Tubessa kasvaneita juhlistetaan kirjalla – sisäpiiri harvinaisen avoimena

Monet YouTuben suurimmista suomalaisvaikuttajista aloittivat videoiden tekemisen kymmenen vuotta sitten. He ovat rakentaneet sukupolvikokemusta samaan aikaan varttuneille seuraajilleen, mutta arvostusta työlle oli etenkin alkuvuosina vaikea saada.
Luokkakuva kokoaa ensimmäistä kertaa yksien kansien väliin yli neljänkymmenen kotimaisen tähtitubettajan sekä heidän kanssaan työskennelleiden managereiden ja taustavaikuttajien muistelut uuden nuorisokulttuurin synnystä Suomessa sekä yhden sukupolven noususta kotivideoillaan koko kansakunnan tietoisuuteen. Kotivideot avasivat monelle ovia vaikuttajaelämään, mediapersooniksi ja liike-elämän huipulle.
"Vuosi 2023 on kotimaiselle YouTube-kulttuurille varsinainen juhlavuosi, sillä nykymuotoinen tubeskene aloitti räjähdysmäisen kasvunsa kymmenen vuotta sitten ja monet nykyiset tähdet aloittivat silloin myös omat videouransa. Toki videoita tehtailtiin YouTubeen jo ennen vuotta 2013, mutta alan nousu pienestä harrastuksesta kaupalliseksi vaikuttajabisnekseksi starttasi tuolloin vauhdilla", Mika Tolvanen summaa.
Teoksessaan Tolvasen haastattelemat tähdet purkavat suojauksensa ja puhuvat avoimesti niin tuben raadollisuudesta, kiusaamisesta kuin myös onnistumisista. Teos pohtii syitä menestykseen, ja vihakulttuuriin sekä sitä, millaisen jäljen YouTube jättää videoiden tekijään.
”En voi itse saada normaalia sukupolvikokemusta, jos olen merkittävä osa kaikkien muiden vastaavaa. En ole kokenut 15-vuotiaana olon jälkeen mitään normaaleja kohtaamisia ikäisteni kanssa. Olen aina ollut jotenkin erikoinen tai erityinen.” Tuure Boelius kertoo kirjassa.
Muistojaan jakavat mm. Lakko, Mmiisas, Niko ja Santtu, Paqpa, Justimuksen kolmikko, Veronica Verho, ZoneVD, Nelli Orell, Biisonimafia, Pernilla Böckerman, Hydraulic Press Channel ja monta muuta huippunimeä YouTube-maailmasta.
Mika Tolvanen (s. 1981) on entinen toimittaja ja vaikuttanut vaikuttajamarkkinoinnin huipulla mm. tunnettujen kotimaisten YouTube-tähtien managerina. Tubettajien kanssa pitkään työskennellyt Tolvanen onkin nähnyt tubekulttuurin synnyn aitiopaikalta. Luokkakuva (2023) on hänen debyyttinsä tietokirjailijana.
Arvostelukappalepyynnöt: tiedotus@tammi.fi. Teos julkaistaan 5.4.
Haastatteluihin on käytettävissä myös kirjan tähtitubettajia.
Yhteyshenkilöt
Annika BackTiedottaja
Puh:0404126123annika.back@wsoy.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Ikoniset maalaukset pääsivät kuvakirjoihin Ateneumin ja Tammen yhteishankkeessa16.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Taide kuuluu kaikille – myös meistä pienimmille. Juhlistaakseen Ateneumin uuden kokoelmanäyttelyn avautumista Tammi ja Kansallisgalleria ovat kutsuneet kotimaisia eturivin lastenkirjailijoita ja kuvittajia tulkitsemaan taideteoksia lapsia puhuttelevalla tavalla. Kuvakirjat ovat mainio tapa päästä taiteen äärelle. Kirjoihin ja kirjailijoihin voi tutustua Ateneumin Lasten lauantaissa 20.5.2023.
80-vuotiaan Tammi-kustantamon syksyn ohjelma on julkistettu18.4.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Samalla kun Tammi juhlii 80-vuotista taivaltaan, Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarja täyttää 30 vuotta. Keltaisen kirjaston rakastetuimmalta tekijältä, John Irvingiltä, saadaan odotettu uutuus. Tietokirjoissa puhuttaa Mika Aaltolan teos turvallisesta Euroopasta. Tammen vahva lasten- ja nuortenkirjalista tarjoaa lukemaan innostavia herkkuja kaiken ikäisille.
Lars Kepler -kirjojen tekijöiltä uuden dekkarisarjan avaus syksyllä5.4.2023 15:23:05 EEST | Tiedote
Lars Keplerinä tunnettu aviopari Alexandra Coelho Ahndoril ja Alexander Ahndoril aloittavat uuden dekkarisarjan kirjailijanimellä Alex Ahndoril. Tammi julkaisee Avainsarjan ensimmäisen romaanin syksyllä 2023.
Mauno Koiviston tietokirjaklassikko Venäjästä julkaistaan ensimmäistä kertaa englanniksi13.3.2023 12:08:43 EET | Tiedote
Mauno Koiviston tietokirja Venäjän idea julkaistaan ensimmäistä kertaa englanniksi, yli 20 vuotta alkuteoksen julkaisun jälkeen. Koiviston teoksessaan esittämien tulkintojen kirkkaus ja ajankohtaisuus on nostettu laajasti esiin sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa helmikuussa 2022.
Mauno Koivisto’s classic book on Russia due for first publication in English13.3.2023 12:00:00 EET | Press release
Finland’s former President Mauno Koivisto published his classic study of Russia, Venäjän idea, over 20 years ago. It will be published in English translation for the first time this year. Many commentators have drawn attention to the cogency and topicality of Koivisto’s views following Russia’s attack on Ukraine in February 2022.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme