Tšekki vahvempi ratkaisuhetkillä – Suomella avaustappio nuorten MM-turnauksessa
Avauserä kulki isoimmalta osaltaan Suomen hallinnassa, mutta maaleja teki Tšekki. Pietari Porttikivi kuittasi vielä matalalla laukauksella vastustajan avausosuman, mutta erän lopulla Tšekki osui nopeaan tahtiin kahdesti. Vartioineen pelaajan pudotettua mailansa sai Daniel Chatrny tilaa kiskaista johtomaalin, ja kohta sipaisi Simon Vavrousek keskeltä jo 3-1. Toinen erän oli puolestaan suomalaisten myös tilastoissa. Juho Seppälä harhautteli itsensä puolustuksen sisään sijoittamaan kavennuksen, ja Ville Heiska pommitti Luukas Hyvärisen poikkisyötöstä pelin tasoihin. Hyvärisellä oli vielä paikka nostaa Suomi rangaistuslaukauksesta jopa johtoon, mutta Tšekin vahti Adam Draslar ryösti kesken kaiken pallon suomalaisen lavasta yllättävällä pantteriloikalla.
Päätösjaksolla nähtiin Tšekin johtomaali, Amos Jäppisen tasoitus ja vuorostaan Joona Hokkasen johto-osuma, mutta viimeisenä juhli kuitenkin Tšekki. Se tuli ensin rinnalle, ja kuusi ja puoli minuuttia ennen loppua Jakub Mühlfait sai iskeä maalin edestä vapaasti voittomaaliksi jääneen 6–5-osuman. Dramatiikkaa riitti vielä loppusekunneille, kun Suomen laukaus kuudella viittä vastaan kimahti takaisin tolpasta Tšekille, joka viimeisteli loppunumerot tyhjään verkkoon.
Salibandya, Frederikshavn, Tanska
U19-miesten MM-turnaus, alkusarjaa
Tšekki–Suomi 7-5 (3-1, 0-2, 4-2)
1. erä: 5.29 Martin Gattnar (Adam Zubek) 1-0 av, 7.14 Pietari Porttikivi (Teemu Karppanen) 1-1, 14.48 Daniel Chatrny (Jakub Bohuslavek) 2-1, 16.29 Simon Vavrousek (Filip Elias) 3-1.
2. erä: 21.50 Juho Seppälä (Miko Vaarimo) 3-2, 26.07 Ville Heiska (Luukas Hyvärinen) 3-3.
3. erä: 44.05 Bohuslavek (Vojtech Bilek) 4-3, 45.00 Amos Jäppinen (Väinö Mertaniemi) 4-4, 48.47 Joona Hokkanen (Porttikivi) 4-5, 49.35 Filip Elias (Chatrny) 5-5, 53.50 Jakub Mühlfait (Lukas Fukala) 6-5, 59.45 Ondrej Jankovsky 7-5 tm.
Torjunnat:
Adam Draslar Tšekki 11+9+10=30,
Teppo Liukkonen Suomi 3+5+7=15.
Jäähyt: Tšekki 2 min, Suomi 0 min.
Erotuomarit: Simon Broman ja Martin Matti, Ruotsi.
Yleisöä: 721.
Suomen parhaana palkittiin Pietari Porttikivi.
Yhteyshenkilöt
Jussi Ojala, viestintäjohtaja
jussi.ojala@salibandy.fi
puh. 040 777 4831
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Salibandyn tuplakotikisojen 2026 ja 2027 organisaatio rakentuu: Kati Voutilaisesta pääsihteeri ja Hanne Nyrösestä tapahtumajohtaja7.5.2025 09:36:30 EEST | Tiedote
Suomessa pelataan poikkeuksellisesti kahdet aikuisten MM-kisat peräkkäisinä vuosina: miesten kisat 2026 ja naisten 2027. Salibandyliitto toteuttaa kisat yhteisprojektina. Tuplakisojen projektinvetäjät ovat nyt selvillä.
Ville Heiska ratkaisi jatkoajalla: Suomi on salibandyn nuorten maailmanmestari! (LISÄTTY PÄÄVALMENTAJAN KOMMENTIT)4.5.2025 20:26:03 EEST | Tiedote
Suomi on salibandyn U19-miesten maailmanmestari! Suomi kaatoi Zürichin MM-turnauksen loppuottelussa Tshekin 4-3 Ville Heiskan jatkoaikamaalilla. Mestaruus oli Suomelle ikäluokassa kaikkien aikojen viides.
Ville Heiska ratkaisi jatkoajalla: Suomi on salibandyn nuorten maailmanmestari!4.5.2025 19:51:58 EEST | Tiedote
Suomi on salibandyn U19-miesten maailmanmestari! Suomi kaatoi Zürichin MM-turnauksen loppuottelussa Tshekin 4-3 Ville Heiskan jatkoaikamaalilla.
Ruotsi kaatui 9-3 – Suomen salibandynuoret MM-finaaliin Tshekkiä vastaan3.5.2025 23:02:23 EEST | Tiedote
Suomi pelaa huomenna salibandyn U19-miesten MM-finaalissa kaadettuaan illan välierässä Ruotsin 9-3. Vastaansa Suomi saa Tshekin, joka löi omassa välierässään Sveitsin yhtä selvästi 8-2. Finaali alkaa klo 17, ja se nähdään suorana Yle Areenassa.
Tshekki liikaa lohkofinaalissa – Suomen nuoret kakkospaikalta välieriin1.5.2025 19:36:42 EEST | Tiedote
Suomen U19-miehet sijoittuivat Zürichin MM-turnauksessa lohkokakkosiksi taivuttuaan vappupäivän ottelussa Tshekille maalein 2-5. Suomi kohtaa lauantain välierässä toisen lohkon voittajan, joka on joko Ruotsi tai Sveitsi. Suomen välierä ja loppuottelu tai Suomen pronssiottelu nähdään Yle Areenassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme