Vihreät Euroopan parlamentissa

Teollisuusvaliokunnalta tuki uusiutuvan energian tavoitteiden nostamiselle

Jaa

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) on tyytyväinen Euroopan parlamentin teollisuusvaliokunnan kantoihin uusiutuvan energian direktiivin päivitykseen. Valiokunta äänesti kannastaan keskiviikkona 13.7.

Kuva: Salla Merikukka
Kuva: Salla Merikukka

– Äänestys sujui odotetusti ja teollisuusvaliokunnan kanta vauhdittaa nyt irtautumista Venäjän tuontienergiasta ja fossiilitaloudesta. Uusiutuvan energian direktiivin tavoitetta nostettiin REPowerEU-suunnitelman tavoitteiden mukaisiksi, eli nyt uusiutuvien energialähteiden osuuden tulee olla koko EU:n tasolla vähintään 45 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, Niinistö sanoo.

– Tällä varmistetaan, että energiamurros etenee ja investoinnit ohjautuvat uusiutuviin. Se on mahdollisuus myös suomalaisten edelläkävijäyrityksille. Jäsenmaiden tulee kasvattaa uusiutuvien osuutta enemmän, kuin komissio alun perin esitti. Tämä takaa, että irtaannumme mahdollisimman nopeasti venäläisestä fossiilienergiasta, emmekä korvaa sitä fossiilisilla muista lähteistä, Niinistö jatkaa. 

– Olen erityisen tyytyväinen, että vihreiden konkreettinen ehdotus lopettaa fossiilisten polttoaineiden käyttö teollisuuden matalan lämmön tuotannossa oli osa läpi menneitä kompromisseja. Tällä voidaan vähentää EU:n maakaasun kulutusta jopa 8%, eli tämä vähentää merkittävästi sen käyttöä, Niinistö sanoo.

– Vihreät tavoittelivat korkeampia tavoitteita, jotta EU olisi täysin irti fossiileista energiassa 2040 mennessä. Näiden kompromissien eteen tehtiin kuitenkin paljon töitä ja edistys komission esitykseen on mittavaa, joten niihin on syytä olla tyytyväinen. On valitettavaa, että lämmitys- ja jäähdytystavoitteesta ei tullut sitova. Myös biopolttoaineiden osalta toivoimme pääsevän lähemmäs ympäristövaliokunta ENVI:n sopimaa linjaa. Täysistunnossa on siis vielä tehtävää, Niinistö sanoo.

Uusiutuvan energian direktiivistä äänestetään parlamentin täysistunnossa syyskuussa. Sen jälkeen neuvotellaan lopullinen laki ministerineuvoston kanssa. Niinistö osallistuu varjoraportöörinä näihin neuvotteluihin vihreiden edustajana.

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Salla Merikukka
Kuva: Salla Merikukka
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vihreät Euroopan parlamentissa
Vihreät Euroopan parlamentissa



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa

Pääneuvottelija Ville Niinistö tyytyväisenä: Europarlamentti äänesti hiilinielujen kasvattamisen ja luontoarvojen puolesta LULUCF-asetuksessa8.6.2022 20:32:33 EEST | Tiedote

Vihreiden europarlamentaarikko ja europarlamentin LULUCF-pääneuvottelija Ville Niinistö on pääosin tyytyväinen europarlamentin hyväksymiin kantoihin maankäytön hiilinieluja koskevaan LULUCF-raporttiin. Niinistön johdolla valmistellusta ympäristövaliokunnan esityksestä äänestettiin europarlamentin täysistunnonnossa Strasbourgissa 8. kesäkuuta.

Europarlamentin ympäristövaliokunta tukee vahvoja ilmastotavoitteita hiilinieluasetuksessa17.5.2022 15:13:19 EEST | Tiedote

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) on LULUCF-asetuksen pääneuvottelijana tyytyväinen, että europarlamentin ympäristövaliokunta tuki vahvasti hiilinieluasetukseen neuvoteltuja ryhmien välisiä kompromisseja. Ne lisäävät asetuksen ilmasto- ja luontomyönteisyyttä kautta linjan. Ympäristövaliokunta äänesti Niinistön raportista 16.-17. toukokuuta. Kaikki keskeiset kompromissiesitykset saivat äänestyksessä valiokunnan enemmistön tuen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme