Hiv-säätiö

”Tarvittavat testit ilman noloja tilanteita tai vääntöä” - Ainutlaatuinen kyselytutkimus homo- ja bimiesten seksuaaliterveydestä

Jaa

Homo- ja bimiesten huomioiminen terveydenhuollossa jättää toivomisen varaa, paljastaa Hivpointin ja Positiiviset ry:n kyselytutkimus. Ainutlaatuinen aineisto valottaa yli tuhannen vastaajan terveyskäyttäytymistä ja hiviin liittyviä asenteita. Kyselyn tulokset julkistetaan järjestöjen yhteisen Seksipertti-kampanjan päätösseminaarissa tänään 28.2.2018.

Hivpointin ja Positiiviset ry:n kyselytutkimus yli tuhannelle homo- ja bimiehelle sekä transihmiselle paljastaa, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kohtaavat yhä epätietoisuutta ja asenteellisuutta julkisen terveydenhuollon puolella. Kyselyyn vastanneista monilla on aktiivinen seksielämä. Viidesosalla vastaajista seksipartnereita oli yli 10 viimeisen vuoden aikana. Myönteistä on, että moni haluaa pitää terveydestään huolta: neljä kymmenestä vastaajasta kertoo hakeutuneensa seksitautitesteihin.

Huolestuttavaa sen sijaan on, että seksitauteja ei edelleenkään osata testata oikein ensisijaisissa testauspisteissä, kuten terveysasemilla. Terveysasemalla tai työterveydessä testeissä käyneistä vain 40 prosentilla otettiin näyte nielusta ja alle 30 prosentilla peräaukosta. ”Huomionarvoista on, että klamydia ja tippuri voivat tarttua suojaamattomassa seksissä myös peräaukon ja suun limakalvoille. Tartunta ei paljastu perinteisessä virtsatestissä vaan näyte pitää ottaa erikseen kyseiseltä limakalvolta”, Hivpointin Checkpoint-testauskoordinaattori Sami Tuunainen toteaa.

Terveysasemien käytännöissä on kehitettävää, kertoo Tuunainen.”Vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että testeihin hakeutuvan asiakkaan seksitavoista ei joko uskalleta kysyä tai peräaukosta tai nielusta otettavien näytteiden tarpeellisuudesta ei tiedetä.”

Kyselyyn vastanneet kertovat asenteista, jotka voivat heikentää seksitautitesteihin hakeutumista. ”Jos soittaa terveysasemalle, tiukataan, onko oireita. Ellei oireita ole, suhtautuminen on nihkeää ja aletaan neuvotella, mikä testi otettaisiin ja mitä jätettäisiin ottamatta. Näillä sanoin kuvaa moni vastaajista kokemuksiaan terveydenhuollossa. Pitäisi muistaa, että kaikki seksitaudit voivat olla oireettomia – ja silti tarttuvia”, Tuunainen jatkaa.

Hiv-tartunnan saaneet kohtaavat ennakkoluuloja myös homoyhteisön sisällä, kysely valottaa. ”Kolme neljästä vastaajasta tiesi, että tehoava lääkitys estää hivin tarttumisen eteenpäin. Silti lähes puolet vastaajista sanoi, ettei voisi kuvitella olevansa seksikontaktissa hiv-positiivisen kanssa”, Sini Pasanen, Positiiviset ry:n toiminnanjohtaja kertoo. ”40 prosenttia kyselyyn vastanneista oli täysin sitä mieltä, että hiviin ja hiv-positiivisiin liittyy edelleen syrjiviä asenteita suomalaisessa homoyhteisössä. Tämä osoittaa, että tiedottamiselle on tarve ja asenteiden muutoksen eteen on työtä tehtävänä.”

SeksiPertti on Hivpointin ja Positiiviset ry:n kolmivuotinen yhteiskampanja, jonka tarkoituksena on edistää homo- ja bimiesten seksuaaliterveyttä, lisätä hiv-tietoutta, parantaa hiv-positiivisten asemaa homoyhteisössä sekä madaltaa kynnystä hakeutua hiv-testiin. Kyselyn tulokset julkaistaan Seksipertti-kampanjan päätösseminaarissa Kiasmassa keskiviikkona 28.2. klo 16.30–19.15. Tilaisuus on kaikille avoin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa:

Toiminnanjohtaja Sini Pasanen, Positiiviset ry

sini.pasanen@positiiviset.fi p. 044 5544556

Suunnittelija Teppo Heikkinen, Hivpoint

teppo.heikkinen@hivpoint.fi p. 050 584 6269

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hiv-säätiö
Hiv-säätiö
Unioninkatu 45 C 1
00170 Helsinki

0207465705http://www.hivpoint.fi

Hiv-säätiön ylläpitämän Hivpointin tarkoituksena on hiv-tartuntojen ennaltaehkäiseminen, tartunnan saaneiden, tartunnasta huolestuneiden ja heidän läheisten tukeminen sekä hiv-tartunnan saaneiden ihmis- ja perusoikeuksien edistäminen. Hivpoint toteuttaa ja kehittää hiv-tartuntojen ennaltaehkäisyyn ja seksuaaliterveyden edistämiseen tähtääviä testaus-, neuvonta- ja tukipalveluja sekä vaikuttamistyön muotoja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hiv-säätiö

Hivpoint selvitti saavutettavuuttaan asiakkaiden silmissä17.5.2018 13:01Tiedote

Hivpoint selvitti keväällä 2018 ensimmäistä kertaa saavutettavuuttaan. Saavutettavuustutkimuksessa arvioidaan asiakkaiden mahdollisuutta käyttää järjestön palveluja ottaen huomioon muun muassa kulttuuri- ja kielitausta, sukupuoli ja vammaisuus/vammattomuus. Hivpoint toteuttaa yhteistyössä Trasek ry:n kanssa ensimmäisen trans-, muun- ja intersukupuolisille, sukupuoleltaan queereille sekä sukupuolettomille ihmisille tarkoitetun hiv-testauksen kansainvälisenä homo-, bi- ja transfobian vastaisena päivänä torstaina 17.5.2018.

Opetusalan ammattilaiset purkavat koulumaailman sukupuoli- ja seksuaalisuusnormeja 24.4.2017 Monitoimitalo 13:ssa Tampereella21.4.2017 09:45Tiedote

Hivpoint, Tampereen kaupunki sekä Pirkanmaan Setan Sinuiksi-palvelu järjestävät ma 24.4.2017 koulutuksen Monitoimitalo 13:ssa (Satakunnankatu 13), jonka aiheena on seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuolen moninaisuus koulumaailmassa. Suosituksi osoittautunut koulutus on keräämässä paikalle reilusti yli satapäisen joukon Pirkanmaan alueen kouluterveydenhoitajia, -kuraattoreja, -psykologeja, terveystiedon opettajia sekä muita koulun ammattilaisia. Koulutus pyrkii vahvistamaan ammattilaisten osaamista muun muassa sukupuolitietoisen opetuksen toteuttamisessa. Opetushallituksen ohjeistuksen mukaan sukupuolitietoinen opetus tunnistaa sukupuolittavia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia tekijöitä ja siinä huomioidaan, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Sukupuolitietoisessa opetuksessa tunnistetaan seksuaalisten suuntautumisten ja identiteettien moninaisuus. Se kuuluu Opetushallituksen ohjeistamaan yhdenvertaisuuden edistämiseen oppilaitoksissa.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen jatkaa Hiv-säätiön hallituksen puheenjohtajana8.2.2017 14:18Tiedote

Hiv-tartuntojen ennaltaehkäisystä sekä hiv-tartunnan saaneiden hyvinvoinnista ja oikeuksista Suomessa vastaava Hiv-säätiö valitsi vuosikokouksessaan 7.2.2017 Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekosen jatkamaan säätiön hallituksen puheenjohtajana. "Hiv-säätiön ylläpitämä Hiv-tukikeskus muutti nimensä vuoden vaihteessa Hivpointiksi ja ottaa yhä vahvemman asiantuntijaroolin hivin ennaltaehkäisyn kehittämisessä Suomessa. Olemme aktiivisesti mukana uusien hivin ennaltaehkäisykeinojen, kuten PEP- ja PrEP-lääkitysten ja hiv-kotitestien käyttöön oton edistämisessä. Lisäksi teemme töitä sen eteen, että hivin kannalta haavoittuvassa asemassa olevat väestöryhmät saisivat laadukkaampaa seksuaaliterveysneuvontaa ja testauspalvelut olisivat heille paremmin saatavilla. Olen otettu, että saan jatkaa tässä merkittävässä terveyden ja yhdenvertaisuuden edistämistyössä", toteaa toisen hallituskautensa Hiv-säätiössä aloittanut kansanedustaja Pekonen.

Hiv-tukikeskus on nyt Hivpoint - Testeissä löydetään ennätysmäärä uusia hiv-tartuntoja2.1.2017 08:00Tiedote

Lokakuussa 30-vuotisjuhliaan viettänyt Hiv-tukikeskus (entinen Aids-tukikeskus) on toimintansa aikana todistanut historiallisia mullistuksia, joita toimiva hiv-lääkitys on tuonut tullessaan. Hiv on muuttunut kuolemantuomiosta krooniseksi sairaudeksi, jonka kanssa voi elää täysipainoista ja oireetonta elämää. Hiv ei enää tartu seksissä ilman kondomia, jos hiv-tartunnan saanut on toimivalla lääkityksellä. Muuttuvassa toimintaympäristössä myös Hiv-tukikeskuksen toiminta on saanut uusia muotoja. Tähän liittyen Hiv-tukikeskus muuttaa nimensä Hivpointiksi ja julkaisee organisaation uuden visuaalisen ilmeen 2.1.2017. "Toimintamme painopiste on nykyisin ennaltaehkäisyssä ja vaikuttamistyössä. Hivpoint on hiviin liittyvän tiedon ja asiantuntijuuden kohtaamispiste. Olemme muun muassa merkittävä hiv-testauspalveluiden kehittäjä. Hivpoint-nimi kuvaa paremmin toimintaamme kansainvälistyvässä Suomessa", toteaa Hivpointin toiminnanjohtaja Jukka Keronen.

Hiv-stödcentralen som upplevt stora omvälvningar under sina 30 år byter namn till Hivpoint år 201714.10.2016 18:30Tiedote

Hiv-stödcentralen (tidigare Aids-stödcentralen), som idag firar 30-årsjubileum, har under sin verksamhetstid fått uppleva de historiska omvälvningar som en fungerande hiv-medicinering fört med sig. Från att ha inneburit en dödsdom har hiv blivit en kronisk sjukdom, med vilken man kan leva ett fullvärdigt och symtomfritt liv. De senaste forskningsresultaten visar att medicineringen förhindrar att hiv smittar vid oskyddat sex. I en omvärld i förändring har även Hiv-stödcentralens verksamhet fått nya former. Därför byter Hiv-stödcentralen namn till Hivpoint och förnyar organisationens visuella image i början av 2017

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme