Kirkko Helsingissä

Tulkaa kaikki -liike lisäsi merkittävästi paikkojaan yhteisessä kirkkovaltuustossa – valtaosa valtuutetuista pitää tärkeänä, että heidän seurakuntansa panostaisi enemmän erityisesti heikompiosaisten auttamiseen

Jaa
Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston valtuutetuista 36 prosenttia on Tulkaa kaikki -liikkeestä.
Helsingissä yhteisen kirkkoneuvoston lähes kaikki edustajat ovat valmiita monipuolistamaan kirkkotilojen käyttöä.
Helsingissä yhteisen kirkkoneuvoston lähes kaikki edustajat ovat valmiita monipuolistamaan kirkkotilojen käyttöä.

Helsingin yhteiseen kirkkovaltuustoon valituista 91 luottamushenkilöstä 33 henkilöä eli 36 prosenttia on Tulkaa kaikki -liikkeestä. Edelliskaudella Tulkaa kaikki -liikkeen valtuutettuja oli kirkkovaltuustossa 24 kappaletta, joten liike lisäsi merkittävästi paikkojaan.

Avoimen poliittisista ryhmistä kokoomustaustaisia valtuutettuja on neljä ja sosiaalidemokraatteja kaksi.

Vaalikoneen tietojen perusteella kirkkovaltuustoon valituista valtaosalle tärkeimmät syyt kuulua kirkkoon ovat lähimmäisen rakkaus ja kirkon arvot, se että usko on heille tärkeää ja se, että kirkko auttaa kotimaassa ja ulkomailla, sekä kaste, kummius, vihkiminen ja hautaan siunaaminen.

Valtaosa valtuutetuista pitää tärkeänä, että heidän seurakuntansa panostaisi enemmän erityisesti heikompiosaisten auttamiseen, nuoriin ja oikeudenmukaisuuden edistämiseen yhteiskunnassa sekä lapsiin.

60 prosenttia valituista on sitä mieltä, että seurakuntalaisten tulisi saada suunnitella, kehittää ja toteuttaa seurakunnan toimintaa nykyistä enemmän. 99 prosenttia puolestaan on joko täysin samaa mieltä tai samaa mieltä siitä, että jos seurakunnan muista kiinteistöistä luovutaan, seurakunnan kirkkotilojen käyttöä tulisi monipuolistaa esimerkiksi siten, että kirkkosaleista voitaisiin tehdä monitoimitiloja tai tiloja voisi vuokrata enemmän ulkopuoliseen käyttöön.

73 prosenttia on täysin samaa mieltä siitä, että kirkon tulisi vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevat. 10 prosenttia valtuutetuista puolestaan on asiasta täysin eri mieltä.

Helsingissä on vuoden 2023 alusta 16 suomenkielistä ja 3 ruotsinkielistä seurakuntaa. 63 prosenttia valituista on joko samaa mieltä tai täysin samaa mieltä siitä, että seurakuntia pitäisi olla tulevaisuudessa vähemmän. 29 prosenttia on asiasta eri mieltä tai täysin erimieltä.

Suuri osa (70 %) ajattelee myös, että kirkon perinteisiä toimituksia, kuten häät ja kaste, pitäisi uudistaa vastaamaan enemmän nykyihmisen elämäntilannetta ja toiveita.

Helsingissä seurakuntavaalien ylivoimainen ääniharava on Marttaliiton pääsihteeri, rovasti Marianne Heikkilä. Hänet valittiin kirkkovaltuustoon Lauttasaaren seurakunnasta 517 äänellä, mikä tarkoittaa, että hän keräsi 4,9 prosenttia kaikista mahdollisista äänistä. Alustavien tietojen mukaan Lauttasaaren seurakunnassa myös äänestysaktiivisuus oli Helsingin korkein (13,9 %). Seuraavaksi vilkkainta vaaliuurnilla oli Haagan seurakunnassa (13,3 %) ja Munkkiniemen seurakunnassa (12,8 %).

Ruotsinkielisistä seurakunnista suurimmalla äänisaaliilla (244 ääntä) kirkkovaltuustoon meni Martina Harms-Aalto (Johannes församling). Jan Anders Salenius keräsi 148 ääntä (Matteus församling).

Alustavien tietojen mukaan seurakuntavaalien äänestysprosentti Helsingissä on 10 % (vuonna 2018: 11,3 %), joista yli puolet äänesti ennakkoon. Äänestämässä kävi kaikkiaan 27 330 seurakuntalaista.

Haastattelupyyntöihin vastaavat: keskusvaalitoimikunnan puheenjohtaja Johan Westerlund: puh. +358 923407710, keskusvaalitoimikunnan varapuheenjohtaja Riikka Reina: puh. +358 923403610, yhtymänjohtaja Juha Rintamäki: puh. +358 505931944, hallintojohtaja Juha Silander: puh. +358 405639709

Lisätietoja: Viestintäsuunnittelija Outi Pippuri p. 040 533 9579, outi.pippuri@evl.fi

www.helsinginseurakunnat.fi/vaalit, www.seurakuntavaalit.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Helsingissä yhteisen kirkkoneuvoston lähes kaikki edustajat ovat valmiita monipuolistamaan kirkkotilojen käyttöä.
Helsingissä yhteisen kirkkoneuvoston lähes kaikki edustajat ovat valmiita monipuolistamaan kirkkotilojen käyttöä.
Lataa
Lataa
Lataa
Marianne Heikkilä Lauttasaaren seurakunnasta on Helsingin seurakuntavaalien ääniharava.
Marianne Heikkilä Lauttasaaren seurakunnasta on Helsingin seurakuntavaalien ääniharava.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kirkko Helsingissä
Kirkko Helsingissä
Kolmas linja 22 B
00530 HELSINKI

09 234 00http://www.helsinginseurakunnat.fi

Kirkko Helsingissä toimii helsinkiläisten kanssa ja helsinkiläisten parhaaksi uskon, rakkauden ja ympäristön puolesta. Kirkko Helsingissä muodostuu 20 ev.-lut. seurakunnasta, joista 17 on suomenkielistä ja kolme ruotsinkielistä. Helsingin seurakunnissa on noin 330 000 jäsentä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye