Tiedote: SDP jatkaa kampanjointia digitaalisin keinoin koronaviruksesta huolimatta.
1.10.2020 10:00:00 EEST | SDP | Tiedote
Kokemukset ja puolueaktiivien antama palaute vaalityöhön aktivoivasta pelistä kannustivat SDPtä suunnittelemaan pelin uutta versiota yhdessä Kansalaispaneeli sovelluksen tekijän Future Dialog Oy.n kanssa. Koronavirus pandemian alettua kävi nopeasti selväksi että pelisuunnitelmaa pitäisi muuttaa radikaalisti ja ennakoida kampanjoinnin luonteen muuttumista tulevissa vaaleissa. Uusi versio vaalipelistä julkaistiin SDPn puoluekokouksessa Tampereella 22.8.
” Vaalipeli tekeminen uudella konseptilla oli innostava haaste meille. Osallisuus ja digitaalinen viestintä ovat korostuneet kriisin aikana, joten saimme miettiä yhdessä SDPn politiikkaosaajien kanssa kuinka luoda peli joka sopii korona-aikaan sekä kuntavaaleihin joissa ehdokkaita on reilun kahden sadan sijasta yli kuusituhatta, ja vaaleja käydään Suomen jokaisessa 310.ssä kunnassa. Nyt olemme luoneet pelin joka on avoin kaikille Kansalaispaneelin käyttäjille ja jossa yksilöt ja kunnat kilpailevat keräämällä pisteitä erilaisten vaalikampanjoinnin muotojen tekemisessä. Peli-idean uudelleen luominen on SDPn ansiota, sillä kuntavaaleissa jokainen ehdokas ja hänen tukijansa muodostavat kunnan tiimin jossa jokainen kampanjateko on yhteinen voitto” kommentoi Future Dialog Oy.n toimitusjohtaja Teemu Launio.
”Johtavana tulevaisuuspuolueena SDP etsii jatkuvasti uusia tapoja olla yhteydessä kannattajiinsa ja kaikkiin suomalaisiin. Tavoitteemme on olla Suomen paras ja suosituin puolue myös erilaisten digitaalisten palveluiden saralla.” kertoo SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm ja kannustaa kaikkia lataamaan Kansalaispaneelin ja aktiiveja kirjaamaan kampanjointiaan kampanjapeliin aktiivisesti. Ahkerimmin kampanjoivat järjestöt palkitaan ensimmäisen kerran jo valtakunnallisena kampanjapäivänä 10.10.
SDPn Kansalaispaneeli sovellusta on ladattu julkaisunsa jälkeen 5000 kertaa Android ja iOS sovelluskaupoista, jonka lisäksi tunnistettuja käyttäjiä sovelluksen verkkoselain versiossa on noin kaksituhatta. Demokratian uudistumisen kannalta SDP näyttää suuntaa kohtaamalla ihmisiä siellä missä he muutoinkin aikaansa viettävät- älypuhelimella. On hyvä muistaa että vaalipeli on vain yksi ominaisuus Kansalaispaneeli sovelluksessa. SDP viestii jatkuvasti kannattajilleen ja kysyy heidän mielipiteitään eri politiikan kysymyksistä ja vie tuloksia puoluejohdon päätöksenteon tueksi. SDP haluaa olla osallistava ja aktiivinen puolue jonka toimintaan ja linjoihin voi vaikuttaa eri tavoin.
Lataa sovellus ilmaiseksi Android puhelimelle ja iOS puhelimellesi ja osallistu Suomen suosituimman puolueen politiikkaan!
Yhteyshenkilöt
Antton Rönnholm
Puoluesihteeri
Sosialidemokraattinen puolue
Teemu Launio
Managing Director
Future Dialog Oy
+358400825008
Teemu@futuredialog.fi
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Rydman ylenkatsoo tavallisia suomalaisia ja demokratiaa6.8.2026 13:08:45 EEST | Tiedote
Ministeri Rydmanin avoin haaveilu vaalituloksen ja kansan tahdon sivuuttamisesta heikentää suomalaista yhteiskuntaa ja demokratiaa.
SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Euroopan metsäpalot maailman ylikulutuspäivänä ovat varoitus myös Suomelle30.7.2026 10:14:23 EEST | Tiedote
Maailman ylikulutuspäivänä Eurooppaa koettelevat jälleen laajat metsä- ja maastopalot. SDP:n 3. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto muistuttaa, että luonnonvarojen ylikulutus kiihdyttää ilmastonmuutosta ja ilmastonmuutos puolestaan lisää sään ääri-ilmiöitä.
SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Työperäinen hyväksikäyttö näkyy marja-alan tilanteessa24.7.2026 07:53:17 EEST | Tiedote
Marja-alan pitkään jatkuneiden ongelmien seuraukset nähdään nyt, toteaa SDP:n 3. varapuheenjohtaja Pinja Perholehto. Ilta-Sanomat kirjoitti torstaina (23.7.) marja-alan vaikeuksista saada marjanpoimijoita.
SDP:n varapuheenjohtaja Razmyar: Suomen epäonnistunein valtiovarainministeri soittaa jälleen samaa levyä23.7.2026 12:20:01 EEST | Tiedote
Perussuomalaiset näyttää löytäneen jälleen tutun levyn taloushuolien karkottamiseen, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar. Vastuunotto heikosta taloustilanteesta jää valtiovarainministeripuolueella vähäisemmäksi.
SDP:n Näkkäläjärvi: Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä ja vaalirahoitusta koskevaa lainsäädäntöä on uudistettava22.7.2026 13:10:14 EEST | Tiedote
Viime viikkoina on käyty tärkeää keskustelua vaalirahoituksesta ja sen merkityksestä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Ilman sitä, että Suomessa osa vaalirahoituksesta on julkista, tätä tärkeää yhteiskunnallista keskustelua ei olisi voitu käydä. Valitettavasti vaalirahoitus on julkista vain ilmoitusvelvollisten ehdokkaiden osalta ja Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan eduskuntavaaleissa 2023 jopa 56 % tukisuorituksista jäi hämärän peittoon. Johtopäätös tästä on selkeä. Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä merkittävästi. Onko Orpon hallitus valmis siihen vai tyydytäänkö nykytilaan, jossa vaalirahoituksesta valtaosa jää piiloon? SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kysyy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
