Toukokuiset iltasoitot kajahtavat Naantalin kirkon tornista 14.5. alkaen
13.5.2020 11:30:02 EEST | Naantalin kaupunki | Tiedote

Naantali ottaa tänä vuonna varaslähdön tuttuun ja odotettuun kesäperinteeseen, sillä torstaina 14.5. kello 20 voi kuulla Naantalin kirkon tornista trumpetilla soitettavan toukokuisen iltasoiton ensi kerran. Iltasoitot kuullaan kesän vespersoittojen tapaan joka ilta kello 20. Virsien sijaan luvassa on suomalaista kansanmusiikkia ja vain yhteen suuntaan, kaupunkiin päin, trumpetilla soitettuna.
Kulttuuri- ja viestintäsihteeri Anu Anttila kertoo, että toukokuun iltasoitot onkin tarkoitettu nimenomaan ilahduttamaan kaupunkilaisia ja kaupungissa kulkevia.
– Vespersoitot ovat ominaisia Naantalin kesälle, ja tänä vuonna syntyi ajatus aikaistaa niitä. Haluamme tarjota kaupunkilaisille kulttuuri- ja musiikkielämyksiä, kun konsertteja tai vastaavia tapahtumia ei voi vielä järjestää. Soitto kirkontornista on turvallinen tapa nauttia hetki elävästä musiikista, ja se on turvallinen myös soittajalle, Anttila kertoo.
Anttilan mukaan myös kuntalaisilta on kantautunut toive vespersoittojen aikaistamisesta, ja nyt idea ja toive kohtasivat.
– Haluamme tuoda iltasoitoilla piristystä arkeen. Vanhankaupungin voi ottaa vaikka iltalenkki- tai retkikohteeksi ja tulla samalla kuulemaan soittoa, Anttila sanoo.
Vespersoittaja, trumpetisti Teemu Luotohaara kertoo, että iltasoittojen ohjelmistossa kuullaan kansanmusiikin lisäksi keväisiä kappaleita.
– Luvassa on tuttuja sävelmiä, kuten Taivas on sininen ja valkoinen, Onnelliset ja Kesäpäivä kangasalla. Olen valinnut ohjelmistoon tällä hetkellä 15 kappaletta, ja lisää on mahdollisesti vielä tulossa. Joka ilta kuullaan eri kappaleita, Luotohaara kertoo.
Vespersoitto aloittaa kesän
Toukokuun iltasoitot kuullaan päivittäin 14.–31.5., jonka jälkeen soitto jatkuu Vanhassakaupungissa vespersoitolla 1.6. alkaen joka päivä elokuun viimeiseen päivään saakka perinteiseen tapaan. Jokaiselle viikonpäivälle on omistettu oma virtensä, jotka soitetaan kolmeen suuntaan: presidentille kohti Kultarantaa, kaupungille ja merelle. Ennen vespersoittoa Vanhankaupungin rannassa Trumputtaja kehottaa rummutuksellaan kaupungin väkeä hiljentymään ja kuuntelemaan soittoa.
– Vespersoittoperinne on todella tärkeä naantalilaisille, sitä tullaan varta vasten kuuntelemaan. Ensimmäinen iltavesper aloittaa kesän. Vanhankaupungin ravintolat ovat ottaneet soiton hienosti huomioon, ja niissä hiljennytään kuulemaan vesperiä, Anttila kuvailee.
Luotohaara on soittanut vesperit Naantalissa vuodesta 2013 lähtien. Esimerkiksi viime kesänä soittopäiviä kertyi yhteensä 91, vain yhtenä iltana soittajalla oli tuuraaja. Vespersoittajan työtä hän kuvailee mielenkiintoiseksi.
– Viime kesältä jäi erityisesti mieleen kirkontornin sähkötyöt, joiden takia jouduin siirtymään tavallista ylemmäs, aivan kattotasanteelle soittamaan. Välillä myös sääolosuhteet ovat olleet mielenkiintoiset: tuuli voi olla niin kova, että tornissa on vaikea pysyä pystyssä, Luotohaara kertoo.
Vesper soitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1924. Se on yksi Naantalin vanhimmista yhtäjaksoisista kesäperinteistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu Anttila
kulttuuri- ja viestintäsihteeri
Naantalin kaupunki
044 733 4566
anu.anttila@naantali.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Luonnon taikaa taidenäyttelyssä Naantalin pääkirjastossa24.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Taiteilija ja luontokuvaaja Michelle Koskisen töihin voi tutustua lokakuussa Naantalin pääkirjastossa.
Vanhustenviikko tarjoaa Naantalissa monipuolista ohjelmaa22.9.2026 08:31:21 EEST | Tiedote
Naantalissa vietetään valtakunnallista Vanhustenviikkoa 5.–11.10.2026. Viikon aikana eri puolilla kaupunkia järjestetään maksuttomia tapahtumia, joissa pääsee liikkumaan, oppimaan uutta, tapaamaan muita ja viettämään aikaa yhdessä.
Kirjailija Markus Nummi vierailee Naantalin pääkirjastossa17.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Palkittu kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi tiistaina 22. syyskuuta klo 17.30. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa Nummi kertoo kirjailijan työstään, teostensa synnystä sekä pitkästä urastaan suomalaisen kirjallisuuden ja elokuvan parissa.
Velkuan koululle ja Teersalon rantaan on valmistunut uusia liikuntapaikkoja – avajaisia vietetään 17.9.15.9.2026 09:58:17 EEST | Tiedote
Naantalin Velkuan yhtenäiskoulun pihalle on valmistunut paljon uusia liikuntalaitteita. Aikaisemmin kesällä Teersalon rannassa avattiin uusi ulkokuntoilupaikka. Liikuntapaikkojen avajaisia juhlitaan 17.9.
Naantalin pääkirjaston hissiremontti alkaa 21.9.14.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin pääkirjaston hissi remontoidaan syksyllä 2026. Hissiremontti alkaa maanantaina 21. syyskuuta, ja hissi on poissa käytöstä arviolta viiden viikon ajan. Remontti vaikuttaa koko Tullikadun kiinteistön toimintaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
