EPT-verkosto

Tipattoman tammikuun suosio kasvanut parin viime vuoden aikana – 18 prosenttia alkoholia käyttävistä viettää Tipatonta

Jaa

EHYT ry:n Kantar TNS Oy:llä* teettämästä kyselystä käy ilmi, että alkoholia käyttävistä kansalaisista 18 prosenttia vietti Tipattoman tammikuun vuonna 2020. Vuonna 2019 vastaava luku oli 12 prosenttia, ja vuonna 2018 Tipatonta vietti 11 prosenttia kansalaisista.

– Tipaton tammikuu on perinne, joka on jatkunut jo vuosikymmeniä. Pari vuotta sitten Tipattoman vietossa tapahtui notkahdus alaspäin, mutta kaksi viimeistä tutkimusta näyttää Tipattoman suosion kääntyneen nousuun, EHYT ry:n viestinnän asiantuntija Maaret Väkinen sanoo.

Peräti 58 prosenttia Tipattoman viettäjistä jatkoi sitä vielä helmikuun puolelle. Lisäksi 13 prosenttia kertoi juoneensa Tipattoman jälkeen vähemmän alkoholia kuin ennen sitä.

Tipaton tammikuu on varsinkin alkoholin kohtuukäyttäjien suosiossa. Yleisin syy Tipattoman vietolle on terveys – tutkimuksen mukaan joka kolmas koki terveyssyistä hyväksi pitää taukoa alkoholin käytöstä.

Vuonna 2020 Tipattoman vietto oli suosituinta eläkeläisten ja yli 65-vuotiaiden keskuudessa.

– Kiinnostavaa on, että tänä vuonna naiset ja miehet viettivät Tipatonta yhtä paljon. Aiemmin kampanja on ollut suositumpi naisten keskuudessa.

Tammikuussa 2021 Tipattoman teema jatkaa vuonna 2020 alkanutta pohdintaa alkoholin roolista erilaisissa tavallisissa, arkisissakin tilanteissa. Milloin ja mistä syistä alkoholia käytän, ja voisiko tilalle löytyä joitakin uusia tottumuksia?

– Jokainen voi viettää Tipatonta omalla tavallaan, joko alkoholin käytön kokonaan lopettamalla, tai sitä vähentämällä. Viime tammikuussa keräsimme kansalaisten vinkkejä uusiksi tottumuksiksi alkoholin tilalle, ja tätä ajatusta herätellään myös tulevan tammikuun aikana. Ideoita uusiksi tottumuksiksi löytää esimerkiksi kampanjan verkkosivuilta, Väkinen kertoo.

– Ehkä rauhoittava jooga tai reipas pulahdus järveen voi tuoda hyvää oloa. Varsinkin korona-aikana on hyvä löytää itselle sopivia, terveellisiä tapoja rentoutua.

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto ja EHYT ry koordinoivat Tipattoman tammikuun viestintätoimia.

* Tutkimusaineisto kerättiin puhelinhaastatteluina 3.- 14.2.2020 välisenä aikana. Haastateltu joukko edustaa 18 – 79 -vuotiasta väestöä. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1.004 kpl.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Maaret Väkinen, viestinnän asiantuntija
EHYT ry / Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto
puh. 050 327 0009
maaret.vakinen@ehyt.fi

Päivi Tiittanen, viestintäpäällikkö
EHYT ry
puh. 050 362 0882
paivi.tiittanen@ehyt.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) kokoaa yhteen 56 Suomen merkittävintä ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestöä.

www.ept-verkosto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EPT-verkosto

Purppuranpunainen väri muistuttaa huumeiden myrkytyskuolemista30.8.2021 12:10:00 EEST | Tiedote

Elokuun viimeisenä päivänä vietetään kansainvälistä päivää yliannostuskuolemien ehkäisemiseksi (International Overdose Awareness Day). Suomalaiset ehkäisevää päihdetyötä tekevät järjestöt vaihtavat samana päivänä värinsä ja logonsa purppuranpunaisiksi herättääkseen päättäjiä akuuttiin ja ajankohtaiseen ongelmaan. Samalla julkaistaan verkkokooste järjestöjen tekemästä yliannostusten ehkäisytyöstä.

Miten tukea nuoria? Nuoret voivat pääosin hyvin, mutta ahdistuneisuus ja yksinäisyys on lisääntynyt20.5.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Nuorten päihteiden käyttö on laskusuunnassa, ja terveyskäyttäytyminen on muuttunut vastuullisempaan suuntaan. Kuitenkin noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii mielenterveyden häiriöstä. Mielenterveyden häiriöt ovat nuorten ja nuorten aikuisten tavallisimpia terveysongelmia. Varsinkin ahdistuneisuus ja yksinäisyys ovat lisääntyneet. Helsingissä ollaan erityisen huolissaan nuorten eriarvoistumisesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme