Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Tiedote/korjaus edellisen tietoihin: ITÄ-festivaali juhlii itähelsinkiläisten taidetta Stoassa

Jaa
KORJAUS KUVATEKSTIIN. Kyseessä ei ole kuva esityksestä SPA, vaan Kilpatanssi Remix. ITÄ-festivaali saapuu jälleen Stoaan 6.–8.9.2019 juhlimaan itähelsinkiläisten taidetta. ITÄ on itähelsinkiläisten taiteilijoiden tuottama kolmipäiväinen esittävien taiteiden festivaali, joka on vahvasti ankkuroitunut taiteilijoiden oman asuinalueen identiteetin, yhteisöllisyyden ja dialogin kehittämiseen.
Heidi Masalinin teoksesta Botanicum. Kuva: Heidi Masalin
Heidi Masalinin teoksesta Botanicum. Kuva: Heidi Masalin

– Festivaali sai alkunsa tarpeesta päästä näkemään paikallista taidetta ja erityisesti useiden taiteilijoiden töitä samalla kertaa, kertoo yksi festivaalin perustajista, tanssitaiteilija Satu Tuomisto.

Festivaali järjestetään nyt toista kertaa. Ohjelmisto koostuu tanssi- ja esitystaiteesta sekä musiikista. Perjantain ja lauantain ohjelmisto on suunnattu aikuisille, sunnuntaina on perhepäivä.

Itä-Helsingissä asuu runsaasti Suomen eturivin taiteilijoita, ja festivaali tarjoaa ainutlaatuisen kosketuspinnan alueen rikkaaseen taide- ja taiteilijakenttään.

– Festivaali on upea, monipuolinen ja värikäs, toteaa viime vuoden festivaalin kokenut arkkitehti Ulla Prami.

Mukana tänä vuonna ovat mm. KATVE [blind spot], Satu Tuomisto Projekti, Mirva Mäkinen, Myrskyryhmä, Saara ja Tuomas Norvio, Mirva Keski-Vähälä, Pauliina Aladin, Maria Baric Company, Pia Lindy, Aino Juutilainen, Antti Vuornos, Ya Tosiba, Rea-Liina Brunou, Saara Olarte, Jaana Pirskanen sekä Otso Lähdeoja.

Liput Lippu.fi tai Stoa 17/12 € / päivä, sunnuntain perhepäivänä 6 € / esitys.

Järj. Itähelsinkiläiset taiteilijat, Täysillä ry ja Stoa

Stoa, Turunlinnantie 1, Helsinki (Itäkeskus)
www.stoa.fi

https://itafestival.art.blog/

https://www.facebook.com/itafestivaali/

-----------------------

OHJELMA:

perjantai 6.9., liput 17 ja 12 € / koko päivä

klo 18-18.30
Laura Pietiläinen, Saara Töyrylä, Leila Kourkia: Kutsu – irtainvarastojen paluu

Uudelleenraikastettu, rakastettu ja eloon herätetty tanssiteos vuonna 2006 ensi-illan saaneesta Kutsu-esityksestä. Tämän teoksen koreografi Laura Pietiläinen sekä katsojat Saara Töyrylä (nykyinen Norvio) ja Leila Kourkia haluavat nyt esittää oman tulkintansa Kutsusta sekä kutsua tämän prosessin kautta esiin alitajuiset, sekopäiset, fantastiset ja vapaat maailmassaolonsa. Uudelleen tuuletetun version puvustus löytyi Herttoniemen irtainvarastosta.

klo 18.30-18.45
Satu Tuomisto ja Sanna Hento: Kilpatanssi Remix (katkelma) 

Katkelma vuonna 2020 ensi-iltaan tulevasta teoksesta. Tässä nykytanssiteoksessa tanssii ryhmä 55-75-vuotiaita kilpatanssijoita.
Esiintyjät: Ritva Salmenautio, Pauli Salmenautio, Aija Soikkeli, Jukka Soikkeli, Jaana Leinonen, Yrjö Leinonen, Eija Karikivi, Reijo Karikivi, Hilkka Laitala, Jukka Laitala
Sävellys ja äänisuunnittelu: Antti Rundelin

klo 18.45-19
Keskustelua ja ITÄ-improvisaatioita

klo 19-20
Mirva Mäkinen: Kivi, Sakset, Paperi

Kirjoitin ajatukseni paperille, jotta en unohtaisi niitä. Paperin keräykseen käyvät kotona tai työpaikalla postilaatikkoon tuleva paperi. Paperikassini rapisee tuulessa. Aamulla lukemani sanomalehden muste on tarttunut sormiini ja tahrannut vaatteeni. Paperitaideteokset ovat pienistä osista tai suuremmista yhtenäisistä pinnoista rakentuvia muodoltaan veistosmaisia, kolmiulotteisia kappaleita. Paperiaarre.
Esiintyjät: Kallion lukion tanssin opiskelijat

klo 20-20.15
Keskustelua ja ITÄ-improvisaatioita

klo 20.15-20.45
Otso

Setti Otso Lähdeojan uusinta musiikkia soitettuna konemusiikkimasiinaksi muunnetulla haitarilla. Syntetisaattorit raikaavat, kokeellinen elektroniikka ja erotiikka kohtaavat.

klo 20.45-21.15 
Jaana Pirskanen, Vilma Rimpelä, Marleena Haapaniemi: Aistikkaat

Aistikkaat on ryhmä yli 60-vuotiaita, jotka halusivat lähteä tutkimaan omaa kehollisuuttaan ja seksuaalisuuttaan burleskin, dragin ja improvisaation keinoin. Yhteensä 12 henkilöä osallistui drag- ja burleskitaiteilija Jaana Pirskasen (aka Theodora Rex / Magnus Love) vetämiin työpajoihin, jotka pidettiin loka-marraskuussa 2018 Helsingissä ja Lontoossa. Näiden löytöretkien tuloksena projektin työpajoihin osallistujat rakensivat oman itsensä näköiset aistikkaat hahmonsa. Kaikki Aistikkaat haastateltiin ja ikuistettiin valokuviin ja videoihin työpajojen päätteeksi. Itä-festivaalilla nähdään yksi videoteoksista, jonka jälkeen Jaana Pirskanen keskustelee aiheesta muutamien projektiin osallistujien kanssa.
Valokuvat ja videoteokset ovat esillä Stoan galleriassa 4.–22.9.2019.
Esiintyjät: Jaana Pirskanen ja Aistikkaat-osallistuj(i)a

Koko illan (aula, vapaa pääsy)
Rea-Liina Brunou: Dance of the Year II
Dokumentaarinen videoteos, jossa kuvataan äitiä ja vastasyntynyttä lasta 12 kk ajan. Teos on pyörimisliikkeestä, kasvusta ja tahdon kehittymisestä ammentava tanssi. Dance of the Year II on jatkoa Brunoun vuonna 2015 valmistuneelle vuodenkierron kuvaukselle.

lauantai 7.9., liput 17 ja 12 € / koko päivä

klo 13-16 (aula, vapaa pääsy)
Maria Baric Company: ARANA -yhteisötaidetyöpaja

Osallistu kansainvälisen katuteatteriproduktion valmistusprosessiin. Pelkojen ja ennakkoluulojen voittamisesta kertova Arana saa ensi-iltansa Itä-Helsingin kaduilla la 27.9. Kulttuurimylly Festival -tapahtumassa. Tässä yhteisötaidepajassa pääset valmistelemaan Maria Baric Companyn taitelijoiden kanssa esitykseen tulevia hämähäkkejä ja niiden seittejä. Työpaja sopii kaikenikäisille.
Maria Baric Company on itähelsinkiläinen visuaalisen teatterin ryhmä, jonka oma teatteritila Kulttuurimylly sijaitsee Myllypurossa.

klo 16-16.20 (aula/galleria, vapaa pääsy)
Saara Olarte: Tapio Tuomela: Interlude pour harpe (2010) & Luciano Berio: Sequenza II for harp (1962)

Kaksi modernia sävellystä harpulle.

klo 16.30-17
Myrskyryhmä: tanssielokuvia

Myrskyryhmä on tanssiryhmä, joka on vuodesta 2002 vienyt nykytanssia eri muodoissaan vanhustyön yksiköihin, tanssielokuva yhtenä työmuotonaan. Elokuvat on valmistettu Myrskyryhmän Tanssivat kädet -projektissa Myllypuron monipuolisen palvelukeskuksen asukkaiden kanssa Helsingissä 2018.
Paikalla on tanssitaiteilija Elli Isokoski Myrskyryhmästä tarjoilemassa popcornia ja kertomassa Myrskyryhmän tanssielokuvaprojekteista ikäihmisten kanssa.
Esiintyjä: Elli Isokoski
Ohjaus: Kati Kallio

klo 17-17.40
Hexad ensemble

Helsinkiläinen ammattimuusikoista koostuva yhtye, joka on omistautunut reaaliaikaisesti sävelletyn musiikin esittämiseen.
Libero Mureddun aloitteesta syntynyt Hexad tuo yhteen improvisoijia, joiden musiikilliset lähtökohdat löytyvät nykymusiikin, kokeellisen musiikin ja jazzin lomasta. Esiintyjillä on täydellinen vapaus sijoittaa itsensä mihin tahansa näiden lähestymistapojen välimaastoon niin, että he voivat vapaasti tarjota haluamaansa musiikillista materiaalia osaksi kokonaisuutta. Näin yhtye luo ja tutkailee reaaliaikaisesti mahdollisuuksia, jotka ilmaantuvat moninaisen materiaalin rinnakkaiselosta. Tämä moninaisuuden juhla heijastuu spontaaniin pienryhmien muodostamiseen esityksen aikana: sooloista, duoihin, trioihin ja kollektiiviseen musisointiin.
Livia Schweizer (ITA/CH/FIN) huilu, Katt Hernandez (US/SWE) viulu, Libero Mureddu (ITA/FIN) piano, Aino Juutilainen (FIN) sello, Ville Herrala (FIN) basso ja Janne Tuomi (FIN) rummut ja perkussiot 

klo 17.40-17.55
Keskustelua ja ITÄ-improvisaatioita

klo 17.55-18.40
Mirva Keski-Vähälä ja Tommi Rikkinen: TRASH ON – Trashion

TRASH ON – Trashion on hyönteisten muotinäytös, identiteetin hukkaamisen keskus ja löytämisen leirintäalue.
Mikä osa identiteetistäni on omaa luomustani ja mikä lähiympäristöni muovaamaa, yhteisesti sovittua? Itä-Helsingin luonto ja alueen monikulttuurisuus luovat alueelle omanlaistaan diversiteettiä. Alueen pienimmät yhdyskunnan jäsenet eli hyönteiset toimivat tämän teoksen innoittajina.
Stoan teatterisalin seinästä työntyy ulos suuri installaatio omituisena, upeana catwalkin muotiluomuksena, jossa roskalavojen aarteet ja lumput luovat liikkuvan maisemakuvan. Teos rakentuu yhteistyössä alueen päiväkotien kanssa ja siitä nähdään kaksi erilaista tulkintaa – aikuisille ja lapsille.
Tanssi – Mirva Keski-Vähälä ja Tommi Rikkinen, musiikki – Mikko Helenius ja installaatio – Reija Stenius

klo 18.40-18.50
Stasis

Stasis on musiikkivideo Lauri Porran ja Jaakko Kuusiston johtaman Lahti Sinfonian teokselle.
Videolla viitataan vanhaan suomalaiseen myyttiin metsän pauloihin joutuvasta henkilöstä, joka katoaa näkymättömiin tuttuun paikkaan, joutuu metsän peittämäksi.
Videon ohjasi ja leikkasi Perttu Saksa, koreografian Saara Norvion tanssiin ohjasi Ervi Sirén. Video on kuvattu improvisaation omaisesti Uutelan ja Myllypuron metsissä, loppusyksyllä, päivänä jolloin kaikki kastui. Kesto 7 min
Tekijät – Lauri Porra, Perttu Saksa, Ervi Sirén, Saara Norvio, esiintyjä – Saara Norvio, musiikki – Lauri Porra, Entropia-albumi, Stasis; Lauri Porra, Aki Rissanen, Lahti Symphony Orchestra & Jaakko Kuusisto

klo 18.50-19.05
Keskustelua ja ITÄ-improvisaatioita

klo 19.05-19.15
Tanja Illukka, Heidi Masalin: Botanicum | work-in-process

Botanicum nykytanssiteos tulee ensi-iltaan syyskuussa 2020. Tanja Illukka ja Heidi Masalin esittävät teoksesta ITÄ-festivaaleilla work-in-process -katkelman.
Botanicum on nykytanssiteos kasvien kiehtovasta elämästä ja ihmisen kannalta katsoen toisenlaisesta olomuodosta ja paikallisuudesta, jossa liikkeen suuntia määrittävät hakeutuminen valoon tai pimeyteen. ”Mullan tieto on vastaansanomaton. Kehen se kerran tarttuu hänet kantavat siivekkäät mikrobit alas maan sfääreihin, ylös taivaitten uumeniin” – Eeva Kilpi
Musiikki: Olli Havu 

klo 19.20-19.35 (aula, vapaa pääsy)
Pia Lindy: Häivähdyksiä muusta

Esitys on rakentunut elokuun aikana Häivähdyksiä muusta -tanssipajoissa Myllypurossa. Pajat ovat tuoneet yhteen eri-ikäisiä ja -taustaisia ihmisiä (15+) periaatteella tanssi ja improvisaatio on kaikille mahdollista. Yhtenä lähtökohtana on ollut Eeva-Liisa Mannerin runous.
Esiintyjät: halukkaat osallistujat elokuun Häivähdyksiä muusta -työpajoista Myllypurossa.

klo 19.40-20.10
Tuomas Norvio, Saara Norvio, Juuso Hannukainen: !PIIT

!PIIT on äänitaiteilija Tuomas Norvion ja työryhmän audio-visuaalinen ambient-paukekonsertti, jossa on esityksellisiä ja klubimaisia elementtejä.
Konsertti syntyy musiikista ja äänen kanssa yhdessä seinällä ja lattialla elävistä projisoinneista. Saara Norvion tanssi on kineettinen ja tilallinen osa konserttia sekä oma sovituksensa kuultavasta äänestä ja tunnelmasta. Juuso Hannukaisen perkussiot tuo orgaanisen rytmin ja äänensävyn ääneen ja toimii myös välittäjänä tanssijan ja ohjelmoidun äänen välillä.
Musiikki ja video – Tuomas Norvio, perkussiot – Juuso Hannukainen ja koreografia & tanssi – Saara Norvio

klo 20.10-20.55
Ya Toshiba
Konsertissa esiintyvät Tatu Metsätähti ja Zuzu Zakaria.

klo 16.30 lähtien koko illan (galleria, vapaa pääsy)
Aino Juutilainen, Milla Martikainen: SPA

Haluaisitko yhden ‘Kaamoskäärylän’ tai vaikka hoidon nimeltä ‘Universumi ja ihminen’?
SPA on esitys yhdelle henkilölle kerrallaan. Mukana on ääniä ja musiikkia, hiljaisia eleitä, tilassa olemista, kosketusta, keskustelua ja hiljaisuutta. Esityksen kokija valitsee itse listalta sopivan hoidon, joka ei koskaan toistu täysin samanlaisena. 


sunnuntai 8.9. perhepäivä, liput 6 € / esitys

klo 11-11.30
Mirva Keski-Vähälä ja Tommi Rikkinen: TRASH ON – Trashion
Ks. lauantai. Ikäsuositus 3+

klo 12.30-13
Musa Dwarf: Lasten kokeellinen äänityöpaja 

Kouluikäisten kokeellinen äänityöpaja, jonka jälkeen on lasten ja Musa Dwarfin yhteiskeikka. Ikäsuositus 7+. Kesto 45 min
Antti Vuornos ja Hilma Camus
Musiikki: Musa Dwarf

klo 13.15-13.40
Musa Dwarf: Konsertti

Konsertin ikäsuositus 3+
Kesto: 25 min
Antti Vuornos ja Hilma Camus
Musiikki: Musa Dwarf

klo 13-15 (aula, vapaa pääsy)
Lasten taidetyöpaja

Työpajaan voi tulla milloin vain klo 13–15 välisenä aikana, ikäsuositus 2+

klo 14-14.40
Vihreä Portti

Vihreä Portti on työpajan ja esityksen yhdistävä teos, jossa lapset sekä katsovat tanssia että tanssivat itse. Tanssityöpajassa lapset tutustuvat olentoon, joka on puoliksi ihminen ja puoliksi eläin. Hänen nimensä on Feline ja hän johdattelee osallistujat läpi Vihreän portin metsän taikamaailmaan ja tanssilliseen satuun. Vihreä Portti -työpajaesitys tutustuttaa lapset tanssiin ja liikkeeseen mielikuvituksen ja tarinan kerronnan kautta.
Ikäsuositus 3–9 v.
Koreografia ja ohjaus: Heidi Masalin. Sävellys ja äänitykset: Olli Havu. Puvustus: Terttu Torkkola. Esiintyjä: Ludmila Pussinen. Musiikki: Olli Havu, Eric Haddad. Tuotanto: Tanssiteatteri Raatikko

klo 15-15.30 
Pauliina Aladin ja työryhmä: Tanssiva satuhetki

Tanssiva satuhetki on tanssittu ja puhuttu satu. Esityksen alussa yleisö pääsee äänestämään muutamasta eri vaihtoehdosta mieleisensä sadun, jonka taiteilijat tuovat eloon lukien ja tanssien. Kaikissa saduissa otetaan huomioon perhemallien monimuotoisuus.
Esityksessä on yleisöä osallistavia osioita, joissa lapset pääsevät itse liikumaan ja vaikuttamaan esityksen kulkuun. Tanssivan satuhetken alkuperäinen konsepti on nauttinut yleisön suosiota useissa yhteyksissä, mm. Kontulan ja Kallion kirjastoilla, osana Helsinki Pride -tapahtumaa, Tampereen seudun kirjastoissa ja Tampereella 1001 Kahvikuppia -taidekahvilan yhteydessä. Sopii kaikenikäisille, erityisesti 3–7-vuotiaille. 

Yhteyshenkilöt

ITÄ 2019 -festivaalin tiedotusvastaava Veera Lamberg
p. 050 5448104
veera_lamberg@hotmail.com


Stoan kulttuurituottaja Monika Silander-Stolt
p. 09 310 88408, gsm 050 3828151
monika.silander@hel.fi
Turunlinnantie 1, Helsinki
PL 90402
00099 Helsingin kaupunki


Viestintäsuunnittelija Irene Salama
p. 0400 293376
PL 51400
00099 Helsingin kaupunki

Kuvat

Heidi Masalinin teoksesta Botanicum. Kuva: Heidi Masalin
Heidi Masalinin teoksesta Botanicum. Kuva: Heidi Masalin
Lataa
Mirva Keski-Vähälän ja Tommi Rikkisen teoksesta Trash on - Trashion. Kuva: Reija Stenius
Mirva Keski-Vähälän ja Tommi Rikkisen teoksesta Trash on - Trashion. Kuva: Reija Stenius
Lataa
KORJATTU KUVATEKSTI: Satu Tuomisto ja Sanna Hento: Kilpatanssi Remix. Kuva: Merilei Mandelin
KORJATTU KUVATEKSTI: Satu Tuomisto ja Sanna Hento: Kilpatanssi Remix. Kuva: Merilei Mandelin
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

Stoa on moniääninen, kansainvälinen ja kiinnostava kulttuurikeskus Helsingin Itäkeskuksessa, metroradan varrella. Stoan ohjelmistossa on tanssia, sirkusta, eri alojen festivaaleja, taidekasvatusta, näyttelyjä sekä monimuotoisia ja monikulttuurisia esityksiä ja tapahtumia.

Stoa
Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki

www.stoa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye