Tradeka allekirjoitti kannanoton Amazonin sademetsien suojelusta

Jaa
Elokuussa koko maailmaa, ja myös suomalaisia, järkyttivät kuvat tulenlieskoista, jotka tuhosivat Amazonin sademetsiä. Sekä johtavat poliitikot että kansalaiset havahtuivat pohtimaan todellisia vaikutusmahdollisuuksiaan ja syystä. Maailman suurimman sademetsän tuhoutuminen johtaa vakaviin ilmastollisiin seurauksiin.

Tähän liittyen Osuuskunta Tradeka allekirjoitti yhdessä yli 200 muun YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin (PRI) sitoutuneen sijoittajan kanssa yhteisen kannanoton. Siinä vaaditaan yhtiöiltä, joiden toiminta suoraan tai hankintaketjujen välityksellä on kytköksissä Amazonin alueelle, sitoutumista toimenpiteisiin, joilla torjutaan alueen metsien hävittämistä.

“Oli itsestään selvää, että Tradeka allekirjoitti PRI:n johdolla tehdyn vetoomuksen. Amazonin metsien hävittämisellä ja metsäpaloilla on merkittävä negatiivinen vaikutus yhteiskuntaan, biodiversiteettiin ja ilmastoon”, toteaa Tradeka-sijoitus Oy:n toimitusjohtaja Jari Pussinen.

Vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin kuuluu vaikuttaminen ja havaittuihin epäkohtiin puuttuminen. Tradeka on sitoutunut YK:n vastuullisen sijoittamisen (UNPRI) periaatteisiin ja pyrkii kannustamaan eri sidosryhmiä vastuullisten sekä kestävien käytäntöjen harjoittamiseen. Tradeka myös edellyttää käyttämiltään varainhoitajilta sitoutumista samoihin periaatteisiin.

Nyt allekirjoitetussa vetoomuksessa kiinnitetään huomiota sekä metsien katoamisen aiheuttamiin ilmastovaikutuksiin että taloudelliseen merkitykseen. Vetoomuksessa esitettiin lista toimenpiteistä, joihin alueella suoraan tai alihankkijoiden kautta toimivien yritysten tulisi sitoutua. Tradekan allekirjoittama vetoomus löytyy kokonaisuudessaan PRI:n verkkosivuilta osoitteesta https:///www.unpri.org/amazon-fires

“Yhteiset kannanotot ovat tärkeitä, sillä yksittäinen sijoittaja ei tule välttämättä kuulluksi. PRI:n vetoomuksen allekirjoitti 230 sijoittajaa, joiden yhteenlaskettu sijoitusvarallisuus on noin 16.2 biljoonaa dollaria”, päättää Jari Pussinen.

Lisätietoja

Jari Pussinen, toimitusjohtaja, Tradeka-sijoitus Oy, puh. 040 509 7439
Tatu Nordback, sijoitusanalyytikko, Tradeka-sijoitus Oy, puh. 050 351 8372
Perttu Puro, toimitusjohtaja, Tradeka-Yhtiöt Oy, puh. 040 779 3436

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Osuuskunta Tradeka
Osuuskunta Tradeka
PL 72
00501 HELSINKI

http://www.tradeka.fi

Tradeka-sijoitus Oy on Tradeka-Yhtiöt Oy:n omistama sijoitusyhtiö. Se muodostaa pääosin erittäin likvidin, aktiivisesti hoidetun, hyvin hajautetun sijoitusvarallisuuden, jolla Tradeka-Yhtiöt Oy rahoittaa toimintansa ja uudet sijoituksensa. Tradeka-sijoitus on sitoutunut vahvasti vastuulliseen sijoittamiseen ja noudattaa YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteita. Se edellyttää samaa käyttämiltään varainhoitajilta, arvioi niiden vastuullisen sijoittamisen toteutumista ja pyrkii edistämään parhaiden ESG-toimintatapojen käyttöönottoa. Tradeka-sijoituksen sijoitusvarallisuuden määrä oli 31.12.2018 markkina-arvoon arvostettuna noin 500 miljoonaa euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta Tradeka

Tradeka-konsernin tulos parani – liiketoiminta kehittyi positiivisesti ja sijoitukselle hyvä vuosi19.2.2024 12:55:25 EET | Tiedote

Osuuskunta Tradekan ja Tradeka-Yhtiöiden hallitukset hyväksyivät kokouksissaan perjantaina 16.2.2024 Tradeka-konsernin tilinpäätökset. Osuuskuntakonsernin tilikauden liikevaihto vuodelta 2023 oli 553,7 miljoonaa euroa, mikä on 16,5 % edellisvuotta vähemmän. Liikevaihdon lasku johtui Restel Liikenneasemat Oy:n kauppiassopimuksen päättymisestä ST1:n kanssa 31.12.2022 ja arvopaperikaupan volyymien laskusta Tradeka-Sijoitus Oy:ssä. Konsernin liiketulos oli 13,5 miljoonaa euroa (2022: 1,4 miljoonaa euroa).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye