Kiinteistöliitto Uusimaa ry

Taloyhtiö, naapurisopu ja turvallisuus uuden vuoden juhlinnassa

Jaa
Varsinkin tänä vuonna moni odottaa vuoden vaihtumista. Vuoden 2021 toivotaan tarkoittavan paluuta kohti ”normaalia” elämää. Erityisesti tiheästi asutuilla kaupunkialueilla on syytä muistaa, että lain mukaan ilotulitteiden käyttäjä vastaa niiden turvallisesta käytöstä. Henkilö- ja omaisuusvahinkojen vaaraa ei saa aiheuttaa. Rakettien ampuminen taloyhtiön pihalla ei yleensä onnistu turvallisesti ja siksi se ei ole suositeltavaa.

”On kaikkien asukkaiden viihtyvyyden ja turvallisuuden kannalta parempi, ettei ilotulitteita ammuta taloyhtiön pihalla eikä talojen välittömässä läheisyydessä. Ampujan ei tarvitse pelätä ilotulitteiden osumista rakennuksiin tai autoihin eikä kotieläinten tarvitse kuunnella ikkunan edessä räjähteleviä raketteja. Kannattaa myös muistaa, että ullakolla, verkkokellarissa tai taloyhtiön yhteisissä tiloissa ilotulitteita ei saa säilyttää lainkaan.” toteaa neuvontalakimies Ville Hopsu.

Monessa kaupungissa on erikseen pelastuslaitosten rajaamia alueita, joissa ei saa ampua raketteja. Tänä vuonna esimerkiksi Helsingissä kiellettyjä alueita ovat ydinkeskusta ja monet ostoskeskus-, puisto- tai torialueet. Lisäksi on muistettava, että ilotulitteita saa käyttää uudenvuodenyönä vain klo 18–02 välisenä aikana.

Ilotulitteet aiheuttavat vuosittain useita tulipaloja sekä erilaisia vammoja. Tämän vuoksi niiden vaaroista on syytä keskustella myös lasten kanssa ja pitää tulitteet poissa lasten saatavilta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: Kiinteistöliitto Uusimaan neuvontalakimies Ville Hopsu, gsm 041 545 7084

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistöliitto Uusimaa ry
Annankatu 24, 4.krs
00100 HELSINKI

(09) 1667 6761http://www.ukl.fi

Kiinteistöliitto Uusimaa ry edustaa lähes 12.000 asunto-osakeyhtiötä, joissa asuu yli 800.000 henkilöä. Vastaamme vuosittain noin 10.000 neuvontapuheluun. Lisäksi autamme jäseniämme edunvalvonnan, koulutusten ja muiden asiantuntijapalveluiden kautta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto Uusimaa ry

Kiinteistöverouudistus on myrkkyä pääkaupunkiseudulle31.8.2023 16:04:36 EEST | Tiedote

Pääkaupunkiseutu on Suomen kallein asuinalue. Vuoden 2022 kiinteistöverosta yli kolmannes kertyi pääkaupunkiseudun kiinteistöistä, vaikka asuinkiinteistöjen veroprosentti Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla on lain määrittämällä alarajalla. Nyt tuore hallitusohjelma sekä 29.8. julkistettu ehdotus hallituksen esitykseksi kiinteistöveron muuttamisesta nostaisi tätä alarajaa lähes 40 prosenttia. Korotus kiristää kiinteistöverotusta 245 kunnassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye