Tilojen terveysturvallista käyttöä tehostettava Etelä-Suomen alueella - toimijoiden pitää varmistaa asiakkaiden turvavälit
Päätösten mukaan toimijoiden on varmistettava, että asiakkaiden tai osallistujien väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää. Vastaava päätös on ollut voimassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella 25.2. alkaen. Nyt määräys ulottuu koskemaan myös Etelä-Karjalan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueita, jotka ovat epidemian leviämisvaiheessa.
Päätökset koskevat seuraavia toimijoita:
- yksityiset yhteisöt, säätiöt ja muut oikeushenkilöt
- yksityiset elinkeinonharjoittajat
- kunnat ja kuntayhtymät
- uskonnolliset yhdyskunnat
- julkisoikeudelliset laitokset.
Päätökset lähikontaktien välttämisen varmistamisesta ovat voimassa 5.–31.3.2021, ja ne perustuvat väliaikaisen tartuntatautilain pykälään 58 d. Lähikontakti tarkoittaa fyysistä kontaktia tai oleskelua kasvotusten tai samassa tilassa alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan.
Päätökset eivät koske oppilaitosten tai varhaiskasvatuksen toimintaa, ammattiurheilua eikä yksityis- tai perhe-elämää. Päätökset eivät myöskään koske sisätiloja, joissa on samanaikaisesti enintään kymmenen asiakasta tai osallistujaa, eivätkä ulkotiloja, joissa on samanaikaisesti enintään 50 asiakasta tai osallistujaa.
Aluehallintoviraston päätökset eivät koske ravintoloita, vaan ravintoloiden toiminnan rajoittamisesta päättää valtioneuvosto.
Myös oppilaitosten ja varhaiskasvatuksen toiminnassa sekä pienemmän asiakas- tai osallistujamäärän tiloissa on kuitenkin aina huomioitava tartuntatautilain mukaiset, koko Suomessa voimassa olevat yleiset velvoitteet terveysturvallisuutta parantavista järjestelyistä. Nämä on määritelty tarkemmin tartuntatautilain pykälässä 58 c.
- Nämä velvoitteet ovat voimassa suoraan lain nojalla ilman erityisiä viranomaispäätöksiä, muistuttaa aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. - Ne koskevat laajasti yksityistä ja julkista sektoria kaikkialla Suomessa. Epidemiatilanteesta riippuen voimme sitten päätöksillämme velvoittaa osaa toimijoita huomioimaan ehdottomasti turvavälien toteutumisen tai jopa määrätä tiloja suljettavaksi.
Yleisten velvoitteiden mukaisesti toimijoiden pitää tehostaa pintojen puhdistamista sekä antaa asiakkaille ja osallistujille mahdollisuus käsien puhdistamiseen. Asiakkaiden ja osallistujien oleskelu pitää järjestää mahdollisuuksien mukaan väljästi ja sijoittaa mahdolliset asiakaspaikat riittävän etäälle toisistaan. Toimijan täytyy myös ohjeistaa asiakkaita ja osallistujia terveysturvallisuuden huomioimisesta.
- Nyt suuressa osassa Etelä-Suomea epidemiatilanne on niin vaikea, että toimijoiden on syytä tehostaa terveysturvallisuusjärjestelyjä vielä tiukemmiksi kuin mitä nämä yleiset velvoitteet edellyttävät, sanoo Laura Nikunen. - Siksi olemme tehneet tartuntatautilain pykälän 58 d mukaisia päätöksiä, joiden mukaan toimijoiden on ehdottomasti varmistettava, että asiakkaiden tai osallistujien välisiä lähikontakteja ei pääse syntymään.
Toimijoiden tehtävä suunnitelma lähikontaktien estämiseksi
Toimijoiden, joita aluehallintoviraston määräys lähikontaktien tosiasiallisesta välttämisestä koskee, täytyy tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, miten ne estävät asiakkaiden tai osallistujien väliset lähikontaktit. Toimijat voivat määritellä keinot itse - kyseeseen voivat tulla esimerkiksi asiakasmäärien rajaaminen tai tilajärjestelyt. Jos toimintaa ei ole mahdollista järjestää lain edellyttämällä tavalla, tiloja ei voi käyttää. Aluehallintoviraston verkkosivuilta löytyy suunnitelmapohja toimijoiden hyödynnettäväksi: https://avi.fi/usein-kysyttya-koronaviruksesta#item-DpAo81qF9aPZ-63046143
Aluehallintovirasto ja kunnat valvovat tilojen terveysturvallista käyttöä. Jos toimija ei noudata määräyksiä ja lain mukaisia velvoitteita, aluehallintovirasto tai kunta voi määrätä tilan suljettavaksi enintään kahden viikon ajaksi.
Lisätietoa:
- Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset 4.3.2021 aluehallintoviraston verkkosivujen yleistiedoksiannoissa
- Kaikki avi.fi-sivuston usein kysytyt kysymykset koronasta
- Aluehallintoviraston koronaneuvonta tapahtumanjärjestäjille ja toimijoille (ma-pe klo 8-11.30 ja 12.30-16): 0295 016 666, koronainfo@avi.fi
Medialle:
- Laura Nikunen, aluehallintoylilääkäri, p. 0295 016 564
- Oona Mölsä, ylitarkastaja, p. 0295 016 592
- Merja Ekqvist, ylijohtaja (yhteydenotot suunnittelija Oona Riitalan kautta), p. 0295 016 421
etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9 - 16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Tarkista hiekoituskoneiden suojaritilät! Kuopiolaiselle yritykselle sakkoja kuolemaan johtaneesta työtapaturmasta21.10.2025 14:58:11 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 20.10.2025 tuominnut kuopiolaisen kiinteistöpalvelualan yrityksen ja sen edustajat työturvallisuusrikoksesta, koska yhtiön hiekoituskoneista olivat puuttuneet suojaritilät, jotka estävät työntekijöiden joutumisen koneen pyörivään akseliin.
Brister i behandlingen av anmärkningar i välfärdsområdena inom Regionförvaltningsverket i Södra Finlands område21.10.2025 08:02:02 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland har i samband med sin tillsyn upptäckt brister i behandlingen av anmärkningar i flera välfärdsområden. Bristerna har upptäckts i samband med behandlingen av klagomål som regionförvaltningsverket överfört till välfärdsområdena för att behandlas som en anmärkning.
Hyvinvointialueilla on puutteita muistutusten käsittelyssä Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella21.10.2025 08:02:02 EEST | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on havainnut valvontatyönsä yhteydessä puutteita muistutusten käsittelyssä useammalla hyvinvointialueella. Puutteita on havaittu muistutuksena käsiteltäväksi siirrettyjen kantelujen käsittelyn yhteydessä.
Pohteen ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen palvelujen järjestäminen valvontaan21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on ottanut valvottavakseen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen palvelujen järjestämisen ja tuottamisen. Aluehallintovirasto tulee pyytämään Pohteelta asiasta erillisen selvityksen. Aluehallintoviraston tekemien tarkastuskäyntien sekä selvitysten mukaan yhteisöllisen asumisen yksiköiden toiminnassa on tullut esiin useita epäkohtia.
Työntekijä sai sähköiskun, kun nostopuomi osui voimalinjaan vuonna 2015 – päätoteuttajan edustaja sai nyt sakot työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta20.10.2025 15:03:43 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 15.10.2025 antamassaan ratkaisussa virolaisen rakennusalan yrityksen edustajan 40 päiväsakon rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Samaa rikosasiaa käsiteltiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa neljän muun vastaajan osalta jo syksyllä 2024, jolloin käräjäoikeus hylkäsi syytteet heidän osaltaan. Tästä voi lukea lisää työsuojeluviranomaisen 16.10.2024 julkaisemasta tiedotteesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme