Tradeka tuo työelämään uudenlaisen työsuhde-edun: henkilöstön velkaongelmat hallintaan

Jaa
Tradeka konsernin työntekijät saavat nyt ensimmäisinä Suomessa työpaikallaan apua oman taloutensa hallintaan muun muassa talousneuvonnan ja velkojen järjestelylainojen avulla. Tradekan ja Takuusäätiön Palkka Haltuun -pilottihankkeen tarkoituksena on tuottaa palvelu, joka laajenisi kaikkien työnantajien käyttöön. Osana velkakierteiden katkaisupakettiaan Tradeka rahoittaa Solidaten tarjoamia järjestelylainoja ja tukee Väestöliiton Poikien Puhelinta.
Marika Mäkelä, Takuusäätiön Marjut Puputti ja Marika Haikola
Marika Mäkelä, Takuusäätiön Marjut Puputti ja Marika Haikola

Tänä syksynä käynnistyneen Tradekan ja Takuusäätiön Palkka Haltuun -yhteishankkeen avulla työnantaja voi tukea työntekijöitään talouden hallinnassa. Hankkeessa kehitetyn mallin avulla työnantaja tarjoaa neuvontaa henkilöstön talousongelmien ratkaisuun, kuten velkojen maksamiseen, maksuhäiriömerkintöihin, ulosottoon, perintään tai velkajärjestelyihin. Konkreettisimmallaan työnantajan tuki näkyy työntekijälle työnantajan takaamana tai myöntämänä järjestelylainana.

– Talousvaikeuksista kertominen koetaan usein vaikeaksi ja niistä tunnetaan häpeää, jolloin avunpyyntöä lykätään liian pitkälle. Tällä yhteishankkeella voimme tuoda ensimmäistä kertaa ohjauksen ja avun helposti saataville suoraan työpaikoille, kertoo Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar.

Hanke tarjoaa myös esimiehille sekä palkkahallinnon ja työterveyshuollon henkilöstölle keinoja ohjata talousvaikeuksissa oleva työntekijä tarvittavan avun piiriin. Tradeka toimii hankkeen rahoittajana ja pilotointikohteena, neuvonnan ja ohjauksen antaa Takuusäätiö. Tavoitteena on, että nyt kehitettävä ja ensimmäistä kertaa testattava palvelu voidaan ottaa myös muiden yritysten ja työnantajien käyttöön. 

Työnantajan vastaisku pikavippi- ja muihin velkaongelmiin

Maksuhäiriömerkintöjen määrä on viime vuosina kasvanut valtakunnallisesti. Tradekalla etu kohdistuu koko konsernin työntekijöihin eli myös Tradekan omistaman ravintola-alalla toimivan Restelin työntekijöille.

– Merkittävä osa työntekijöistämme on nuoria, jotka vasta aloittelevat oman taloutensa hallintaa. Pikavippikierteeseen ja muihin velkaongelmiin on tällä hetkellä vaikeaa saada apua. Työntekijälle tarjoamamme etu voikin olla parhaimmillaan elämää mullistava juttu, kertoo Restelin henkilöstöjohtaja Marika Mäkelä.

Tradekalle hanke on osa sen vastuullisuusstrategian mukaista lupausta palauttaa osa osuuskunnan tekemästä tuloksesta yhteiskunnan hyväksi sekä panostaa henkilöstön hyvinvointiin. 

Toisena uutena avauksena Tradeka rahoittaa kotimaisen Solidate-teknologiayhtiön tarjoamia järjestelylainoja. Solidate on kehittänyt markkinaehtoisen järjestelylainamallin, jolla asiakkaiden pikavipit ja korkeakorkoiset vakuudettomat lainat yhdistetään yhdeksi kohtuukorkoiseksi lainaksi. Lainan avulla asiakkaan on mahdollista selvitä lainoista ja niiden synnyttämästä velkakierteestä.  

– Tradeka haluaa tarjota apua pikavippikierteitä ja elämänlaatua heikentävää velkaantumista vastaan. Lainsäädäntö on tärkeä pohja, mutta sen rinnalle tarvitaan myös järjestölähtöisiä, julkisia sekä markkinaehtoisia välineitä, Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puro avaa sijoituksen taustoja.

Tradeka on myöntänyt myös Väestöliiton Poikien Puhelimelle 50 000 euron lahjoituksen, jonka avulla tuotetaan nuorille taloustaitoihin liittyvää materiaalia YouTube-kanavalle.

Lisätietoja:

Perttu Puro, toimitusjohtaja, Osuuskunta Tradeka, perttu.puro@tradeka.fi,
puh. 040 779 3436
Juha Pantzar, toimitusjohtaja, Takuusäätiö, juha.pantzar@takuusaatio.fi,
puh. 050 313 0523
Jarno Piironen, CEO, Solidate Oy, puh, jarno@solidate.fi, puh. 050 3414 887

Avainsanat

Kuvat

Marika Mäkelä, Takuusäätiön Marjut Puputti ja Marika Haikola
Marika Mäkelä, Takuusäätiön Marjut Puputti ja Marika Haikola
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Osuuskunta Tradeka
Osuuskunta Tradeka
PL 72
00501 HELSINKI

http://www.tradeka.fi

Osuuskunta Tradeka on noin 220 000 jäsenen omistajaosuuskunta, jonka johtoajatuksena on merkityksellinen omistajuus ja inhimillisemmän markkinatalouden toteuttaminen käytännössä. Osuuskunnan ydinliiketoimintojen omistajaohjauksesta vastaa Tradeka-Yhtiöt Oy, jonka omistukset on jaettu neljään kategoriaan: Omista ja kehitä, Sijoita ja turvaa, Luo uutta sekä Malta ja toteuta. Ravintolatoimintaa harjoittava Restel Oy, pakettiautomaattiliiketoimintaa ja lehtijakelua harjoittava Lehtipiste Oy, sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palveluyritys Med Group Oy sekä sijoitustoimintaa harjoittava Tradeka-sijoitus Oy ovat kokonaan Tradeka-Yhtiöt Oy:n omistuksessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta Tradeka

Tradeka-konsernin tulos parani – liiketoiminta kehittyi positiivisesti ja sijoitukselle hyvä vuosi19.2.2024 12:55:25 EET | Tiedote

Osuuskunta Tradekan ja Tradeka-Yhtiöiden hallitukset hyväksyivät kokouksissaan perjantaina 16.2.2024 Tradeka-konsernin tilinpäätökset. Osuuskuntakonsernin tilikauden liikevaihto vuodelta 2023 oli 553,7 miljoonaa euroa, mikä on 16,5 % edellisvuotta vähemmän. Liikevaihdon lasku johtui Restel Liikenneasemat Oy:n kauppiassopimuksen päättymisestä ST1:n kanssa 31.12.2022 ja arvopaperikaupan volyymien laskusta Tradeka-Sijoitus Oy:ssä. Konsernin liiketulos oli 13,5 miljoonaa euroa (2022: 1,4 miljoonaa euroa).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye