Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto tukee Ukrainasta saapuvia opiskelijoita

Jaa
Tampereen yliopisto tarjoaa Ukrainasta Suomeen saapuville tutkinto-opiskelijoille mahdollisuuden opintoihin sodan aiheuttaman humanitäärisen kriisin vuoksi. Avoimen yliopiston koulutustarjonnan lisäksi yliopisto myöntää erillisten opintojen suoritusoikeuksia.

Opiskelu on maksutonta opiskeluoikeuden saaneille. Haettavana on myös määräaikaisia tutkijatehtäviä. 

Tampereen yliopiston tarjoamat englanninkieliset opinnot on suunnattu perustutkinto-opiskelijoille, joiden opinnot ukrainalaisessa korkeakoulussa ovat keskeytyneet. Hakemuksia käsitellään vuoden 2022 loppuun asti. Opiskeluoikeudet myönnetään 31.7.2023 asti eikä opinnoista peritä maksuja.   

– Käymme keskusteluja myös ukrainalaisten yliopistokollegojemme kanssa siitä, miten voimme osoittaa tarkoituksenmukaista tukea. Tarkastelemme myös, miten voimme apurahajärjestelmiemme avulla tukea ukrainalaisia opiskelijoita, kertoo Tampereen yliopiston koulutuksen vararehtori Marja Sutela

Lisäksi Tampereen yliopisto avaa haettavaksi viisi (5) kaksivuotista, määräaikaista ja kokoaikaista tutkijatohtoritehtävää Tampereella. Haku on suunnattu ukrainalaisille tutkijoille, jotka eivät voi jatkaa työtään Ukrainassa sodan takia ja etsivät väliaikaista tutkijan paikkaa Ukrainan ulkopuolella.

Tampereen yliopisto tekee myös yhteistyötä Tampereen kaupungin sekä muiden aluetoimijoiden kanssa tuen tarjoamiseksi Ukrainasta paenneille.

Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Koulutus:
Marja Sutela
040 721 5204
marja.sutela@tuni.fi


Tutkimus:
Jarmo Takala
040 541 6897
jarmo.takala@tuni.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Perheen sisäisiä henkirikoksia voidaan ennaltaehkäistä2.12.2025 12:45:48 EET | Tiedote

TtM Marianne Ellilän väitöstutkimus osoittaa, että suomalaisiin perheen sisäisiin henkirikoksiin liittyy taustatekijöitä ja niitä voidaan ennaltaehkäistä. Ellilä kuvasi kolmen eri aineiston kautta tutkimuksessaan perheen sisäisten henkirikosten taustatekijöitä ja ennaltaehkäisyä. Äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajien näkemykset, henkirikosten uhrien läheisten kokemukset ja tekijöiden mielentilatutkimukset antoivat arvokasta tietoa aiheesta.

Väitös: Uloshengityksen huippuvirtaus ei ole riittävän luotettava mittari astmaan liittyvän keuhkoputkien supistumisen ja laajenemisen arvioinnissa2.12.2025 08:40:00 EET | Tiedote

Astman diagnostiikka perusterveydenhuollossa perustuu pääasiassa keuhkojen toiminnan vaihtelun havaitsemiseen joko huippuvirtausta (PEF) tai sekuntikapasiteettia (FEV1) mittaamalla. Näiden fysiologisten parametrien keskinäisestä suhteesta tiedetään kuitenkin vähän, eikä ole selvää, tunnistavatko ne samoja potilaita. Lääketieteen kandidaatti Leon Csonka selvitti väitöstutkimuksessaan, kuinka luotettavasti PEF-muutokset kuvaavat keuhkoputkien supistumista ja laajenemista aikuisilla ja lapsilla verrattuna FEV1-muutoksiin.

Väitös: Yli 80 prosenttia työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneista jäi ilman kuntoutuspsykoterapiaa1.12.2025 09:08:48 EET | Tiedote

Yleiset mielenterveyshäiriöt – masennus ja ahdistuneisuushäiriöt – ovat merkittävä syy työkyvyttömyyteen, ja ne aiheuttavat mittavaa inhimillistä kärsimystä yksilöille ja kustannuksia yhteiskunnalle. LL, VTM Helena Leppänen osoittaa väitöstutkimuksessaan, että yleisten mielenterveyshäiriöiden hoito ja kuntoutus jäävät usein puutteellisiksi jopa työkyvyttömyyden uhatessa potilasta. Tutkimuksessa havaittiin myös, että erityisesti kuntoutuspsykoterapian hyödyntämisessä esiintyy sosioekonomista eriarvoisuutta, mikä voi heikentää mahdollisuuksia kuntoutua takaisin työelämään.

Väitös: Kestävän kehityksen tulosjohtaminen ja raportointi julkisen hallinnan muutoksessa28.11.2025 09:43:59 EET | Tiedote

Elina Vikstedtin väitöskirja tarkastelee, miten kestävän kehityksen tulosjohtaminen, laskentatoimi ja raportointi rakentuvat julkisen hallinnan murroksessa. Tutkimus analysoi, miten erilaiset lähestymistavat kestävyyteen muovaavat julkisen sektorin johtamisen ja raportoinnin käytäntöjä sekä millaista työtä YK:n Agenda 2030 -tavoiteohjelman seurannan valtavirtaistaminen edellyttää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye