Tiina Rajala, Tua Huomo, Pertti Korhonen ja Janne Saarikivi valittiin Oulun yliopiston hallitukseen

Oulun yliopiston hallituksen yhdestätoista jäsenestä viisi tulee yliopistoyhteisön ulkopuolelta. Uudet jäsenet korvaavat väistyvät jäsenet. Tutkimusjohtaja Anna Rotkirchin toimikausi päättyy 4.9.2023 ja Juhani Damskin, Liisa Jaakonsaaren ja Kalervo Väänäsen toimikaudet päättyvät 31.12.2023. Nykyisistä viidestä jäsenestä hallituksessa jatkaa 31.12.2025 saakka Mikko Ayub. Hallituksen puheenjohtaja valitaan ulkopuolisista jäsenistä.
”Yliopistokollegio tarkasteli päätöksenteossaan hallitusta kokonaisuutena ja sitä, että hallituksen jäsenet edustavat toisiaan täydentävää asiantuntemusta. Olen erittäin luottavainen, että saimme hallitukseen jäseniä, jotka ovat sitoutuneet Oulun yliopiston kehityksen edistämiseen ja tuntevat myös Pohjois-Suomen erityiskysymyksiä. Toivotan heille menestystä vaativaan hallitustehtävään”, sanoo kollegion puheenjohtaja Helka-Liisa Hentilä.
Yliopistolain mukaan ulkopuolisten jäsenten tulee edustaa monipuolisesti yhteiskuntaelämän ja yliopiston toimialaan kuuluvien tieteiden tai taiteiden asiantuntemusta.
HTM Tiina Rajala on työskennellyt vuodesta 2014 lähtien Pohjois-Pohjanmaan liiton kehitysjohtajana. Hän on toiminut aiemmin Työterveyslaitoksen aluejohtajana sekä Tekesin teknologia-asiantuntijan tehtävässä. Hänellä on aiempaa työkokemusta myös kansainvälisestä liiketoiminnasta ja Vaasan yliopistosta, jonka alumni hän on.
FT, MBA Tua Huomo on toiminut VTT:n Tulevaisuuden tuotteet ja palvelut -liiketoiminta-alueen johtajana vuodesta 2018. lähtien Hän on myös CSC:n (Tieteen tietotekniikan keskus) hallituksen varapuheenjohtaja. Hän on toiminut Suomen Akatemian hallituksen, yleisjaoston ja TKI-kumppanuusverkostojen erityisrahoituksen jaoston jäsenenä 2020–2021. Huomo on myös Oulun yliopiston alumni tietojenkäsittelytieteestä.
Toimitusjohtaja, DI Pertti Korhonen on toiminut Fintrafficin toimitusjohtajana vuodesta 2020 alkaen. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Outotecin toimitusjohtajana vuosina 2010–2016, Elektrobitin toimitusjohtajana 2006–2009 sekä sitä ennen vuodesta 1986 Nokian palveluksessa eri tehtävissä, ensin tuotekehityksessä ja Oulun yksikön johtajana, teknologiajohtajana ja yhtiön johtokunnan jäsenenä 2002–2006. Hän on Oulun yliopiston alumni sähkötekniikasta ja toiminut vuoden 2023 alusta Oulun yliopiston neuvottelukunnan puheenjohtajana.
Professori Janne Saarikivi on kielitieteilijä, tietokirjailija, kolumnisti ja Tromssan yliopiston saamen kielen osa-aikainen professori vuodesta 2019. Hän on ollut suomen kielen ja kulttuurin yliopistonlehtori Tarton yliopistossa 2004–2006 sekä suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Helsingin yliopistossa 2009–2014 ja 2017–2021. Janne Saarikivi on saanut useita palkintoja, muun muassa Suomalaisen kirjallisuuden seuran artikkelipalkinnon 2007, Kodiksamia-palkinnon 2019 ja Suomen Tiedeseuran E.J. Nyströmin palkinnon 2022.
Henkilöstö ja opiskelijat saivat ehdottaa kollegiolle uusia jäseniä Oulun yliopiston hallitukseen. Kollegio myös haastatteli ehdokkaita.
Lisätietoja:
Oulun yliopiston kollegion pj, Helka-Liisa Hentilä 040 837 5527
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo KemiViestinnän johtava asiantuntija
Puh:050 566 4839marjo.kemi@oulu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu mukana valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa – suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja nyt yhdessä paikassa7.5.2025 05:52:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oamk ovat mukana uudessa valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa, joka kokoaa korkeakoulujen avoimia opintoja yhteen paikkaan. Maksuton palvelu tekee opintojen löytämisestä ja vertailusta helppoa ja kiinnostavaa. Opinnot ovat tarjolla joustavasti kaikenikäisille, monet ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskeltavaa löytyy esimerkiksi kestävästä kehityksestä uusiin teknologioihin ja hyvinvoinnista terveyteen ja turvallisuusalaan.
Johtavien suomalaisyritysten 6G-hankkeessa kehitetään tulevaisuuden verkkoja6.5.2025 06:36:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten yritysten ja akateemisten sidosryhmien uudessa hankkeessa tavoitteena on nopeuttaa 5G- ja 6G-verkkojen radiotaajuusteknologioiden suunnittelua.
Polvien rakenteellisia muutoksia havaitaan yleisesti jo kolmekymppisillä – oireita ei välttämättä ole5.5.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Polven magneettikuvissa havaittavat lievät rakenteelliset muutokset ovat yleisiä jo kolmekymppisillä aikuisilla – myös ilman polvikipuja tai muita oireita. Oulun yliopiston tutkimuksessa yli puolella 33-vuotiaista löytyi merkkejä nivelvaurioista. Korkea painoindeksi oli yleisin nivelmuutoksiin liittyvä tekijä.
Matti Latva-ahosta tutkimusvararehtori ja Petteri Alahuhdasta yhteistyösuhteiden vararehtori Oulun yliopistoon29.4.2025 15:32:25 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston hallitus on valinnut kokouksessaan 29.4.2025 tutkimusvararehtoriksi tekniikan tohtori Matti Latva-ahon ja yhteistyösuhteiden vararehtoriksi filosofian tohtori Petteri Alahuhdan.
Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote
Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme