Tradenomit

Tradenomien palvelut maksutta koko tradenomikunnan käyttöön

Jaa

Epävarmuus työelämässä on lisääntynyt voimakkaasti viime viikkoina koronaviruksen vaikutuksen myötä. Lomautus- ja irtisanomisuhka on todellinen jo yli 300 000 palkansaajalle. Myös tradenomikunnasta erityisesti palvelualoilla työskentelevät ovat tässä tilanteessa. Jäsenten yhteydenotot lakipalveluihin ovat moninkertaiset verrattuna normaaliin tilanteeseen ja ne koskevat yksinomaan enää lomautuksia tai irtisanomisia.

- Yhteydenottoja on tullut myös niiltä tradenomeilta, jotka eivät ole jäseniämme, asiakaskokemusjohtaja Tomi Kouva kertoo. - Sen sijaan, että jättäisimme heidät oman onnensa nojaan, julkaisimme uudenlaisen palvelukonseptin, joka tuo palvelumme kaikkien tradenomien käyttöön, Kouva jatkaa.

Maaliskuussa avatun Silta-palvelun avulla kaikki tradenomit pääsevät hyödyntämään maksutta palveluitamme kahden kuukauden ajan. Työsuhdekysymysten lisäksi tukea tarvitaan myös oman osaamisen kehittämiseen, työnhakuun, hyvinvointiin ja työkyvyn ylläpitoon poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Silta-palvelun vastaanotto on ollut hyvä. Parin viikon aikana liki 400 uutta tradenomia on löytänyt palvelun ja sitä kautta kautta liittyneet Tradenomien jäseneksi.

- Monia huolettaa oman toimeentulon jatkuvuus sekä pärjääminen kriisin jälkeisessä ajassa. Asiantuntevan neuvonnan ja koulutuksen tarve on nyt todella merkittävässä roolissa meistä jokaisen arjessa. Ihmiset kaipaavat kumppania etsimään ratkaisuja epävarmassa tilanteessa, Kouva arvioi. - Vastuullisena toimijana haluamme tarjota asiantuntijuuttamme kaikille tradenomeille, jotta kukaan ei jää tässä vaikeassa tilanteessa yksin, summaa Kouva.

Tradenomit tarjoaa monipuolisia palveluja jäsenilleen niin henkilökohtaisesti kuin 24/7 hyödynnettävissä digipalveluissa. Työsuhde- ja työttömyysturvaneuvontaa saa kaikkina arkipäivinä henkilökohtaisesti, minkä lisäksi Digijuristimme palvelee verkossa. Tradenomiitti-palvelussa keskustellaan ajankohtaisesta tilanteesta ja neuvotaan työhyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Koko palvelutarjontaamme voit tutustua täällä. Silta-palvelusta lisätietoja täällä.


Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tradenomit
Tradenomit
Ratavartijankatu 2 (A-porras, 6.krs)
00520 HELSINKI

020 155 8800 (vaihde)http://www.tradenomi.fi

Olemme tulevaisuuteen katsova, maailman parhaan työelämän ja osaamisen puolesta vaikuttava yhteisö, jonka voima tulee tradenomien monipuolisesta osaamisesta. Olemme sitä, mitä jäsenemme erilaisissa uratilanteissa tarvitsevat: opintojen ja työelämän virkistäjä, mentori, manageri ja tarvittaessa puolustajakin.

Toimimme ja viestimme käytännönläheisesti, kunnianhimoisesti ja pilke silmäkulmassa. Niin kuin tradenomit yleensäkin. Muiden korkeakoulutettujen tavoin olemme järjestäytyneet Akavaan ja meitä on lähes 33 000 yhteisössämme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tradenomit

Tradenomiopiskelijat: Opiskelijan mielenterveyspalvelut turvattava31.10.2019 11:46:51 EETTiedote

Mielenterveysongelmat ovat kasvava haaste myös korkeakoulukentällä. Siitä huolimatta opiskelijoiden pääsy mielenterveyspalveluiden piiriin on uhattuna. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden liittyessä Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiön (YTHS) piiriin, kasvavat tarpeet ja asiakaskunta räjähdysmäisesti. Onkin suuri kysymysmerkki, riittävätkö YTHS:n resurssit vastaamaan kasvaviin tarpeisiin heti uudistuksen alusta saakka.

Koulutuspolitiikka ei voi olla aluepolitiikan jatke1.10.2019 10:38:49 EESTTiedote

Hallitusohjelman mukaisesti korkeakouluihin suunnitellaan tuhansia uusia aloituspaikkoja. Näillä on tarkoitus purkaa hakijasumaa sekä paikata osaajapulaa tietyillä toimialoilla. Budjettiriihi toi hienoista lisäystä korkeakoulujen perusrahoitukseen, mutta uusia aloituspaikkoja varten ei rahoitusta osoitettu ollenkaan. Täysin huomiotta on jäänyt korkeakoulutuksen läpäisyaste, johon on syytä kiinnittää huomioita lisäpaikkojen määrästä päätettäessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme