ELY-keskukset

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusten poisto aloitetaan 19.4.

Jaa
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien maantieverkon talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusten poistaminen aloitetaan keskiviikkona 19.4. ja merkit tulee olla vaihdettuna viimeistään perjantaina 21.4. Tiekohtaiset nopeusrajoitukset tulevat voimaan heti, kun merkit on vaihdettu.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa oli viime talvikaudella alennettu tiekohtainen 80 km/h nopeusrajoitus 1 750 tiekilometrillä. Tästä Kainuun osuus oli 600 km. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaalla oli käytössä talvikauden 70 km/h nopeusrajoituksia 180 tiekilometrillä.

Varaudu kelien muutoksiin

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus korostaa kevään vaihtelevien keliolosuhteiden huomioon ottamista liikenteessä. Kevään aikana saattaa vielä esiintyä lumi- ja räntäsateita, jolloin ajonopeus tulee sovittaa vallitsevien olosuhteiden mukaiseksi. Yölämpötilat laskevat vielä usein pakkasen puolelle, jolloin edellispäivän sulamis- ja sadevedet voivat jäätää tienpinnat. Erityisesti yöllä ja aikaisin aamulla tienpinnat voivat olla yllättävän liukkaita.

Kevät tuo myös lisää liikkujia maanteille. Erityisesti pyöräilijät ja mopoilijat on syytä ottaa huomioon. Autoilijan velvollisuutena on jättää heille riittävä tila kohdattaessa tai ohitettaessa sekä välttää lian ja soran roiskuttamista. Keväällä olosuhteet tien reunassa voivat olla pitkään huonommat kuin itse ajoradalla.

Lisäksi kevään edetessä hirvieläimet alkavat liikkua aktiivisemmin. Jos havaitset hirven liikenteessä, niin hiljennä vauhtiasi ja valmistaudu tarvittaessa pysähtymään nopeasti. Hirvionnettomuuden riski on suurimmillaan juuri ennen auringonlaskua.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liikenneturvallisuusvastaava Anniina Gutzén, p. 0295 038 074, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Satakuntas och Egentliga Finlands LUMO-program ökar kunskapen om biologisk mångfald (Egentliga Finland, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Pressmeddelande

Det första steget i de regionala programmen för biologisk mångfald är att öka tillgången till en öppen naturinformation. Egentliga Finlands och Satakuntas LUMO-program lyfter fram de viktigaste naturområdena i regionerna samt synliggör för alla intresserade naturens mångfald och de för regionen speciella egenskaperna samt de behov av åtgärder som finns. Baserat på denna information riktas åtgärderna för att främja den biologiska mångfalden, såsom restaurering av livsmiljöer, till sådana områden som är i störst behov av ingreppen och i mest akut behov av dessa. På så vis ökar kostnadseffektiviteten kring arbetet med biologisk mångfald. Programmet erbjuder markägare olika alternativ för frivilliga åtgärder för att främja den biologiska mångfalden.

Satakunnan ja Varsinais-Suomen LUMO-ohjelmat lisäävät tietoa luonnon monimuotoisuudesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Tiedote

Maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden ohjelmien ensimmäinen askel on avoimen luontotiedon lisääminen. Varsinais-Suomen ja Satakunnan LUMO-ohjelmat nostavat esiin maakuntien parhaita luontoalueita ja avaavat maakunnan luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja edistämistarpeita kaikille tiedosta kiinnostuneille. Tiedon perusteella luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia kuten elinympäristökunnostuksia kohdennetaan niitä eniten ja kiireellisimmin kaipaaville alueille ja tehostetaan näin luonnon monimuotoisuustyön kustannustehokkuutta. Maanomistajille ohjelma tarjoaa vaihtoehtoja vapaaehtoiseen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.

Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)8.5.2025 09:58:14 EEST | Tiedote

Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye