Teemu Laajasalo pohtii Mika Aaltolan, Lasse Aapion, Iina Kuustosen ja muiden kirjoittajien kanssa poikkeusaikaa

Mika Aaltola muistuttaa omassa kirjoituksessaan, että suuret valloitussodat ovat liikkuneet käsi kädessä epidemioiden kanssa. ”On oltava hereillä sen suhteen, miten korona lietsoo olemassa olevia jännitteitä ja laukaisee muutenkin virittyneitä kansainvälispoliittisia tapahtumasarjoja vielä pitkään, kun koronan aallot ovat jo lievenneet”, Aaltola kirjoittaa.
Teemu Laajasalo ottaa esiin henkisen kriisinkestävyyden.”Yhden kriisin heikentyessä olemme siirtyneet suoraan uuteen kriisiin. Nyt voimme kysyä, mitä olemme oppineet kulkutaudista ja kuinka niitä oppeja voitaisiin hyödyntää kriisinkestävyyden lisäämisessä. Tämä on tärkeää uudessa tilanteessa, sodanuhan kasvettua.”
Jari Sarasvuo sanoo todistaneensa tapahtuma- ja ravintola-alan ahdinkoa, ja murehtineensa eniten nuorten hätää. Hän yllättyi nopeudesta, jolla koronarokete kehitettiin, ja toisaalta hitaudesta muissa torjuntaliikkeissä, kuten koronapassin käyttöönotossa. Pekka Sauri pohtii kirjoituksessaan digitalisaation etenemistä, etätyön ja mahdollisesti monipaikkaisuudenkin lisääntymistä. ”Mutta kannattaa katsella vielä muutama aika pahimman epidemian laantumisen jälkeen, millaiseksi työelämä tästä asettuu”, hän sanoo. Seida Sohrabi kiittelee suomalaisia, tavallisia ihmisiä, jotka ovat maailman lainkuuliaisinta kansaa, noudattavat sääntöjä ja kunnioittavat lakeja.
11.4. klo 14-15 järjestetään keskustelutilaisuus medialle. Tilaisuus on osoitteessa Bulevardi 16, 2. kerros, 00120 Helsinki. Paikalla ovat mm. Teemu Laajasalo, Mika Aaltola, Sinikka Backman, Jari Sarasvuo, Pekka Sauri ja Seida Sohrabi.
Teemu Laajasalo on Helsingin hiippakunnan piispa ja tunnettu esiintyjä ja keskustelija. Kirjoittajina ovat Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, Helsingin poliisilaitoksen poliisikomentaja Lasse Aapio, Myllypuron elintarvikeavun toiminnanjohtaja Sinikka Backman, Aktivistimummo Seija Kurunmäki, Illusian Group Oy:n Head of Impact Katariina Helaniemi, Hyks-sairaanhoitoalueen johtaja Matti Holi, näyttelijä Iina Kuustonen, Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha Pantzar, yrittäjä Jari Sarasvuo, filosofian tohtori Pekka Sauri, Lähi-idän asiantuntija Seida Sohrabi ja laulaja Antti Tuisku.
Laajasalo on kysynyt heiltä viisi kysymystä koskien koronapandemia-aikaa. Niiden kautta syntyy kuva koetun ajanjakson inhimillisiä ja yhteiskunnallisia seurauksia. Mitä koetusta ei kannata unohtaa? Mikä antaa toivoa tulevaan? Mitä olemme oppineet?
Teemu Laajasalo (toim.) Uusi alku — Elämä kulkutaudin muuttamassa maailmassa. Kirjapaja 2022. 94 s. Kl 30. ISBN 978952354622. Kirjan viittaukset ovat embargollisia julkistamiseen asti 11.4. Kirjan tekijänpalkkiot lahjoitetaan kirkon diakoniarahastolle.
Jälki-ilmoittautumiset yllä mainittuun tilaisuuteen ja arvostelukappaletilaukset:
Marja-Liisa Saraste | viestintäpäällikkö | p. 040 553 4757| marja-liisa.saraste@kirjapaja.fi
Katsoaksesi videon lähteestä lkkp.kauppakv.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Linkki kirjaan
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja-Liisa SarasteViestintäpäällikköKirjapaja, Publiva Oy
Kirjapaja, Publiva Oy
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kirjapajan kustannusohjelmassa on monipuolisia ja moderneja tietokirjoja elämäntaidon, hyvinvoinnin, kulttuurin, kasvatuksen ja yhteiskunnan aloilta. Tuotannossamme on edustettuna myös maailmankatsomuksellinen, hengellinen ja teologinen kirjallisuus ja kirkolliset kirjat. Kirjapaja on kustantanut kirjoja jo vuodesta 1942.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kirjapaja
Anna-Mari Kaskisen elämäntyötä juhlitaan Laulaen matkaa tee -konsertissa2.6.2023 09:59:54 EEST | Tiedote
Vuoden 2022 Kirkon kulttuuripalkinnon saanut kirjailija, runoilija, sanoittaja Anna-Mari Kaskisen elämäntyötä juhlitaan Laulaen matkaa tee -juhlakonsertissa Helsingissä Kallion kirkossa 3. syyskuuta.
Helppoja ja herkullisia tapoja lisätä omavaraisuutta sekä hyödyntää lähiluonnon antimia9.5.2023 07:50:00 EEST | Tiedote
Tietokirjailija Satu Hovi esittelee teoksessaan helppoja ja herkullisia tapoja korvata kaupasta ostettuja tarvikkeita ja hyödyntää lähiluonnon antimia. Valinnat omavaraisuuden puolesta ovat myös ekologisesti kestäviä ja edullisia.
Alussa on kysymys — Kohti käänteentekeviä keskusteluja19.4.2023 07:45:00 EEST | Tiedote
Yhteisöille taito keskustella ja kommunikoida on säilymisen ja olemassaolon ehto. Se vaatii tietoista harjoittelua ja sen keskeinen osa on kyky kysyä oikeita kysymyksiä.
Tunturit takapihalla -uutuuskirja kertoo elämänmuutoksesta, joka vei kirjailijan Lappiin13.4.2023 09:41:15 EEST | Tiedote
Miltä tuntuu jättää taakseen ruuhka-Suomi ja muuttaa asumaan pohjoisen luonnon keskelle Lappiin? Mitä tapahtuu, kun kaupungin valot vaihtuvat kaamokseen ja keskiyön aurinkoon? Kirjailija Tittamari Marttinen on kotiutunut pohjoiseen ja kulkee yhtä mielellään Lapin vaaroilla ja tuntureilla kuin nauttii sen taiteesta ja kulttuurista. Millaisen sisäisen maiseman muutto hänelle avasi?
Emil Anton ja Antti Kruus, Rooma – opas pyhiinvaeltajalle30.3.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Pyhän Pietarin hauta, apostoli Paavalin mestauspaikka, pala Jeesuksen ristiä ja pyhän Valentinuksen pääkallo – uusi Rooma-opas johdattaa vakavat ja vähemmän vakavat pyhiinvaeltajat Ikuisen kaupungin mysteerien äärelle. Pääsiäisenä Vatikaanin aukiolle kokoontuu satoja tuhansia pyhiinvaeltajia ja turisteja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme