Taloyhtiön hallitustyö käyntiin - tukea ja työkaluja Kiinteistöliitosta
15.8.2019 08:07:00 EEST | Kiinteistöliitto | Tiedote

Hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan on tärkeää perehtyä huolellisesti oman yhtiönsä tilanteeseen ja keskeisiin asiakirjoihin. Kiinteistöliitto on koonnut taloyhtiöiden hallitusten jäsenille tarkistuslistan, jonka avulla voi selvittää oman taloyhtiönsä tilanteen ja perehtyä hallituksen jäsenen kannalta tärkeisiin tehtäviin.
”Taloyhtiössä hallitus on avainasemassa huolehtiessaan osakkaiden yhteisestä omaisuudesta. Sen vuoksi hallituksen jäsenten on hyvä ottaa tehtävänsä vakavasti ja ensi alkuun perehtyä kaikkiin hallitustyöskentelyn kannalta oleellisiin asioihin sekä asiakirjoihin”, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.
Tärkeitä asiakirjoja ovat esimerkiksi isännöintitoimiston kanssa solmittu isännöintisopimus sekä huoltoyhtiön kanssa tehty sopimus kiinteistönhuollosta. Hallituksen on tärkeää myös pitää silmällä taloyhtiön taloudellista tilannetta.
Hallituksen jäsenille tarkoitettu tarkistuslista ja muita hallitustyön kannalta hyödyllisiä työkaluja on koottu Kiinteistöliiton verkkosivuille.
Yhteyshenkilöt
Kristel Pynnönenapulaispäälakimies
Puh:040 579 6978kristel.pynnonen@kiinteistoliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Taloyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat entistä iäkkäämpiä13.10.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat keski-iältään 64-vuotiaita. Pääkaupunkiseudulla hallitusten jäsenten keski-ikä on runsaat 62 vuotta ja muualla Suomessa 64 vuotta. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemästä kyselystä.
Taloyhtiöiden kustannuksissa kasvupaineita ensi vuonna6.10.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Yleinen kustannuskehitys voi jonkin verran kasvattaa taloyhtiöiden hoitokuluja ensi vuonna. Kiinteistöliitto julkaisi tänään jäsentaloyhtiöilleen tarkoitetun talousarvio-ohjeen, joka tarjoaa suuntaviivoja ensi vuoden talouden suunnitteluun. Tilanteet vaihtelevat kuitenkin suuresti kunnasta ja taloyhtiöstä toiseen.
Asunto-osakeyhtiölain muutos helpottaa häiriötilanteisiin puuttumista taloyhtiöissä29.9.2026 09:07:00 EEST | Tiedote
Lokakuun alussa voimaan tuleva asunto-osakeyhtiölain muutos tuo taloyhtiöille lisäkeinoja häiritsevään elämään puuttumiseen. Lakimuutos paikkaa osan katveista, joita taloyhtiön ainoassa puuttumiskeinossa eli huoneiston hallintaanotossa on ollut.
Hallituksen esitys asuntokauppalaista parantaisi uudiskohteissa asunnonostajan ja taloyhtiön asemaa24.9.2026 15:36:27 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys uudeksi asuntokauppalaiksi lisää rakentamisen kustannuksia ja nostaa uusien asuntojen hintoja sekä sitä kautta asumiskustannuksia. Kiinteistöliiton mielestä muutokset kuitenkin parantavat uudiskohteissa asunnonostajien ja taloyhtiön asemaa, ja voivat parantaa myös rakentamisen laatua.
Hallituksen tunnettava taloyhtiön sopimukset ja käsiteltävä hinnankorotukset22.9.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiön solmimat sopimukset vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka suuria kustannuksia yhtiölle koituu kuukausittain maksettavista palveluista, kuten esimerkiksi isännöinnistä, kiinteistönhuollosta ja siivouksesta. Sen vuoksi taloyhtiön hallituksella on tärkeä rooli kustannusten kurissa pitämisessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

