Topinojan biokaasulaitoksen ympäristölupaa muutettiin
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on muuttanut Gasum Oy:n Topinojan biokaasulaitoksen voimassa olevaa ympäristölupaa. Aloitteen luvan muuttamisesta tekivät laitoksen ympäristön asukkaat. He vaativat ympäristöluvan muuttamista laitoksen ympäristössä esiintyvien hajuhaittojen takia. Aloitteessa vaadittiin myös laitoksen ympäristöluvan hylkäämistä ja laitoksen sulkemista, mutta nämä vaatimukset aluehallintovirasto hylkäsi.
Päätöksessä 67/2022 on annettu määräys korottaa poistokaasujen piippuja sekä muuttaa poistokaasun hajupitoisuuden raja-arvoja. Lisäksi on määritelty raja-arvo asuinkiinteistöiden pihoilla esiintyvälle suurimmalle sallitulle hajupitoisuudelle. Näin ehkäistään kohtuuton hajuhaitta. Gasum Oy:n tulee myös tehdä hajumallinnus uudelleen niin, että siinä huomioidaan piippujen uusi korkeus. Mallinnuksella varmistetaan, että laitoksen toiminta on luvan mukaista.
Aluehallintovirasto on päätöksessään arvioinut, että hajuhaittoja voidaan tehokkaasti ehkäistä vähentämällä ilmaan johdettavaa hajukuormaa ja johtamalla poistokaasut ilmaan nykyistä korkeammista piipuista. Näin ehkäistään hajukaasujen kulkeutumista asuinalueille silloin, kun sääolot ovat suotuisat hajuhaittojen leviämiselle.
Gasum Oy:n Topinojan biokaasulaitos sijaitsee Topinojan jätekeskuksen alueella osoitteessa Silakatu 16, Turku.
Päätös on kokonaisuudessaan luettavissa Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelussa. Päätös löytyy helposti, kun hakukenttään kirjoittaa asian diaarinumeron ESAVI/4449/2021.
Aluehallintovirasto myöntää ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä tai ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.
Lisätietoja
ympäristöneuvos Fredrik Klingstedt, p. 0295 016 436
ympäristöneuvos Kari Pirkanniemi, p. 0295 016 425
etunimi.sukunimi@avi.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9 - 16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapsen etu tulee asettaa etusijalle – sosiaalityöntekijän roolia ei voi ohittaa14.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 3.11.2025 valvontapäätöksen Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) lastensuojelun palvelutarpeen arviointiin ja päätöksentekoon liittyvistä käytännöistä.
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
