Taideyliopisto

Tohtorintutkinto: Kulttuuritoiminta tarjoaa monenlaisia keinoja parantaa vanhuspalveluiden arkea

Jaa

Vanhuspalveluiden asiakkaat ja työntekijät voivat säädellä tunteitaan, parantaa fyysistä toimintakykyään ja nauttia elämyksistä monimuotoisen kulttuuritoiminnan avulla, toteaa Taru Tähti tohtorintutkinnossaan.

Photo: Jone Matilainen
Photo: Jone Matilainen

Tähti organisoi tohtorintutkinnossaan vanhuspalveluiden työntekijöille musiikin, tanssin, kuvataiteen, draaman ja kirjallisuuden menetelmiä hyödyntävää täydennyskoulutusta kahdessa hankkeessa Sastamalassa. Tavoitteena oli, että koulutukseen osallistuneet hoitajat tekivät yksikössään heitä innostavia asioita.  

”Olennaista onkin, että kun suunnitellaan kulttuuri- ja musiikkitoimintaa vanhuspalveluihin, huomioidaan yhteisön työntekijöiden ja asiakkaiden kiinnostuksen kohteet ja osaaminen”, Tähti toteaa.  

Tähden tutkimuksessa vanhuspalveluiden asukkaat halusivat erityisesti ohjata yhteislaulua ja pitää päivätansseja. Henkilökunta oli mukana toteuttamassa näitä toiveita. Työntekijöiden ja asukkaiden toiveet olivat monimuotoisia: yksi kokosi valokuvista elämänkaarikansion ja toinen kuvitti lauluvihon, joku taas ohjasi karaoketansseja, joku kutomista, jotkut järjestivät näyttelyitä tai draama- ja kuvataidetuokioita. Kulttuuri näkyi myös arjessa esimerkiksi hoivalauluna pesutilanteissa tai kun kuunneltiin poismenneen asukkaan lempikappaletta ja tehtiin yhdessä surutyötä.  

Tohtorintutkinnossaan Pienet teot, suuri hurma – toimijuus kulttuurisessa vanhustyössä Tähti havaitsi, että kulttuuritoiminnan kautta vanhuspalveluiden asiakkaat ja työntekijät paitsi saivat merkityksellisyyttä arkeensa, myös ilmaisivat ja säätelivät tunteitaan, rytmittivät liikettä ja kuntouttivat fyysistä toimintakykyä. Kulttuuritoiminnan kautta vanhuspalveluiden työntekijät myös ylläpitivät ja kehittivät osaamistaan sekä saivat välineitä uudistaa hoivatyön ja asumispalveluiden käytäntöjä.   

Vanhustyön osaamista tarvitaan myös taiteen korkeakouluopetukseen  

Kulttuuritoimintaa hyödynnetään yhä enemmän osana ikääntyneiden kokonaisvaltaista hoitoa. Tähti ehdottaakin, että kulttuurisen vanhustyön monialaista koulutusta tulisi tarjota myös taiteen korkeakouluopiskelijoille. 

”Musiikki- ja kulttuuritoiminta näkyy ja vaikuttaa vanhuspalveluiden arjessa monin eri tavoin. On tärkeää, että kulttuurialan ammattilaiset ovat mukana kehittämässä ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin – vaikkapa tukemassa ikääntyneiden hyvinvointia ja tuottamassa heidän tarvitsemiaan palveluja.” 

Tohtorintutkinto sisältää neljä tieteellistä artikkelia, joissa Tähti käsitteli kokemuksiaan laulamisen voimaannuttavasta vaikutuksesta sekä kuvasi ja analysoi palvelukeskuksen asiakkaiden musiikillista, hoivatyöntekijöiden taidelähtöistä sekä vanhustyön lähiesimiesten musiikillista toimijuutta. Osana tutkimustaan Tähti kehitti myös toimijuuskompassin työkaluksi kulttuurisen vanhustyön toimijoille ja kehittäjille.   

Tähden tutkinto on osa Taideyliopiston koordinoimaa ArtsEqual-tutkimushanketta (2015–2021), jossa selvitettiin, kuinka taide julkisena palveluna voisi lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia 2020-luvun Suomessa. Tutkimus tarjoaa lisätietoa heille, jotka kehittävät työssään vanhuspalveluita tai ohjaavat niissä toteutettavaa musiikki- ja kulttuuritoimintaa. 

Taru Tähden tohtorintutkinto Pienet teot, suuri hurma – toimijuus kulttuurisessa vanhustyössä tarkistetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 10.9.2022.  Tilaisuus järjestetetään Helsingin Musiikkitalon Black Box -salissa (Mannerheimintie 13, 00100 Helsinki) 10. syyskuuta klo 12.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Taru Tähti
taru.tahti@uniarts.fi

Kuvat

Photo: Jone Matilainen
Photo: Jone Matilainen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Taideyliopisto
Taideyliopisto
PL 1
00097 Helsinki

Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, teatterin ja tanssin koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme