Messukeskus

Tervetuloa testaamaan Suomen Suurin Sisähuvipuisto!

Jaa

Satoipa räntää tai rakeita, on Suomen Suurin Sisähuvipuisto Messukeskuksessa varma paikka nauttia liikunnan riemusta ja uusista lajeista. Viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetty tapahtuma on kasvanut ja monipuolistunut. Täällä jokainen löytää sisäisen lapsensa! Jättimäinen pop up -huvipuisto on avoinna Messukeskuksessa 26.12.2017 – 7.1.2018.

PomppulinnaTaivaassa pompittiin jo vuonna 2016.
PomppulinnaTaivaassa pompittiin jo vuonna 2016.

Kutsumme sinut ja perheesi yhdessä testaamaan sisähuvipuiston lajikirjon maanantaina 18.12. klo 17 – 20, oman aikataulusi mukaan. 

SporttiAlueella voit testata taitojasi esimerkiksi benjijuoksussa ja kuplafutiksessa tai kokeilla PeliAlueella kokeilet mm. pöytälätkää ja ilmakiekkoa. PomppulinnaTaivaassa on kokeiltavana pomppulinnoja, seikkailuratoja, eläinpomppuja, liukumäkiä, viidakkoaiheisia linnoja, autorata ja huimapäisimmille 40 metriä pitkä olympiarata. Perheen pienimmät viihtyvät omassa leikkikeitaassaan TaaperoAlueella.

Ilmoittaudu tapahtumaan ennakkoon sähköpostiin tuula.sipila@messukeskus.com 13.12. mennessä. Kerro montako aikuista ja lasta on tulossa. Saat vahvistusviestin, joka kannattaa ottaa mukaan ja näyttää sisäänkäynnillä.

Lisätietoja tiedotteesta:
http://messukeskus.com/press-release/koko-perhe-pomppii-pelaa-leikkii-ja-liikkuu-joulun-valipaivina/

Tapaamisiin 18.12. Suomen Suurimmassa Sisähuvipuistossa!

Lisätietoja:
Messukeskus, tiedottaja Tuula Sipilä, 040 905 1373
tuula.sipila@messukeskus.com
www.sisahuvipuisto.fi #sisähuvipuisto

Kuvat

PomppulinnaTaivaassa pompittiin jo vuonna 2016.
PomppulinnaTaivaassa pompittiin jo vuonna 2016.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain liki sata messutapahtumaa ja 2000 kokousta ja kongressia. Tapahtumiin osallistuu joka vuosi noin 9400 näytteilleasettajaa ja 1,2 miljoonaa kävijää. | Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre, promotes Finnish welfare by enabling effective face to face encounters at exhibitions, meetings, conferences and other events. In 2017, 75 exhibitions and 2000 meetings and congresses were held at Messukeskus Helsinki. 9 400 exhibitors and 1.2 million visitors took part in the events.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Auto 2018 -tapahtumassa koeajossa lähes 200 uutta autoa20.9.2018 19:47Tiedote

Nyt jo toista kertaa Auto-tapahtuma tuo uudet autot Messukeskukseen Helsinkiin. Tapahtuma on myynti- ja koeajotapahtuma, jossa koeajojen lisäksi voi tutustua uutuuksiin osastoilla. Tänä vuonna koeajossa on lähes 200 uutta autoa. Koeajossa olevien sähköautojen lukumäärä on triplaantunut kahdessa vuodessa ja nyt pääsee koeajamaan lähes 30 vaihtoehtoista energiaa hyödyntävää ajoneuvoa. Auto 2018 järjestetään perjantaista sunnuntaihin 9. – 11.11.2018 Messukeskuksessa.

Antiikki-tapahtuman mielenkiintoisimmat esineet valittu12.9.2018 21:48Tiedote

Jo perinteiseen tapaan Antiikki & Design -lehden asiantuntijat ovat valinneet Antiikki-tapahtuman mielenkiintoisimmat esineet. Kategorioita on neljä: antiikki, design, taide ja vintage. Tällä kertaa raatia puhuttelivat erityisesti messinkinen kynttelikköpari, puinen ompelupöytä, Mikko Oinosen Pariisi-aiheinen maalaus sekä pajatso 1920-1930-luvulta. Antiikki-tapahtuma järjestetään Messukeskuksessa, Helsingissä 12.-16.9. samaan aikaan sisustus- ja designtapahtuma Habitaren kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme