Tuhkarokko hävittää suuren osan potilaan immunologisesta suojasta jopa vuosien ajaksi
1.11.2019 11:00:00 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Science-tiedelehdessä julkaistu amerikkalais-hollantilais-suomalainen tutkimus osoittaa, että luonnollinen tuhkarokkoinfektio aiheuttaa selkeän immunologisen muistinmenetyksen: tuhkarokkoinfektion seurauksena keskimäärin 40 prosenttia (yksilöllinen vaihtelu 11 – 73 %) potilaan vasta-ainevalikoimasta häviää.
– Tämä löydös tarjoaa selityksen aikaisemmalle epidemiologiselle havainnolle, että tuhkarokkoinfektiota seuraa useamman vuoden ajan lisääntynyt sairastavuus ja kuolleisuus muihin infektioihin, toteaa tutkimukseen osallistunut professori Mikael Knip Helsingin yliopistosta ja HUSin lasten ja nuorten sairauksien toimialalta.
Tutkimuksessa käytettiin Bostonissa kehitettyä VirScan-menetelmää, jolla voidaan samanaikaisesti analysoida vasta-aineita melkein kaikille tunnetuille ihmisen sairauksia aiheuttaville viruksille ja myös joillekin bakteereille. Lisäksi menetelmällä on mahdollista arvioida virusvasta-aineiden suhteellista tasoa.
Tutkimukseen osallistuneita tuhkarokkoon sairastuneita lapsia seurattiin kahden kuukauden ajan akuutin infektion jälkeen. Tutkijat havaitsivat, että heikentyneet vasta-ainetasot nousivat muutamalla lapsella, jotka altistuivat jollekin uudelle luonnolliselle taudinaiheuttajalle.
Tutkimukseen osallistui myös ryhmä lapsia, joita seurattiin ennen tuhkarokkorokotusta ja sen jälkeen. Tuloksista kävi ilmi, että rokote ei aiheuttanut immunologista muistinmenetystä.
– Nämä löydökset korostavat tuhkarokkorokotuksen merkitystä luonnollisen tuhkarokkoinfektion ehkäisemiseksi ja muiden tavallisten infektioiden riskin vähentämiseksi lapsilla, Knip sanoo.
Knipin mukaan tulokset herättävät myös kysymyksen siitä, tulisiko pikkulasten tuhkarokkorokotus olla pakollinen ja olisiko luonnollisen tuhkarokon sairastaneille lapsille annettava uudelleen ne rokotteet, jotka he olivat saaneet ennen tuhkarokkoon sairastumistaan.
Lisätietoja:
Professori Mikael Knip
Puh. 050 448 7722
Sähköposti: mikael.knip@helsinki.fi
Viite: Mina MJ, Kula T, Leng Y, Li M, de Vries R, Knip M, Siljander H; Rewers M, Wilson M, Larman HB, Nelson AN, Griffin D, De Swart R, Elledge SJ. Measles virus infection diminishes preexisting antibodies that offer protection from other pathogens.Science 2019; 366. DOI: 10.1126/science.aay6485
*****************************
Ystävällisin terveisin
Päivi Lehtinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto
paivi.m.lehtinen@helsinki.fi 050 406 2043
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Osa maitoallergisista lapsista saattaa sietää voimakkaasti kuumennettua maitoa16.10.2026 07:58:36 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvitettiin millä vasta-ainetasoilla lapset todennäköisesti sietävät voimakkaasti kuumennettua maitoa. Verikoe osoittautui parhaaksi keinoksi tunnistaa maitoallergia ilman maitoaltistusta.
Sorsien ja sotkien väheneminen jatkuu ilman laajamittaista lintuvesien hoitoa15.10.2026 09:46:36 EEST | Tiedote
Hoidetuilla lintuvesillä on enemmän lintuja ja lintulajeja kuin hoitamattomilla, mutta vesilintujen väheneminen ei silti ole pysähtynyt. Tuore tutkimus lähes tuhannelta suomalaiselta lintuvedeltä osoittaa, että hoitoa on tehty liian pienimuotoisesti.
Aleksanteri-konferenssi 21.–23.10. keskittyy turvallisuuskysymyksiin13.10.2026 13:43:30 EEST | Kutsu
Kansainvälinen Aleksanteri-konferenssi luotaa turvattomuuden syitä ja tarkastelee, miten valtiot, yhteiskunnat ja yksilöt vastaavat turvallisuushaasteisiin. Median akkreditointi on avoinna 19.10. asti.
Lyhytterapia voi auttaa useampia kuin on luultu12.10.2026 09:28:06 EEST | Tiedote
Tehokasta terapeuttista hoitoa yleisiin mielenterveyden ongelmiin voitaisiin tarjota laajasti osana julkisia mielenterveyspalveluita, selviää Helsingin yliopiston tutkimuksessa. Lyhytterapia tehoaa myös vaikeammin oireileviin potilaisiin.
Sampsa Fabritius Helsingin yliopiston kaupallistamisyrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi8.10.2026 08:33:41 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston teknologiansiirto- ja kaupallistamisyhtiö Helsingin Innovaatiopalvelut Oy:n hallitus on nimittänyt Sampsa Fabritiuksen (DI) toimitusjohtajakseen 1.10.2026 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme