Tekoäly suunnittelee Burger Kingin työvuorolistat

Ravintolatoimija Restelin Burger King -ketjussa on vuoden alussa siirrytty työvuorojen suunnittelussa uuteen aikaan; työvuorolistoja optimoi ja suunnittelee nyt tekoäly. Restel on ensimmäinen ravintola-alan toimija Suomessa, joka hyödyntää tähän tapaan optimointia, tekoälyä ja koneoppivaa ohjelmistoa työvuorojen suunnittelussa.
Tammikuussa käyttöön otettu järjestelmä optimoi tarkasti henkilökunnan määrän perustuen ennusteisiin ja arvioituun työmäärään. Aiemmin käytössä ollut järjestelmä ei omannut lainkaan älyä ja vaati kaikissa suunnitteluvaiheissa manuaalista työtä.
"Optimoinnilla saadaan luotua työvuorosuunnitteluun tasapuolisuutta ja samalla parannetaan työssä jaksamista, kun työn kuormittavuus tasaantuu pitkäjänteisemmän suunnittelun avulla. Lisäksi esimiesten aikaa vapautuu työvuorosuunnittelusta johtamiseen ja asiakaspinnassa toimimiseen", kertoo Restelin HR-päällikkö Susanna Kitti.
Järjestelmä kerää myös tietoa esimerkiksi henkilöstön työvuorotoiveiden toteutumisesta:
"Työntekijät ovat tärkein voimavaramme, joten otamme ehdottomasti huomioon heidän toiveitansa vuoroja suunniteltaessa. Haluamme saada entistä tarkemmin tietoa siitä, miten olemme onnistuneet huomioimaan henkilöstön erilaiset elämäntilanteet työvuorosuunnittelussa", sanoo Kitti.
Työvuorosuunnittelujärjestelmän tekninen toteutus on suomalaisen Relexin käsialaa. Restel on toiminut Relexin ravintola-alan kumppanina eli se on auttanut ohjelmistoyritystä sovittamaan työehtosopimusten tulkinnat ja ravintola-alan erityispiirteet konekielelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marika Mäkelä
Henkilöstöjohtaja
Restel Oy
Puh./Tel. +358 (0) 40 153 9972 | marika.makela@restel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Restel Oy
Restel Oy on suomalainen ravintola-alan yritys, johon kuuluu noin 170 ravintolaa, työllistäen yli 2 600 ravintola-alan ammattilaista. Restelin ravintoloita ovat BURGER KING®-, Taco Bell-, Rax Pizzabuffet-, HelmiSimpukka-, O'Learys-, Wanha Mestari-, Hemingway's -ravintolat sekä Food&Events Tapahtuma- ja Ruokaravintolat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Restel Oy
Huili-taukopaikka avataan Neste Kemi Lapintuulen liikenneasemalle 18.11.12.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Huili laajenee Kemiin, kun uusi taukopaikka avaa ovensa Neste Kemi Lapintuuli - liikenneasemalla tiistaina 18.11. klo 11. Uusi taukopaikka tarjoaa rennon ja maukkaan pysähdyksen Valtatie 4:lla matkustaville ja ammattikuljettajille sekä lähialueen asukkaille. Huili-taukopaikat tunnetaan laadukkaista raaka-aineista valmistetusta ruoasta, ystävällisestä palvelusta ja aikaa kestävästä tunnelmasta. ”Olemme todella iloisia, että saamme avata Huilin nyt myös Kemiin. Haluamme tarjota asiakkaillemme paikan, jossa pysähdys on enemmän kuin tauko. Paikallisuus näkyy vahvasti valikoimassa, sillä tuomme ruokiin alueen makuja ja tuotteita”, kertoo Restel Taukopaikat Oy:n liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. Huili Lapintuuli Kemi palvelee tien päällä liikkuvia ja paikallisia vuoden jokaisena päivänä ja on auki ympäri vuorokauden. Valikoimaan kuuluvat aamiais- ja lounasbuffet, herkulliset à la carte -annokset sekä monipuoliset vitriinituotteet. ”Uusi houkutteleva Huili-taukopaikka, iloksemme nyt myös
Huili-taukopaikka avataan Neste Jyväskylä Kirri -liikenneasemalle 18.11.12.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Huili laajenee Jyväskylään, kun uusi taukopaikka avaa ovensa Neste Jyväskylä Kirrin liikenneasemalla tiistaina 18.11. klo 11. Uusi taukopaikka tarjoaa rennon ja maukkaan pysähdyksen Valtatie 4:lla matkustaville ja ammattikuljettajille sekä lähialueen asukkaille. Huili-taukopaikat tunnetaan laadukkaista raaka-aineista valmistetusta ruoasta, ystävällisestä palvelusta ja aikaa kestävästä tunnelmasta. ”Olemme todella iloisia, että saamme avata Huilin nyt myös Jyväskylään. Haluamme tarjota asiakkaillemme paikan, jossa pysähdys on enemmän kuin tauko. Paikallisuus näkyy vahvasti valikoimassa, sillä tuomme ruokiin alueen makuja ja tuotteita”, kertoo Restel Taukopaikat Oy:n liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. Huili Kirri Jyväskylä palvelee tien päällä liikkuvia ja paikallisia arkisin klo 6-21, lauantaisin klo 7-21 ja sunnuntaisin klo 8-21. Valikoimaan kuuluvat aamiais- ja lounasbuffet, herkulliset à la carte -annokset sekä monipuoliset vitriinituotteet. ”Iloksemme nyt myös Neste Jyväskylä Kir
Huili-taukopaikka avataan Neste Vantaa Tikkurila Kehä 3:n liikenneasemalle 18.11.12.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Huili laajenee Vantaalla, kun uusi taukopaikka avaa ovensa Neste Vantaa Tikkurila Kehä 3:n liikenneasemalla tiistaina 18.11. klo 11. Uusi taukopaikka tarjoaa rennon ja maukkaan pysähdyksen Kehä 3:lla matkustaville ja ammattikuljettajille sekä lähialueen asukkaille. Huili-taukopaikat tunnetaan laadukkaista raaka-aineista valmistetusta ruoasta, ystävällisestä palvelusta ja aikaa kestävästä tunnelmasta. ”Olemme todella iloisia, että saamme avata jo toisen Huilin Vantaalle. Haluamme tarjota asiakkaillemme paikan, jossa pysähdys on enemmän kuin tauko. Paikallisuus näkyy vahvasti valikoimassa, sillä tuomme ruokiin alueen makuja ja tuotteita”, kertoo Restel Taukopaikat Oy:n liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. Huili Kehä 3 Tikkurila palvelee tien päällä liikkuvia ja paikallisia arkisin klo 6.00-22, lauantaisin klo 8-22 ja sunnuntaisin klo 9-22. Valikoimaan kuuluvat aamiais- ja lounasbuffet, herkulliset à la carte -annokset sekä monipuoliset vitriinituotteet. ”Iloksemme nyt myös vilkkaalla Ne
Huili-taukopaikka avataan Neste Tampere Teiskontie - liikenneasemalle 13.11.6.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Huili laajenee Tampereella, kun uusi taukopaikka avaa Neste Tampere Teiskontie -liikenneasemalla torstaina 13.11. klo 11. Uusi taukopaikka tarjoaa rennon ja maukkaan pysähdyksen valtatie 12:lla matkustaville ja ammattikuljettajille sekä lähialueen asukkaille. Huili-taukopaikat tunnetaan laadukkaista raaka-aineista valmistetusta ruoasta, ystävällisestä palvelusta ja aikaa kestävästä tunnelmasta. ”Olemme todella iloisia avatessamme jo toisen Huili-taukopaikan Tampereelle. Haluamme tarjota asiakkaillemme paikan, jossa pysähdys on enemmän kuin tauko. Kuten jo aiemmin tänä syksynä avatussa Huili Hatanpää Tampere -taukopaikassa myös Teiskontiellä paikallisuus näkyy vahvasti valikoimassa. Tuomme taukopaikkojemme ruokiin alueen makuja ja tuotteita”, kertoo Restel Taukopaikat Oy:n liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. Huili Teiskontie Tampere palvelee tien päällä liikkuvia ja paikallisia arkisin klo 06-22 ja viikonloppuisin klo 08-21. Valikoimaan kuuluvat aamiais- ja lounasbuffet, herkulliset à
Huili-taukopaikka avataan Neste Kempele Ouluntulli - liikenneasemalle 11.11.5.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Huili laajenee Kempeleelle, kun uusi taukopaikka avaa Neste Kempele Ouluntulli -liikenneasemalla tiistaina 11.11. klo 11. Uusi taukopaikka tarjoaa rennon ja maukkaan pysähdyksen valtatie 4:lla matkustaville ja ammattikuljettajille sekä lähialueen asukkaille. Huili-taukopaikat tunnetaan laadukkaista raaka-aineista valmistetusta ruoasta, ystävällisestä palvelusta ja aikaa kestävästä tunnelmasta. ”Olemme todella iloisia saadessamme tuoda Huilin nyt myös Kempeleelle. Haluamme tarjota asiakkaillemme paikan, jossa pysähdys on enemmän kuin tauko. Paikallisuus näkyy vahvasti valikoimassa, sillä tuomme ruokiin alueen makuja ja tuotteita”, kertoo Restel Taukopaikat Oy:n liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. Huili Ouluntulli Kempele palvelee tien päällä liikkuvia ja paikallisia arkisin klo 7-22, ja viikonloppuisin klo 8-22. Valikoimaan kuuluvat aamiais- ja lounasbuffet, herkulliset à la carte -annokset sekä monipuoliset vitriinituotteet. ”Iloksemme uusi houkutteleva Huili-taukopaikka palvelee nyt
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

