Tehy ja SuPer: Uusi ylityö- ja vuoronvaihtokielto kuntasektorille
31.3.2022 15:00:00 EEST | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote

Hoitajaliittojen laillinen työtaistelu on seurausta siitä, että työriidan sovittelussa ei esitetty minkäänlaisia ratkaisun eväitä. Valtakunnansovittelijan eilen hylätty esitys oli heikompitasoinen kuin muille aloille tehdyt ratkaisut tällä liittokierroksella. Palkkaohjelma puuttui kokonaan ja sopimuskorotukset alittivat aiemmin sovittujen sopimusalojen tason. Esitys ei myöskään sisältänyt mitään työoloja parantavaa. Tehyllä ja SuPerilla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta hyväksyä näin huonoa ratkaisua.
– Sovintoesitys oli hoitajille täystyrmäys, jolla tulee olemaan pitkät jäljet. Uusi ylityö- ja vuoronvaihtokielto lisää osaltaan painetta nyt neuvotella ja korjata tilanne. Hoitajien ääni on vihdoin kuultava, sanoo SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.
Tehy ja SuPer odottavat valtiovallalta myönteistä signaalia ja työnantajalta aitoa neuvotteluhalua.
– Hoitajat kyllä muistavat poliitikkojen kauniit sanat ja konkreettiset aluevaalilupaukset. Nyt päättäjät ovat kokonaan vaienneet tai kiertelevät vastuutaan. Valtiovaltaa kuitenkin tarvitaan, jotta ratkaisu löytyy, toteaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.
Jo aiemmin ilmoitettu 25 000 hoitajan lakko alkaa 1.4. klo 6 ja jatkuu kaksi viikkoa päättyen 15.4. klo 6.
Tehy ja SuPer hylkäsivät sovintoehdotuksen – 25 000 hoitajan lakko alkaa perjantaina
Lisätietoja:
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, yhteys erityisavustajan kautta p. 0400 540 005
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 527 5085
SuPerin edunvalvontajohtaja Anne Sainila-Vaarno, p. 050 310 1492
Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi, p. 050 346 0847
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerRatamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPer: Lakot uhkaavat, koska naisvaltaisen yksityisen hoiva-alan työehdot ja palkat eivät pysy muiden kyydissä2.2.2026 12:12:42 EET | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusneuvotteluiden katkeaminen kertoo alan pitkittyneistä epäkohdista sekä vaikeuksista puuttua ja korjata naisvaltaisen hoiva-alan epätasa-arvoinen tilanne. – Kaikkien sopijaosapuolten yhteinen velvollisuus on varmistaa, että yksityinen hoiva-ala näyttäytyy myös tulevaisuudessa houkuttelevana työnantajana muuttuvilla työmarkkinoilla, sanoo SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.
SuPer: Lakkovaroitus yksityiselle sosiaalipalvelualalle29.1.2026 13:02:28 EET | Tiedote
SuPer osana Sote ry:tä on antanut tänään lakkovaroituksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Lakkovaroituksen piirissä ovat tietyt ilmoitetut yksiköt. SuPer aloittaa myös kaikkia yksityisen sosiaalipalvelualan työpaikkoja koskevan vuoronvaihtokiellon. Lisäksi Attendon, Esperin ja Mehiläisen työpaikat ovat hakusaarron piirissä.
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusneuvottelut on päätetty työntekijäpuolen toimesta28.1.2026 23:43:28 EET | Tiedote
SuPer ja muut ammattiliitot sekä työnantajia edustava Hyvinvointiala Hali eivät ole saavuttaneet ratkaisua uudesta työehtosopimuksesta yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Neuvottelut on päätetty työntekijäpuolen toimesta tuloksettomina myöhään keskiviikkona 28.1.2026.
SuPer: Yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimusneuvottelut alkavat 27. tammikuuta27.1.2026 10:20:00 EET | Tiedote
SuPer osana Sote ry:tä aloittaa tänään terveyspalvelualan työehtosopimusneuvottelut työnantajia edustavan Hyvinvointiala Halin kanssa. Nykyinen työehtosopimus on voimassa 30.4.2026 saakka.
SuPers Inberg på Nationella närvårdardagen den 27 januari: Närvårdarnas arbete bär upp finländarnas vardag och samhällets funktion26.1.2026 05:00:00 EET | Pressmeddelande
– Närvårdarna är grundpelare i det finländska välfärdssamhället och deras arbete omfattar människor i alla åldrar och livsskeden, säger SuPers ordförande Päivi Inberg. Närvårdarnas arbete och kompetens möjliggör medborgarnas deltagande i arbetslivet och att samhällets vardag fungerar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
