Familia ry

Toteutuuko jokaisen suomalaisen oikeus perhe-elämään?

Jaa
Tiistaina 15.5. vietetään YK:n kansainvälistä perheiden päivää. Kahden kulttuurin parien ja perheiden yhdistys Familia haluaa juhlistaa kansainvälisiä perheitä, ja muistuttaa, ettei jokaisen suomalaisen oikeus perhe-elämään ole itsestään selvää.
Kuva: Mina Iranta / Familia ry
Kuva: Mina Iranta / Familia ry

Familia ry:n toiminnanjohtaja Melis Arı-Gürhanlı pitää merkillisenä sitä, ettei kansainvälistä perheiden päivää ole Suomessa näkyvästi juhlistettu.

- Jo 25 vuotta sitten YK:n yleiskokous päätti perheiden omasta teemapäivästä, jonka tarkoituksena on herätellä yhteiskunnan ja siihen niin olennaisesti liittyvän perheinstituution välistä vuoropuhelua. Ovatko Suomessa perheiden asiat riittävän hyvällä mallilla vai eikö perhe brändinä riitä herättämään mielenkiintoa, hän pohtii.

Kaksikulttuurisissa perheissä elää Suomessa arviolta yli 300 000 aikuista ja lasta, joka on verrattavissa esimerkiksi ruotsinkielisen väestön määrään Suomessa. Erityisesti pääkaupunkiseudulla asuu merkittävästi perheitä, joissa kansainvälisyys on jo arkea. Familia onkin juhlistanut kansainvälistä perheiden päivää useana vuonna esimerkiksi järjestämällä seminaarin tai perhebrunssin.

Tänä vuonna yhdistys haluaa tarttua ajankohtaiseen aiheeseen, sillä moni lähivuosina maahan turvapaikanhakijana tullut on löytänyt rakkauden Suomesta.

- Usein unohdetaan, että suurin osa muuttaa Suomeen maahan rakkauden ja perheen vuoksi. Myös työn, koulutuksen ja turvapaikan takia maahan tulevat solmivat usein perhesiteitä Suomeen. Perheenjäsenten oleskelulupaprosessit voivat kuitenkin olla pitkiä ja raskaita, ja päätösten odottaminen vie valtavasti pariskuntien voimavaroja. Oleskelulupaa ei välttämättä edes myönnetä, jos viranomaiset eivät usko parisuhteen aitouteen.

Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Siihen paneudutaan Familian Oikeus perhe-elämään -seminaarissa, jonka avauspuheen pitää itsekin kahden kulttuurin liitossa elävä kansanedustaja Pekka Haavisto. Viranomainen, tutkija, taiteilija, kokemusasiantuntija ja muut toimijat tarjoavat kukin oman näkökulmansa ilmiöön, joka koskettaa satoja suomalaisia vuosittain.

Seminaarin jälkeen juhlitaan sitä, että Familia on jo 30 vuoden ajan tukenut kahden kulttuurin perheiden lisäksi myös muista kuin perhesyistä Suomeen muuttaneiden kotoutumista.

- Monille yksin maahan muuttaneille Familia on saattanut olla heidän ainoa perheensä Suomessa. Voisi siis sanoa, että vietämme kolmikymppisiä perhepiirissä!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Mina Iranta / Familia ry
Kuva: Mina Iranta / Familia ry
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Familia ry
Familia ry
Haapaniemenkatu 7-9 B (10. kerros)
00530 Helsinki

044 7738628http://www.familiary.fi

Familia on tukenut Suomessa syntyneiden ja maahan muuttaneiden suomalaisten kaksisuuntaista kotoutumista jo vuodesta 1988, ja on erityisesti kahden kulttuurin suomalaisten edunvalvoja. Monipuolista Duo-toimintaa kahden kulttuurin pareille ja perheille järjestetään jo lähes kymmenen vuoden kokemuksella.​

Tänä vuonna Familia ry viettää 30-vuotisjuhlavuottaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Familia ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye