Tammi julkaisee muusikko Pave Maijasen elämäkerran
2.9.2020 09:17:00 EEST | Tammi | Tiedote

Pekka Juhani ”Pave” Maijanen on ollut yksi suomalaisen populaarimusiikin suurista vaikuttajista jo 1970-luvulta lähtien. Maijanen on sukupolvensa keskeisimpien muusikoiden joukossa ainoita, jonka tarinaa ei ole vielä kerrottu.
Tulevassa elämäkerrassaan lauluntekijä summaa elämäntyötään. Samalla kirja tulee olemaan värikäs kuvaus suomalaisen populaarimusiikin suurista murrosvuosista.
Maijanen on kokenut yli 50-vuotisen uransa varrella niin savuisat vuodet Royals-yhtyeessä, 1980-luvun suuren nosteen soolourallaan kuin tuottajanroolin useiden huippuartistien ja -yhtyeiden, kuten Dingon, Wigwamin ja Hurriganesin, taustalla.
Elämäänsä tiukasti julkisuudelta varjellut Maijanen puhuu kirjassa nyt myös aiheista, joista hän on tähän saakka halunnut vaieta.
”Pave Maijasen ura paljastuu todelliseksi runsaudensarveksi – ja kaikki ne tarinat tämän loistavan uran varrelta ovat suomalaista populaarikulttuurin historiaa parhaimmillaan”, sanoo Tammen tietokirjojen kustannuspäällikkö Kati Lampela.
Pave Maijanen täyttää 70 vuotta huomenna, 3. syyskuuta. Tommi Saarelan kirjoittama elämäkerta Pave Maijanen – Elämän nälkä (Tammi) ilmestyy huhtikuussa 2021.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kati Lampela
Kustannuspäällikkö
+358 50 577 6100
kati.lampela@tammi.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Leena Lehtolaisen juhlavuoden kirjoituskilpailu nuorille21.1.2026 13:14:12 EET | Tiedote
Kirjailija Leena Lehtolainen viettää tänä vuonna 50-vuotistaiteilijajuhlaansa. Hänen uransa alkoi Tammella vain 12-vuotiaana 1976. Merkkivuoden kunniaksi Lehtolainen ja hänen kustantajansa Tammi julistavat nuorille kirjoituskilpailun, jonka tarkoitus on innostaa kuudes- ja seitsemäsluokkalaisia koululaisia kirjoittamaan ja sitä kautta sanoittamaan omia tunteitaan ja maailmaansa.
Kirjailijat lavalla -keskustelusarja punoo yhteen Kansallisteatterin kevätohjelmiston teemoja ja WSOY:n ajankohtaisia kirjoja20.1.2026 09:35:16 EET | Tiedote
Keväällä 2026 Suomen Kansallisteatteri ja WSOY tuovat lavalle uuden Kirjailijat lavalla -ohjelmakokonaisuuden, jossa tunnetut kirjailijat sukeltavat syvälle inhimillisyyden, tunteiden ja tarinoiden maailmaan.
Tammen kevät 2026 on julkistettu: ensi vuonna juhlitaan Leena Lehtolaisen 50-vuotista uraa13.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Tammen kevään 2026 katalogin voi ladata täältä: https://issuu.com/kirja/docs/tammi_kevat_2026
Siri Kolun Alle aallon on lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas5.11.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Siri Kolun vahvatunnelmainen seikkailuromaani Alle aallon on lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas. Voiko Atlantiksesta pelastua ennen hirmuaallon tuloa?
Tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas 2025: Sami Karjalaisen Muodonvaihdoksia ihmettelemässä4.11.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Sami Karjalaisen Muodonvaihdoksia ihmettelemässä esittelee erilaisia muodonvaihdoksia ja selittää, miksi hyönteisille ja osalle muista eläimistä on kehittynyt näin erikoinen tapa muuttaa muotoaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
