Tekniikka siirtyy isoille kosketusnäytöille ja kuljettaja tarkkailijaksi – Onko se viisasta?

Jaa

Mikä on turvallista käyttäytymistä autonkuljettajalle?  Uudet teknologiat ovat muuttaneet nopeasti autoilua, eikä välttämättä aina parempaan suuntaan, arvioi kognitiotietelijä Tuomo Kujala. Autoilun vaatiman tarkkaavaisuuden tutkimukselle on nyt kova tarve.

Apulaisprofessori Tuomo Kujala autonsa ratissa.
Tuomo Kujala tutkii, miten hyvin autoissa käytettävän teknologian suunnittelussa on huomioitu ihmisen tarkkaavuuden rajoitteet.

Teknologia muuttaa autoilua merkittävästi. Ajamisesta tehdään entistä automatisoidumpaa ja kuljettaja siirretään itse ajamisesta tarkkailijan rooliin – aktiivinen vakionopeudensäädin säätää nopeutta ja etäisyyksiä, kaistavahti ohjaa.

Teknologian trendit ohjaavat auton varustelua ja autoilua.

”Trendinä on, että lähes kaikki kuljettajan toiminnot halutaan laittaa isolle kosketusnäytölle”, sanoo apulaisprofessori Tuomo Kujala Jyväskylän yliopistosta.

Jyväskylän yliopiston kognitiotieteilijät hakevat vastauksia siihen, millaista teknologian pitäisi olla, jotta se aidosti lisäisi autoilun turvallisuutta.

Tutkimuskohteena ovat kuljettajan tarkkaavuus, tarkkaamattomuus sekä monitehtäväsuorituskyky. Kuljettajan tarkkaavaisuutta tutkitaan muun muassa silmänliikkeistä sekä ajosuoritteista tai vireystilaa EEG:stä ajosimulaattorein varustetussa laboratorissa Jyväskylän yliopistossa.

Lisää tietoa halutaan esimerkiksi siitä, millainen moderni käyttöliittymä on turvallinen käytön kannalta ajamisen aikana.

”Tarvitsemme lisää tutkimusta ja myös pätevämpien testausmenetelmien kehittämistä”, Kujala sanoo.

Koko juttu JYUnity-verkkolehdessä: https://jyunity.fi/tieteessa/autossa-tekniikka-siirtyy-isoille-kosketusnaytoille-ja-kuljettaja-tarkkailijaksi-onko-se-viisasta/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Viidelle Jyväskylän yliopiston tutkijalle Suomen Akatemian rahoitus30.5.2023 16:30:41 EEST | Tiedote

Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt akatemiatutkijan rahoituksen viidelle Jyväskylän yliopiston tutkijalle. Rahoituksen tarkoituksena on edistää suomalaisen tieteen uudistumista ja monimuotoisuutta, sekä parantaa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Rahoituskausi on 01.09.2023 - 31.08.2027. Kaikkiaan BTY-toimikunta osoitti yhteensä lähes 41 miljoonaa euroa 73 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan 91 osahanketta. Noin 18,5 prosenttia hakemuksista sai rahoituksen.

Yhteisvanhemmuudessa riittää oppimista – ”Perhepalveluissa voitaisiin tukea tehokkaammin vanhempien yhteistyön muodostumista”30.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Tasa-arvoinen yhteisvanhemmuus on suomalaisessa yhteiskunnassa ideaali, joka ei aina käytännön tasolla toteudu. Tutkimushanke selvitti vanhempien välisen yhteistyön merkitystä Suomessa ja kansainvälisesti. ”Perhepalveluissa voitaisiin tukea tehokkaammin vanhempien yhteistyön muodostumista”, tutkijat vinkkaavat. Se vauhdittaisi perhevapaauudistuksen toteutusta ja tietä tasa-arvoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme