Tiesuunnitelmaluonnoksen virtuaalinen yleisötilaisuus 19.4.2021 valtatien 2 parantamisesta Porin keskustassa

Suunnitelluilla toimenpiteillä parannetaan valtatien 2 toimivuutta ja turvallisuutta
Nykyinen valtatie 2 Porin keskustan kohdalla on pääosin yksiajoratainen ja erittäin vilkasliikenteinen. Suunnitelluilla toimenpiteillä parannetaan valtatien 2 toimivuutta sekä liikenneturvallisuutta rakentamalla valtatie nelikaistaiseksi Korven eritasoliittymän ja Tiilimäen eritasoliittymän välillä.
Tiesuunnitelman tavoitteena on yhteensovittaa valtateiden 2 ja 8 kasvanut liikenne Porin keskustan kohdalla. Tiesuunnitelmaan sisältyy mm. nykyisten eritasoliittymien parantaminen sekä uusi katuyhteys valtatien ali Tikkulan kohdalle aiemmin laaditun asemakaavan mukaiselle paikalle. Suunnitelmassa esitetään myös uusi jalankulku- ja pyöräilyväylä välille Vähäraumantie – Pormestarintie. Melulle altistuvien määrää vähennetään rakentamalla melusuojauksia.
Lisäksi tiesuunnitelmassa tutkitaan mahdollisuutta kieltää hidas liikenne valtatiellä 2 Friitalan eritasoliittymän ja Korven eritasoliittymän välillä, jolloin hidas liikenne ohjattaisiin rinnakkaisille väylille. Tästä syystä tiesuunnitelma koskee myös Ulvilan kaupunkia.
Virtuaalinen yleisötilaisuus 19.4.2021
Tiesuunnitelmaluonnosta esitellään virtuaalisessa yleisötilaisuudessa maanantaina 19.4.2021 klo 17.00–18.30 Microsoft Teams Live events -sovelluksella. Tilaisuuteen voi osallistua myös selaimen kautta ilman Teams -sovellusta.
Virtuaalisen yleisötilaisuuden Teams -osallistumislinkki
Linkki virtuaaliseen tilaisuuteen löytyy myös hankkeen verkkosivuilta.
Tilaisuuden alussa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ja Porin kaupungin edustajat sekä suunnittelukonsultin asiantuntijat esittelevät suunnitelmaluonnosta, jonka jälkeen osallistujat voivat esittää kysymyksiä kirjallisesti chatissa. Tilaisuuden videotallenne ja kooste tilaisuudessa esitetyistä kysymyksistä ja niiden vastauksista lisätään nettisivuille tilaisuuden jälkeen.Tilaisuus on avoin kaikille alueen asukkaille, maanomistajille, muille tien käyttäjille ja hankkeesta kiinnostuneille.
Suunnitelmaluonnoksen aineistoihin voi tutustua hankkeen internetsivuilla 19.4 lähtien. Suunnitelmaluonnoksen kommentointia varten internetsivuilla on linkki karttapalautekyselyyn, johon asianosaiset voivat käydä jättämässä kommenttinsa 19.4.-3.5.2021 välisenä aikana.
Tiesuunnitelma valmistuu keväällä 2022.
Lisätietoja
- Varsinais-Suomen ELY-keskus: projektipäällikkö Timo Bäcklund, p. 0295 022 782, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
- Ramboll Finland Oy: suunnittelun projektipäällikkö Satu Rajava, p. 040 5171 432, etunimi.sukunimi@ramboll.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen ELY-keskusItsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Fingrid Oyj:n Lieto-Raisio 400+110 kV voimajohtohankkeen YVA-ohjelmasta23.12.2025 15:19:25 EET | Tiedote
Fingrid Oyj on toimittanut 30.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee voimajohtohanketta Liedon sähköaseman ja Raisioon rakennettavan uuden sähköaseman välille. ELY-keskus on 23.12.2025 antanut tästä arviointiohjelmasta yhteysviranomaisen lausunnon.
I november ökade arbetslösheten trendenligt i Egentliga Finland23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Tillväxten av arbetslösheten i Egentliga Finland har följt landets genomsnitt under detta år. Under november var arbetslösheten i landskapet i en trendmässig liten ökning. Efterfrågan på arbetskraft har tyvärr varit blygsam under en lång tid, och inte heller i november syntes några tecken på förbättring. Långtidsarbetslösheten har utvecklats till rekordnivåer i mätningarnas historia, men i november ökade antalet knappt, som ett undantag jämfört med tidigare månader.
Marraskuun työttömyysluvut trendinomaisessa nousussa Varsinais-Suomessa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu on myötäillyt koko maan keskiarvoa tänä vuonna. Marraskuun aikana työttömyys oli trendinomaisessa pienessä nousussa maakunnassa. Työvoiman kysyntä on pysynyt valitettavan vaatimattomana jo pitkän aikaa, eikä marraskuussakaan näkynyt viitteitä vielä paremmasta. Pitkäaikaistyöttömyys on kehittynyt mittaushistorian ennätyslukemiin mutta marraskuussa määrä ei juurikaan lisääntynyt poikkeuksena edellisiin kuukausiin.
Seutu+ joukkoliikenteen viranomais- ja järjestämistehtävät siirtyvät Traficomille 1.1.2026 – matkustajille palvelut jatkuvat normaalisti19.12.2025 09:26:18 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alusta ELY-keskusten joukkoliikenteen viranomais- ja hankintatehtävät siirtyvät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin. Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien alueella asia koskee Seutu+ joukkoliikenteen liikenteen yhteyksiä.
En ny understödsform för vattenskydd inom jordbruket testas i Skärgårdshavets avrinningsområde – ansökningsperioden inleds den 8 januari 202618.12.2025 15:15:08 EET | Pressmeddelande
Det resultatbaserade understödet är ett försök där en ny verksamhetsmodell för resultatbaserat understöd utvecklas och testas för framtida behov. Jordbrukare i Skärgårdshavets avrinningsområde erbjuds möjlighet att få understöd för åtgärder som minskar fosforhalten i åkermarken. Understödet kan sökas under perioden 8.1-2.2.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme