Työeläkevakuuttajat Tela

Telan mediakutsu kuuntelemaan Suvi-Anne Siimestä

31.8.2020 07:51:09 EEST | Työeläkevakuuttajat Tela | Kutsu

Jaa
Suomi on Euroopan nopeimmin ikääntyvä maa ja suurten väestöpoliittisten kysymysten edessä. Millaista väestöpolitiikkaa Suomi tarvitsee? Väestöliitto ja Työeläkevakuuttajat Tela järjestävät tiistaina 8. syyskuuta klo 11–12.30 keskustelutilaisuuden, jossa julkaistaan Väestöliiton Kestävän väestönkehityksen Suomi -raportti ja Väestöliiton väestöpoliittiset suositukset. Tela on ollut mukana raportin valmistelussa.

Miksi syntyvyys laskee Suomessa? Sopeutammeko hyvinvointivaltion rakenteita väestökehitykseen vai pyrimmekö vaikuttamaan myös väestön määrään tulevaisuudessa? Millaisia paineita kohdistuu esimerkiksi eläkejärjestelmään ja millä keinoilla huolehdimme siitä, että eläkkeitä riittää myös tuleville sukupolville? Muiden muassa näitä kysymyksiä käsitellään tilaisuudessa, jota toimittajat ovat tervetulleita seuraamaan paikan päälle Musiikkitalon Ravintola-Klubiin Helsingissä 8.9. klo 11–12.30. Paikalla on rajattu joukko raportin kirjoittajia sekä tilaisuuden puhujat, suurelle yleisölle tilaisuus striimataan.

Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes on yksi tilaisuuden puhujista. Kommenttipuheenvuorossaan Siimes pohtii väestöteemaa erityisesti sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta:

– Hyvinvointiyhteiskunta ja niin työ- kuin kansaneläkkeetkin ovat tulevina vuosikymmeninä kooltaan yhä pienempien työssäkäyvien ikäluokkien harteilla. Samaan aikaan meidän on kuitenkin huolehdittava sekä nykyisistä että tulevista vanhemmista ikäpolvista. Vanheneminen on aikanaan meistä jokaisen kohtalo. Kuinka siis voisimme ymmärtää jo nyt aiempaa paremmin eri elämänvaiheessa olevien ihmisten arkea? Tunnistammeko omat roolimme erilaisissa ikäpolvien välisissä ketjuissa? Siimes kysyy.

Siimes pohtii puheenvuorossaan myös seuraavia kysymyksiä:

Miten rakennamme luottamusta ja huolehdimme riittävästä oikeudenmukaisuudesta tulevien eläkkeiden turvaamisen kaltaisissa projekteissa, joissa horisontti on useiden vuosikymmenien päässä? Mitä oppeja voimme ottaa muista maista?

Muita puhujia ovat Väestöliiton toimitusjohtaja Eija Koivuranta, Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen johtaja ja tutkimusprofessori Anna Rotkirch, kansallisen kaupunkistrategian valmistelusta valtiovarainministeriössä vastaava Emma Terämä Suomen Ympäristökeskus SYKEstä, Eläketurvakeskuksen ennustelaskelmista vastaavan yksikön päällikkö Heikki Tikanmäki, valtiovarainministeri Matti Vanhanen ja Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki. Keskustelun juontaa Helsingin Sanomien päätoimittaja Anu Ubaud.

Mitä: Väestöliiton väestöpoliittisen raportin julkaisutilaisuus

Missä: Musiikkitalon Ravintola-Klubissa tai verkossa 

Milloin: tiistaina 8.9.2020 klo 11–12.30 (brunssi tarjolla klo 10.30 alkaen)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

viestinnän suunnittelija Jenni Heino
p. 040 170 4656
jenni.heino@tela.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työeläkevakuuttajat Tela
Työeläkevakuuttajat Tela
Kalevankatu 20
00100 Helsinki

https://www.tela.fi/

Työeläkevakuuttajat Tela on lakisääteistä työeläketurvaa hoitavien työeläkevakuuttajien etujärjestö. Perustehtävämme on työeläkejärjestelmän vahvistaminen ja alan toimintaympäristöön vaikuttaminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela

Kutsu toimituksille: Tervetuloa Telan päättäjädebattiin 29.9. – mitä sopeutusten vuosikymmen tekee eläkkeille?16.9.2026 14:48:44 EEST | Kutsu

Tervetuloa seuraamaan Työeläkevakuuttajat Telan keskustelutilaisuutta, jossa puhutaan kiertelemättä seurauksista, joita tämän päivän päätöksillä on työeläkkeille. Livestriimattavassa keskustelussa 29.9. sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen, kansanedustajat Eeva Kalli, Jani Mäkelä ja Tytti Tuppurainen, valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä sekä Telan toimitusjohtaja Saara-Sofia Sirén purkavat auki suomalaisen työeläkejärjestelmän pienet ja suuret valinnat.

Telan Sirén blogissa: Suomen Yrittäjiltä unohtui mittasuhteet ja yrittäjien odottama YEL-uudistus10.9.2026 09:50:53 EEST | Blogi

Suomen Yrittäjät esittää teettämänsä selvityksen pohjalta työeläkejärjestelmän tehostamista yhdistämällä eläkevakuuttajia. Yrittäjäjärjestön johtopäätökset näyttävät monin paikoin menevän selvityksen näyttöä pidemmälle. Valitettavasti Suomen Yrittäjiltä unohtuivat säästökeinojen mittasuhteet sekä yrittäjäeläkkeiden uudistus. Suurin säästö veronmaksajille olisi saatavissa YEL:n uudistamisesta.

Telan YEL-ehdotus: Yrittäjäeläkkeiden rahastointi on käynnistettävä – YEL:n rahoitus kestävälle pohjalle3.9.2026 11:13:16 EEST | Tiedote

Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Saara-Sofia Sirén pitää myönteisenä, että hallituksen YEL-uudistuksen valmistelussa haetaan ratkaisuja alkuperäistä esitystä ajantasaisempien ansiotietojen hyödyntämiseen eläkemaksujen määräytymisessä. Tela antaa vahvan tuen myös hallituksen budjettiriihen päätökselle 1.9. edistää yrittäjäeläkkeiden rahastointia. Myös Tela esittää rahastoinnin käynnistämistä osana YEL-järjestelmän seuraavaa uudistusvaihetta. Telassa on valmisteltu ehdotus, jossa rahastointi rahoitettaisiin osin maksutulolla, joka syntyisi, kun YEL-maksut perustuisivat tulevaisuudessa nykyistä kattavammin yrittäjien todellisiin ansioihin. Telan tavoitteena on vahvistaa yrittäjäeläkkeiden pitkän aikavälin rahoitusta ja taittaa valtion YEL-menon kasvua.

Työeläkevakuuttajien sijoitustyö kantaa hedelmää – eläkevarat ylittivät 300 miljardin euron rajan28.8.2026 05:25:00 EEST | Tiedote

Markkinoiden epävarmuuksista huolimatta työeläkevakuuttajat saivat sijoituksilleen vahvasti positiivisia tuottoja vuoden toisella neljänneksellä. Sen myötä työeläkevarojen kokonaismäärä nousi uuteen ennätykseensä. Varojen kasvu vahvistaa työeläkejärjestelmän rahoituspohjaa ja vähentää tulevaisuudessa painetta työeläkemaksujen nostamiseen, muistuttaa Työeläkevakuuttajat Telan pääekonomisti Mikko Mäkinen.

Analyysi: Työeläkevakuuttajien sijoitukset suomalaisiin kasvuyrityksiin yli kolme miljardia euroa – sijoitusjohtajat ja Telan Sirén peräänkuuluttavat uudistuksia pääomarahastojen tueksi26.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisissa kasvuyrityksissä oli vuoden 2025 lopussa noin 3,2 miljardia euroa työeläkevaroja. Vuoden 2025 aikana työeläkevakuuttajien sijoitukset suomalaisiin kasvuyrityksiin kasvoivat noin 887 miljoonalla eurolla. Kotimaisten sijoitusten lisäksi tarvitaan myös kansainvälistä pääomaa, mikä vaatii uudistuksia rahastorakenteisiin, muistuttavat työeläkevakuuttajien sijoitusjohtajat ja Telan toimitusjohtaja Saara-Sofia Sirén.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye