TEKin Jari Jokinen: Ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden määrä tuplattava – värväyspalkkio 3 000 euroa
31.3.2021 11:10:08 EEST | Tekniikan akateemiset - TEK | Tiedote

Tekniikan akateemiset TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen ehdottaa ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden määrän kaksinkertaistamista nykyisestä noin 20 000 opiskelijasta 40 000 opiskelijaan siten, että korkeakoulut saisivat 3 000 euron palkkion uusista ulkomaalaisista opiskelijoista.
"Hallituksen kannattaa tukea taloudellisesti korkeakouluja hankkimaan lisää opiskelijoita ulkomailta, koska osaavan työvoiman lisäys luo kasvua ja työpaikkoja", Jari Jokinen sanoo.
Jokinen ehdottaa, että valtio tukisi korkeakouluja 3 000 euron värväyspalkkiolla, joka maksettaisiin jokaisesta uudesta ulkomaalaisesta opiskelijasta.
"Värväyspalkkio on suurin piirtein sama kuin suomalaisten mediaanipalkka. Uskon, että yhteiskuntamme saa rahat takaisin moninkertaisesti tulevina verotuloina. Kestävä kasvu vaatii nyt kunnianhimoisia tavoitteita", Jokinen sanoo.
Tätä mieltä oli myös työ- ja elinkeinoministeriön asettama kestävän kasvun työryhmä, joka julkaisi raporttinsa helmikuun lopussa.
Ryhmän puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä muistutti ministeriön tiedotteessa, että kestävä kasvu edellyttää kunnianhimoista tavoitteenasettelua, tavoitteita vastaavia toimia yli hallituskausien sekä päämäärätietoista toimeenpanoa.
TEKin Jari Jokisen mielestä hallituksen olisi hyvä puoliväliriihessä ponnistella ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden määrän kaksinkertaistamiseksi vuoteen 2030 mennessä.
"Nyt olisi hyvä hetki alkaa kasvattaa ulkomaisten opiskelijoiden määrää. Kun korona hellittää, Suomen on oltava houkutteleva maa ulkomaalaisille. Koulutuspaikka on paras tapa houkutella Suomeen kansainvälisiä osaajia ja ehkäistä Suomea kalvavaa osaajavajetta."
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari JokinenToiminnanjohtaja
Puh:0400 914 839jari.jokinen@tek.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK
Taapero torpedoi tulot – mutta vain naisilta6.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Lapsen saanti pudottaa huomattavasti naisten tuloja ja vaikutus kestää pitkään. Isille lapsen saanti taas tuo rahallista hyötyä, kertoo tuore tutkimus. Työpaikoilla ei aina osata optimaalisesti tukea urakehitystä perheellistymisen jälkeen.
TEK: Valmistuvien diplomi-insinöörien mediaanipalkka saavutti 4 000 euroa ensi kerran – Ostovoimakin kohenee ripeästi20.1.2026 08:45:12 EET | Tiedote
Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimuksen mukaan vuoden 2025 aikana valmistuneiden diplomi-insinöörien mediaanipalkka oli 4 000 ja keskiarvopalkka 4 193 euroa.
Kesätyötilanne on huonontunut vuosia – TEK vetoaa tekniikan alan työnantajiin: ”Tehdään ensi kesästä parempi yhdessä”14.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Tekniikan alan opiskelijoista jäi viime kesänä vaille töitä kaksinkertainen määrä verrattuna kesään 2023. TEK toivoo tekniikan alan työnantajilta rohkeutta palkata nyt nuoria ja antaa työnantajien ilmoittaa maksuttomasti kesätyöpaikoistaan TEKin moderoimassa LinkedIn-ryhmässä TEKrekry. ”Tehdään ensi kesästä edellistä parempi yhdessä”, TEKin työmarkkinajohtaja Teemu Hankamäki kannustaa.
Årets bästa doktorsavhandling förbättrar hastigheten och noggrannheten i kvantdatorer12.11.2025 10:03:23 EET | Pressmeddelande
Teknikens akademiker TEK och Tekniska föreningen i Finland TFiF delar ut priset för bästa doktorsavhandling till Eric Hyyppä i Helsingfors i dag.
Vuoden paras väitöstyö kohentaa kvanttitietokoneiden nopeutta ja tarkkuutta12.11.2025 10:03:23 EET | Tiedote
Tekniikan akateemiset TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF jakavat väitöskirjapalkinnon Eric Hyypälle Helsingissä tänään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
