Peli on yksi tapa madaltaa kynnystä taloushallintoasioita kohtaan ja jopa saada ihmiset innostumaan niistä, sanoo Hästö.

Avainsanat

Kuvat

Hallitsetko talouden peruskäsitteet? -peli on pikatesti taloushallintataidoista. Kuvituskuva: Mathieu-Stern.
Hallitsetko talouden peruskäsitteet? -peli on pikatesti taloushallintataidoista. Kuvituskuva: Mathieu-Stern.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Profima Finance Oy
Pohjoinen Makasiinikatu 6 A
00130 Helsinki

+358 400 228625http://www.profima.fi

Oletko koskaan kohdannut tilitoimiston, joka kysyy asiakkaalta millaisia taloudellisia tavoitteita halutaan saavuttaa, ensi vuonna tai viiden vuoden päästä? Meille nämä kysymykset ovat päivittäisiä. Emme ole ainoastaan kirjanpitotoimisto, vaan arjen talouden kumppani, joka luotsaa asiakkaansa menestykseen kirjanpito- ja talouspäällikköpalveluiden avulla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Profima Finance Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme