Museokortti

Tamperelaiset museoseikkailijat Ella ja Iiris vierailivat yli 30 museossa – tehokaksikko teki hengästyttävän museokierroksen halki eteläisen Suomen

Jaa
Tamperelainen tehokaksikko Ella Rantanen ja Iiris Mäntymies kiersivät kahdessa viikossa Tampereen, Mäntän, Jyväskylän, Savonlinnan, Lappeenrannan, Kotkan, Porvoon, Helsingin, Hämeenlinnan, Turun, Rauman ja Porin museot. Museoseikkailusta jäi käteen monta uutta kokemusta.
Tamperelainen tehokaksikko Ella Rantanen (kuvassa vas.) ja Iiris Mäntymies  tutustuivat yli 30 eteläisen Suomen museoon.
Tamperelainen tehokaksikko Ella Rantanen (kuvassa vas.) ja Iiris Mäntymies tutustuivat yli 30 eteläisen Suomen museoon.

Museokortin seikkailijoita Ella Rantasta, 21, ja Iiris Mäntymiestä, 23, yhdistää rakkaus taiteeseen sekä pohjaton uteliaisuus uusia asioita kohtaan. 

Ystävykset suunnittelivat unelmiensa museokierroksen, jossa poikettiin yli 30 museossa ja osallistuttiin mahdollisimman moneen museon työpajaan. Reilun kahden viikon matkan aikana he ennättivät vierailla peräti 12 eteläisen Suomen kaupungissa. 

– Olemme olleet ystäviä yläasteelta saakka, joten matkan varrelle on mahtunut jo monenlaisia seikkailuja.

Rantanen ja Mäntymies valitsivat museoreitilleen heille entuudestaan tuntemattomia kohteita tutustuakseen uusiin museoihin. Lisäksi he etsivät museoista erityisesti osallistavia ja vuorovaikutteisia museokokemuksia työpajoihin osallistumalla.

– Yllätyimme, kuinka paljon museoissa oli vuorovaikutteisuutta ja mahdollisuuksia tehdä asioita! 

Vuoden 1985 Datsunin penkiltä tuohisormuspajaan ja sotilaan tamineisiin 

Museokierroksensa Rantanen ja Mäntymies aloittivat kotikaupungistaan Tampereelta. He suuntasivat ensin Muumimuseoon ja sen Työpaja Ateljeeseen, jossa järjestetään vaihtuvin teemoin toimintaa ympäri vuoden.

– Tällä kertaa Ateljeessa sai suunnitella ja toteuttaa oman animaatiohahmon. Hahmot leikattiin värikkäästä pahvista ja niistä otettiin kuvia, joista sitten koottiin stop motion -animaatio, seikkailijat kertovat.

Museokeskus Vapriikissa Museokortin seikkailijat pääsivät muun muassa tutustumaan Dracula – vampyyrit Vapriikissa -näyttelyyn, ihastelemaan luonnon ihmeitä Kivimuseossa, pelaamaan Pelimuseon lukuisia pelejä sekä kokeilemaan laukaisusimulaattoria Suomen Jääkiekkomuseossa.

– Vapriikista mieleen painui erityisesti hauskasti osallistava Teatterikaupunki-näyttely, jossa pääsi esimerkiksi istumaan Vuonna 85 -musikaalin Datsunin kyytiin ja fiilistelemään musikaalin biisejä autoradiosta, seikkailijat muistelevat.

Tampereella Rantanen ja Mäntymies vierailivat myös Työväenmuseo Werstaassa, Tampereen taidemuseossa, Sara Hildénin taidemuseossa sekä Amurin työläismuseokorttelissa, jossa he osallistuivat ristipistotyöpajaan.

– Monien väärien neulankäänteiden, lievän turhautumisen ja hermostuneen naurun jälkeen ristipistely alkoi sujua hyvässä ja selkeässä ohjauksessa.

Välipysäkki Mäntässä tarjosi tutustumisen Serlachius-museoihin Göstaan ja Gustafiin. Sieltä seikkailijat jatkoivat Jyväskylässä sijaitsevaan Suomen käsityön museoon. Museossa toimii näyttelyiden lisäksi avoin paja, joka mahdollistaa kävijälle omien käsityötaitojen harjoittamisen pienen materiaalimaksun hinnalla. Rantanen ja Mäntymies tekivät muun muassa tuohisormuksia sekä rautalankatöitä. Suomalaiseen käsityöperinteeseen seikkailijat tutustuivat myös Keski-Suomen museon Käsityöläismuseossa.

Jyväskylän kolmas museokohde oli Jyväskylän taidemuseo. Seikkailijat tutustuivat museon kokeelliseen yleisötilaan. Yhteisöllisesti syntyneessä taidetilassa on erilaisia alueita: aktiivisen toiminnan tilassa pääsee esimerkiksi pelaamaan lautapelejä, katsomaan elokuvia sekä lukemaan lehtiä, näyttelykäytävällä esitellään taiteilijoita, teoksia ja taiteen ilmiöitä ja pimeästä tilasta puolestaan löytyy valoon perustuvaa taidetta.

– Jyväskylän taidemuseon taidetila oli todella inspiroiva, Rantanen hehkuttaa Jyväskylän taidemuseon museokävijöitä osallistavaa tilaa.

Olavinlinnan Pikku Herttuan Sali -työpajassa seikkailijat pääsivät sonnustautumaan sotilaan varusteisiin ja tutkimaan karttapalapelejä. He tekivät linnavierailut myös Turun sekä Hämeen linnoihin

– Oli parasta, kun sai pukeutua ritarivaatteisiin ja heiluttaa miekkaa, kertoo Mäntymies.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Seuraavina pysäkkeinä olivat Lappeenrannassa Etelä-Karjalan museo ja Lappeenrannan taidemuseo, Kotkassa Langinkosken keisarillinen kalastusmaja ja Merikeskus Vellamo sekä Porvoossa J. L. Runebergin koti ja Porvoon museon Vanha raatihuone.

HAM:in valkoinen tila ja sen osallistava työpaja teki seikkailijoihin vaikutuksen

Helsinkiin saavuttuaan seikkailijat suuntasivat HAM Helsingin taidemuseoon, jossa on esillä puolalaisen taiteilijan Paweł Althamerin I (am) -näyttely. Puolet näyttelystä täyttää taiteilijan uusi teos Valkoinen hiljaisuuden tila, joka syntyy yhdessä yleisön kanssa. Valkoiseen tilaan astutaan hiljaisuudessa valkoiseen haalariin pukeutuneena, ilman puhelinta. Tarkoituksena on puhdistaa aistit ja ajatukset nykyajan ärsykevirrasta.

– Paweł Althamerin I (am) -näyttely ja siihen liittyvä kehollisen ilmaisun työpaja teki erityisen syvän vaikutuksen, muistelee Rantanen seikkailua.

HAM tarjoaa teokseen liittyvää ohjeisohjelmaa joka kuukauden viimeisenä sunnuntaina. Seikkailijat osallistuivat koreografi ja tanssija Maija Mustosen ohjaamaan osallistavaan työpajaan valkoisessa tilassa, jossa näyttelyä lähestytään kehollisten harjoitteiden kautta hiljaisuudessa työskennellen.

– Tila oli valkea ja hiljainen. Sai rauhassa kuunnella avaruutta, rakennusta ja itseään, kieriä, lojua patjalla ja antaa olla, seikkailijat kertovat museokokemuksestaan HAM:issa.

Helsingin seikkailuun sisältyivät myös Helsingin kaupunginmuseo, Suomenlinna-museo, Nykytaiteen museo Kiasma sekä LUOMUS Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha.

Hämeenlinna-, Turku- ja Rauma-pysäkkien jälkeen seikkailijat olivat tutustuneet myös Hämeen linnaan, Museo Militariaan, Turun linnaan, Aboa Vetus & Ars Nova -museoon, Rauman taidemuseo, Rauman museon Marelaan, Kirstiin sekä Vanhaan Raatihuoneeseen. Seikkailun viimeisenä kaupunkina oli Pori.

– Minulle jäi erityisesti mieleen Porin taidemuseo, koska meillä oli siellä ihana opas, joka kertoi todella asiantuntevasti näyttelyistä ja museosta, Rantanen iloitsee.

Porin taidemuseon näyttelyiden ytimessä toimii myös PEDApiste, joka osallistaa museokävijän näyttelyihin. Tilassa voi tutkia, tehdä tai vain oleskella. Pisteeltä löytää materiaaleja omaehtoiseen työskentelyyn, ja sen sisällöt muuttuvat näyttelyiden mukaan.

– Museoseikkailussa parasta oli, että tuli käytyä sellaisissa paikoissa, mihin ei muuten ehkä tulisi mieleen mennä. 

Katso alta Ellan ja Iiriksen ensimmäinen seikkailuvideo Tampeereelta. Jos video ei näy laitteellasi, voit katsoa sen täältä.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Ellan ja Iiriksen hakuvideon voit katsoa täältä.

Seikkailijoiden yhteystiedot haastattelua tai lisätietoa varten saa Museokortin kautta osoitteesta viestinta@museot.fi.

Matkan videopäiväkirjoja seurataan Museokortin kanavissa viikoilla 33 ja 34, 12.8.–25.8.

Seikkailijoiden matkavideoita voi seurata sosiaalisessa mediassa @museokortti-kanavalla tunnisteilla #museomuusatmatkalla #museoseikkailu2019 #museokortinseikkailija #museokortti #museokierros.

Lue lisää Ellan ja Iiriksen seikkailusta >

Tutustu Museokortin kaikkiin seikkailijoihin >

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Seppo Honkanen
Kehitysjohtaja
Puh. 040 833 90 59
seppo.honkanen@museot.fi

Susanna Seppälä
Sisällöntuottaja
Puh. 044 430 0716
susanna.seppala@museot.fi

Kuvat

Tamperelainen tehokaksikko Ella Rantanen (kuvassa vas.) ja Iiris Mäntymies  tutustuivat yli 30 eteläisen Suomen museoon.
Tamperelainen tehokaksikko Ella Rantanen (kuvassa vas.) ja Iiris Mäntymies tutustuivat yli 30 eteläisen Suomen museoon.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Museokortti
Museokortti
Spaces Bulevardi, FMA Creations Oy, Bulevardi 21
00180 HELSINKI

http://www.fmac.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Museokortti

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye