Toimittajawebinaari: Lastensuojelu mediassa – häpeästä kohti ratkaisuja
25.1.2022 08:23:52 EET | Lastensuojelun Keskusliitto | Kutsu

Toimittajalle lastensuojelu on haastava, mutta tärkeä aihe. On huomioitava yksityisyyden suoja, salassapitovelvollisuus, haastateltavien elämäntilanne, traumat, kriisit ja ennakkoluulot. Lastensuojelu koskettaa kuitenkin vuosittain kymmeniä tuhansia lapsia Suomessa, eikä siitä voi jättää kirjoittamatta.
Lastensuojelun asiakkaat kertovat usein kokevansa häpeää asiakkuudestaan. Työntekijät kertovat uhkailuista, haukuista ja kärjistyksistä, eivätkä aina mielellään esiinny julkisuudessa nimellään. Sekä asiakkaille että työntekijöille sillä on väliä, miten lastensuojelusta puhutaan ja kirjoitetaan. Sillä on väliä myös niille, jotka kaipaavat apua, mutta pelkäävät. Sillä on väliä jokaiselle, joka kohtaa lastensuojelun asiakkaita ja jokaiselle, joka ei kohtaa.
Webinaarissa kuullaan puheenvuorot lastensuojelun työntekijöiltä, lastensuojelun asiakkuuden kokeneelta nuorelta ja vanhemmalta. Toimittaja Milka Sauvala kommentoi puheenvuoroja ja kertoo omista kokemuksistaan laajan, lastensuojelua koskevan juttukokonaisuuden toteuttamisesta.
Puheenvuorojen jälkeen osallistujien on mahdollista liittyä pienryhmäkeskusteluihin työntekijöiden, nuoren tai vanhemman kanssa ja saada juttu- ja aihevinkkejä. Lopuksi Lastensuojelun Keskusliitto tarjoaa koonnin vinkeistä ja reunaehdoista lastensuojelusta kirjoittamiseksi sekä haastateltavien löytämiseksi. Koulutuksen jälkeen sinulla on mahdollisuus sopia haastattelu jonkun puhujista kanssa.
Ilmoittaudu mukaan 8.2. mennessä: https://www.lyyti.fi/reg/lastensuojelu-mediassa. Lähetämme ilmoittautuneille Teams-linkin ennen tapahtuman alkua.
Webinaarin aikataulu 9.2.2022
klo 13.00–13:10 Lastensuojelun leima – miksi järjestämme koulutuksen?
Annukka Paasivirta ja Juuli Hurskainen, Lastensuojelun Keskusliitto
Lastensuojelun Keskusliitto on keskusjärjestö, jonka tehtävänä on edistää lapsen oikeuksia sekä kehittää lastensuojelun laatua.
klo 13.10–13:25 Lastensuojelun julkinen kuva vs. todellisuus
TikTok-sossut Maija Haapala ja Camilla Jokela
Lastensuojelun työntekijät Haapala ja Jokela esittelevät @Sossut-tilillään TikTokissa lastensuojelun arkea ja hälventävät siihen liittyviä ennakkoluuloja.
klo 13.25–13:40 Tätä se on – miltä lastensuojelu tuntuu lapsesta
Osallisuuden aika ry. sekä SOS-Kehittäjänuoret
Osallisuuden aika on lastensuojelun asiakkaiden osallisuutta edistävä yhdistys. SOS-Kehittäjänuoret ovat lastensuojelun kokemusasiantuntijanuorista koostuva ryhmä, joka toimii valtakunnallisesti lastensuojelun kehittämiseksi.
klo 13.40–13:55 Vanhemman ääni
Mareena Heinonen, Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry
Kasper on perheiden murroskohtien asiantuntijajärjestö, joka muun muassa tarjoaa tukea vanhemmille, jotka ovat kokeneet lapsensa huostaanoton tai sijoituksen.
klo 13.55–14:05 Mitä opin, kun kirjoitin lastensuojelusta? Toimittajan puheenvuoro
Milka Sauvala, Apu-lehti
Milka Sauvala oli toimittajana Apu-lehden laajassa lastensuojelua koskeneessa juttukokonaisuudessa, jolle Lastensuojelun Keskusliiton viestintätoimikunta myönsi vuonna 2021 Lastensuojelun viestinnällinen teko -kunniamaininnan.
14:05-14:15 Tauko ja liittymiset pienryhmiin
klo 14.15–14:50 Pienryhmäkeskustelut (HUOM! Valitse ryhmäsi ilmoittautuessasi)
klo 14.50–15:00 Tilaisuuden päätös
Lastensuojelun Keskusliitto
Mistä löydät haastateltavan? Mitä sinun tulee huomioida heti aluksi? Mitkä lait säätelevät jutuntekoa?
OPTIO: klo 15.00–16.00 Mahdollisuus yksilöhaastatteluihin työntekijän, nuoren tai vanhemman kanssa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juuli HurskainenJohtaja, viestintä ja vaikuttaminenLastensuojelun Keskusliitto
Puh:0503533480juuli.hurskainen@lskl.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lastensuojelun Keskusliitto on keskusjärjestö, joka edistää toiminnallaan lapsen oikeuksien toteutumista sekä kehittää lastensuojelun laatua. Keskusliiton yhteydessä toimivassa viestintätoimikunnassa on mukana edustajia kuntien lastensuojelusta sekä keskusliiton jäsenjärjestöistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto
Lastensuojelun Keskusliiton tavoiteohjelma eduskuntavaalikaudelle 2027–2031: Hyvä lapsuus on arvovalinta17.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Lasten hyvinvointia voidaan pitää mittarina sille, miten poliittisessa päätöksenteossa on onnistuttu. Lastensuojelun Keskusliiton tavoiteohjelma eduskuntavaalikaudelle 2027–2031 muistuttaa, että meillä on käytössämme monia keinoja parantaa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Emme saa jättää ainoatakaan lasta takamatkalle.
Kannanotto: Suomalaisen perhekeskustoimintamallin jatkuvuus on turvattava11.6.2026 08:16:26 EEST | Tiedote
Perhekeskus on onnistunut esimerkki lasten, nuorten ja perheiden palveluiden yhteensovittamisesta, mutta työn jatkuminen tarvitsee tuekseen kansallista selkänojaa. Jos annamme yhteisen perhekeskustoimintamallin rapautua, se heikentää perheiden yhdenvertaisuutta eri puolilla Suomea. Hallitusohjelmassa tulee varmistaa perhekeskustoiminnan pitkäjänteinen jatkuminen ja kehittäminen.
Politiikkasuositus: Pakolaislasten oikeudet on turvattava27.5.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Lapsilla on aina oikeus suojeluun, huolenpitoon ja perheeseen. Lastensuojelun Keskusliitto on julkaissut uuden politiikkasuosituksen, joka muistuttaa, että lapsilla on erityinen oikeus suojeluun myös muuttoliikkeessä. On myös yhteiskuntamme etu huolehtia pakolaislasten oikeusturvasta ja hyvinvoinnista, sillä tulevina vuosina he ovat mukana rakentamassa yhteistä tulevaisuuttamme.
Lastensuojelun Keskusliiton kevätkokous 2026: Kansalaisjärjestöt tuottavat toivoa ja hyvinvointia26.5.2026 14:53:00 EEST | Tiedote
Lapsi- ja perhejärjestöissä kannetaan huolta lasten, nuorten ja perheiden palveluiden heikentymisestä julkisen järjestörahoituksen pienentyessä merkittävästi. Yhteiskunta, jolla ei ole varaa empatiaan ja solidaarisuuteen, ei kasvata maailman onnellisinta kansaa. Kansalaisjärjestöt kannattaa valjastaa tuottamaan ihmisille hyvinvointia, osallisuutta ja toivon näköaloja – ja yhteiskunnalle säästöjä.
Ilman rakkautta ei ole vaikuttavaa lastensuojelua18.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Jokainen lapsi ansaitsee rakkautta, myös lastensuojelun sijaishuollon piirissä ollessaan. Uusi julkaisu Rakkaus systeemisen muutoksen vipuvoimana julistaa, että ilman rakkautta ei voi olla vaikuttavaa lastensuojelua sekä kuvaa, millä tavoin sijaishuollossa voitaisiin mahdollistaa rakkauden, välittämisen ja lämmön kokemuksia ihan jokaiselle lapselle ja nuorelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

