Terveystarkastukset rajanylityspaikoilla: aluehallintovirastot ottavat käyttöön useaa henkilöä koskevat määräykset – lisätyökalu on tervetullut
Tartuntatautilain 16. pykälässä säädetään pakollisista terveystarkastuksista. Pykälän tulkinnasta on koronaepidemian aikana ollut erilaisia kantoja. Hallitus on valmistellut lakimuutosta (HE15/2021 vp), jolla selkeytetään tartuntatautilain pykäliä 16 ja 22.
Perustuslakivaliokunta on 5.3.2021 antanut lausunnon hallituksen esityksestä 15/2021. Osana lausuntoaan perustuslakivaliokunta on arvioinut, että aluehallintoviraston on mahdollista jo nykylainsäädännön perusteella määrätä rajanylityspaikoilla paitsi yksilöllisiä terveystarkastuksia myös niin sanottuja massatestejä.
Aluehallintovirastot ovat toimineet asiassa tähän asti sosiaali- ja terveysministeriön 3.2.2021 antaman ohjauskirjeen ja sen oikeudellisen arvioinnin mukaisesti. Tämän arvion mukaan lähtökohtana on ollut testausten vapaaehtoisuus. Sen vuoksi tartuntatautilain 16. pykälän perusteella tehtävien terveystarkastusten on pitänyt olla yksilöpäätöksiä ja perustua yksilölliseen lääketieteelliseen arviointiin.
Aluehallintovirastot toimivat jatkossa perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaisesti ja määräävät tarvittaessa pakollisia terveystarkastuksia muutenkin kuin ns. yksilöpäätöksinä. Sosiaali- ja terveysministeriöltä 11.3.2021 saatu uusi ohjaus tukee tätä tulkintaamme. Ensimmäiset ns. massapäätökset annetaan jo kuluvalla viikolla Etelä-Suomessa.
Matkustajamäärät maltillisia – kunnat hyvin asemissa
Tartuntatautilain mukaan kunnat vastaavat terveystarkastusten ja koronatestausten järjestämisestä. Lain 15. pykälän mukaisesti aluehallintovirastot ovat määränneet kunnat järjestämään terveystarkastuksia rajanylityspaikoilla. Tässä yhteydessä kuntia ohjattiin varmistamaan, että jokainen maahantulija osallistuu koronatestiin, ellei henkilöllä ole luotettavaa testistä vapauttavaa selvitystä.
Jos henkilö on kieltäytynyt kunnan tarjoamasta terveystarkastuksesta, kunta on voinut pyytää aluehallintovirastolta yksilöllistä määräystä kyseiselle henkilölle. Aluehallintovirastot ovat näitä määräyksiä myös tehneet. Tällä hetkellä maahantulijoiden määrä rajanylityspaikoilla on hyvin maltillinen, ja kuntien arvion mukaan testaukset rajanylityspaikoilla toimivat varsin kattavasti.
Lisätietoa:
Perustuslakivaliokunnan lausunto 5.3.2021 (eduskunta.fi)
Hallituksen esitys 15/2021 vp, jolla selkeytetään tartuntatautilain pykälää 16
Mediatiedustelut
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
• Aluehallintoylilääkäri Anne Hiiri, p. 0295 016 067
• johtaja Kristiina Poikajärvi, p. 0295 016 654
Itä-Suomen aluehallintovirasto
• aluehallintoylilääkäri Sami Remes, p. 0295 016 876
• johtaja Ulla Ahonen, p. 0295 016 888
Lapin aluehallintovirasto
• aluehallintoylilääkäri Sari Kemppainen, puhelin 0295 017 350
• johtaja Leena Räsänen, puhelin 0295 017 385
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
• johtaja Heikki Mäki, p. 0295 018 094
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
• aluehallintoylilääkäri Laura Blåfield, p. 0295 018 587
• johtaja Leena Laajala, p. 0295 018 549
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
• aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola, p. 0295 017 573
• johtaja Maria Siurua, p. 0295 017 546
etunimi.sukunimi@avi.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Påföljdsavgift om 13 000 euro påförs Huoneistotrendi Oy för försummelser att följa penningtvättslagen3.12.2025 09:45:00 EET | Pressmeddelande
De allvarligaste försummelserna gäller utarbetningen av den rapporteringsskyldigas riskbedömning och identifieringen av kundernas verkliga förmånstagare.
Huoneistotrendi Oy:lle 13 000 euron seuraamusmaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä3.12.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Vakavimmat laiminlyönnit koskevat ilmoitusvelvollisen riskiarvion laadintaa ja ilmoitusvelvollisen asiakkaiden tosiasiallisten edunsaajien tunnistamista.
Sormi imeytyi kuljetinlinjan nieluun – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta2.12.2025 16:14:48 EET | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.12.2025 tuominnut Lehtisepät Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon sekä yhtiön toimitusjohtajan ja yhtiön Varkauden painotalon tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty selvittää tuotannon koneiden käytöstä aiheutuvat vaaratekijät riittävän järjestelmällisesti ja suojata yhtiön Varkauden painotalon kuljettimessa ollut nielu.
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeiseen kokoukseensa – varautumisen yhteistyö jatkuu Lupa- ja valvontavirastossa2.12.2025 13:48:21 EET | Tiedote
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui vuoden neljänteen ja viimeiseen kokoukseensa tiistaina 2.12.2025. Vuoden 2026 alusta alkaen alueellisen valmiustoimikunnan tehtävät siirtyvät Lupa- ja valvontavirastoon.
Regionförvaltningsverket i Södra Finland framförde i sin styrning till välfärdsområdena i sitt område att missbrukar- och mentalvården för barn och unga behöver effektiveras2.12.2025 09:16:28 EET | Pressmeddelande
Vid de styrningsmöten som Regionförvaltningsverket i Södra Finland ordnade hösten 2025 presenterades välfärdsområdenas, inklusive Helsingfors stads och HUS-sammanslutningens, lägesbild för hur samarbetet genomförs gällande vården av barn och unga under 25 år med lindriga och medelsvåra beroendepsykiatriska symptom samt hur detta samarbete bör ordnas i framtiden. Målet är att säkerställa att barn och unga med lindriga och medelsvåra beroendepsykiatriska symptom får stöd i rätt tid och att de inte faller igenom hål i stödsystemet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
