TEK: Diplomi-insinöörien palkat nousivat ja tunnelmat kohenivat

Diplomi-insinöörin mediaanipalkka vakituisessa työsuhteessa oli vuoden 2021 lokakuussa 5 225 euroa kuukaudessa ja keskiarvopalkka 5 687 euroa kuukaudessa. Vuoden 2021 aikana valmistuneiden diplomi-insinöörien vastaavat palkkaluvut olivat 3 720 ja 3 770 euroa.
Diplomi-insinöörin mediaanipalkka nousi 2,5 prosenttia edellisvuodesta. Tiedot käyvät ilmi Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimuksesta.
Arkkitehtien mediaanipalkka oli 4 520, matemaattis-luonnontieteellisen maisteritutkinnon suorittaneiden 4 770 ja tieteellisen jatkotutkinnon suorittaneiden 5 520 euroa kuukaudessa. Myös näissä tutkintoryhmissä palkkakehitys oli plussan puolella. Vastaajamääriltään pienemmissä ryhmissä tuloksiin liittyy kuitenkin enemmän epävarmuutta, ja vuosittaiset heilahtelut eri suuntiin eivät ole harvinaisia.
Kokopäivätyössä olleista vastaajista 75 prosenttia arvioi, että palkka oli noussut edellisvuodesta. Selvästi tavallisin syy palkankorotukselle oli yleiskorotus, jonka kertoi saaneensa 64 prosenttia niistä vastaajista, joiden palkka oli noussut. Henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvan palkankorotuksen eli niin sanotun meriittikorotuksen oli saanut puolestaan 29 prosenttia tällaisista vastaajista.
Noin kuusi kymmenestä kokopäivätyössä olleesta vastaajasta kertoi olleensa tulospalkkauksen piirissä. Eniten tulospalkkausta käytetään teollisuudessa, jossa kolme neljästä vastaajasta oli tulospalkkauksen piirissä. Tulospalkkion keskimääräinen suuruus oli 7 prosenttia vuosiansioista.
Työpaikkansa tilannetta piti vakaana tai melko vakaana 86 prosenttia
Vastaajat arvioivat sekä työpaikkansa tilanteen että oman tilanteensa lähitulevaisuudessa selvästi paremmaksi kuin vuotta aiemmin. Työpaikkansa tilannetta piti vakaana tai melko vakaana 86 prosenttia kokopäivätyössä olleista vastaajista, ja omaa tilannettaan 91 prosenttia. Vuotta aiemmin vastaavat luvut olivat 71 prosenttia (työpaikan tilanne) ja 83 prosenttia (oma tilanne).
Työttömänä tai lomautettuna oli yhteensä 2,6 prosenttia vastanneista, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 4,5 prosenttia.
TEKin työmarkkinatutkimus tehtiin loka–marraskuussa 2021, ja siihen vastasi noin 9 100 jäsentä. Suurin osa vastaajista työskenteli asiantuntijatehtävissä yksityisellä sektorilla. Yleisin suoritettu tutkinto oli diplomi-insinöörin tutkinto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuunia KeränenPalkkatutkija
Puh:(09) 2291 2288tuunia.keranen@tek.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK
Årets bästa doktorsavhandling förbättrar hastigheten och noggrannheten i kvantdatorer12.11.2025 10:03:23 EET | Pressmeddelande
Teknikens akademiker TEK och Tekniska föreningen i Finland TFiF delar ut priset för bästa doktorsavhandling till Eric Hyyppä i Helsingfors i dag.
Vuoden paras väitöstyö kohentaa kvanttitietokoneiden nopeutta ja tarkkuutta12.11.2025 10:03:23 EET | Tiedote
Tekniikan akateemiset TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF jakavat väitöskirjapalkinnon Eric Hyypälle Helsingissä tänään.
Best doctoral thesis of the year improves speed and accuracy of quantum computers12.11.2025 10:03:23 EET | Press release
The Academic Engineers and Architects in Finland TEK and Tekniska Föreningen i Finland TFiF will present the doctoral thesis award to Eric Hyyppä in Helsinki today.
TEK: Budjettiriihi toi toivoa työttömille, mutta TKI-rahoituksesta peruuttelu on pettymys3.9.2025 12:55:34 EEST | Tiedote
Työttömyysturvalla opiskelun helpottaminen on hallituksen budjettiriiheltä erinomainen päätös. TKI-rahoituksen kasvun taittaminen iskee kuitenkin tarpeettomasti kasvuun ja tuottavuuteen.
TEKin Jokisen terveiset budjettiriiheen: kasvun edellytykset turvattava18.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallitus kokoontuu syyskuun alussa budjettiriiheen. TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen lähettää terveisiä hallitukselle: luvatusta ansiotulojen progression vähentämisestä täytyy pitää kiinni. Myös vahvan panostuksen tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan on jatkuttava. Nämä toimet ovat olennaisia yleisen ilmapiirin ja sitä kautta Suomen talouskasvun kannalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


