Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

THL:n antama maskisuositus on tärkeä lisä keinovalikoimaan toisen korona-aallon kynnyksellä

Jaa
Lääkäriliitto on huolissaan Suomen koronaepidemiatilanteesta mahdollisen toisen aallon lähestyessä syksyllä. Ihmisten palatessa töihin ja kouluun sekä opiskelujen ja harrastusten pariin, riski myös tartuntojen määrästä kasvaa. Nyt annettu maskisuositus on tärkeä lisä jo aiemmin annettujen suositusten lisäksi. Kaikkia viranomaisten antamia suosituksia tartuntojen välttämiseksi on syytä noudattaa.

Lääkäriliitto pitää kansalaisia koskevaa maskisuositusta tärkeänä lisänä jo aiemmin annettujen suositusten ohella. Se on yksi keinoista torjua epidemian leviämistä. Muita keinoja ovat turvavälien pitäminen, hyvä käsihygienia eli käsien pesu ja käsihuuhteen käyttö riittävän usein sekä hyvä yskimis- aivastamishygienia. Erityisen tärkeää on pysyä kotona silloin, kun itsellä on hengitystieinfektion oireita.

”Koronavirustilanteen paheneminen huolestuttaa. Maskisuositus on erittäin tervetullut koronaviruksen torjunnan keinovalikoimaan. Myös turvaetäisyyksiä ja matkustus- ja karanteeniohjeita tulee noudattaa”, sanoo Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki.

"Kesän aikana ihmisten välinpitämättömyys ja huolettomuus koronaa kohtaan on selvästi kasvanut. Kun ihmisen omassa lähipiirissä ei ole havaittu koronaa, ajatellaan liian helposti kriisin olevan ohi. Valitettavasti koronaepidemia ei kuitenkaan vielä ole ohi. Toisen aallon taltuttaminen on tärkeätä, jotta pystyttäisiin hoitamaan mahdollisimman normaalisti myös muita sairauksia. Jo nyt syntynyt hoitovelka on huolestuttava”, Myllymäki toteaa.

Lääkäriliiton mukaan kasvomaskien käyttö on perusteltua silloin, kun riittävää turvaväliä toisiin ihmisiin ei ole mahdollista pitää, kuten THL:n tänään julkaistussa suosituksessa ohjeistetaan. Maskisuositukset ovat kansainvälisesti käytössä laajasti eri puolilla maailmaa. Maskien riittävyys ja helppo saatavuus tulee taata Suomessa. Kansalaisten saataville on varmistettava riittävän laadukkaita maskeja, joiden huolelliseen, oikeaan käyttöön myös opastetaan. Oireisena on kuitenkin pysyttävä kotona.

”Maskit ovat yksi tapa hidastaa epidemian leviämistä”, Myllymäki painottaa. ”Oikein käytettynä kasvomaski on yksi hyvä lisätoimi perusasioiden lisäksi. Maskien kohdalla on siis edelleenkin kysymys suosituksesta eikä pakosta. Kaikkien aikuisten tulisi pitää ruuhkaisissa julkisissa tiloissa ja joukkoliikennevälineissä maskeja, ennen kuin epidemia kiihtyy lisää”, hän suosittelee. ”Vielä voimme vaikuttaa epidemiatilanteeseen ajoissa. On tärkeää noudattaa kaikkia viranomaisten ohjeita.”

Lisätietoja:

Kati Myllymäki, toiminnanjohtaja, Suomen Lääkäriliitto, kati.myllymaki@laakariliitto.fi, puh. 040 450 6354

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry
Mäkelänkatu 2
00500 HELSINKI

http://www.laakariliitto.fi

Suomen Lääkäriliitto on ammattijärjestö, johon kuuluu noin 93 % Suomessa toimivista lääkäreistä. Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye