Tuntematon Kimi Räikkönen ja muut elokuun uudet selkokirjat
1.8.2019 13:00:00 EEST | Avain | Tiedote

Kari Hotakaisen menestysteosta Tuntematon Kimi Räikkönen myytiin viime vuonna yhteensä lähes 200 000 kappaletta ja se palkittiin Vuoden urheilukirja 2018 -palkinnolla. Kansainvälisestikin kiinnostava teos on käännetty jo usealle kielelle. Kirja ilmestyy Hanna Männikkölahden selkomukauttamana 1.8.2019.
Nadja Sumasen nuortenromaani Rambo kertoo kahdeksasluokkalaisesta Rambosta, jolla on ADHD. Teos on koskettava ja hauska kertomus nuoresta, joka kasvaa kaksin masentuneen äitinsä kanssa. Haasteista huolimatta Rambo ei luovuta. Rambo palkittiin Finlandia Junior -palkinnolla vuonna 2015. Kirja ilmestyy Riikka Tuohimetsän selkomukauttamana 1.8.2019.
Jaana Levolan lasten ja nuorten selkoromaani Käppänät kertoo 10-vuotiaasta Venlasta ja hänen koiristaan Milosta ja Missystä. Pienillä koirilla on suuri vaikutus Venlan arkeen ja lopulta ystävyyteen. Käppänät ilmestyy 1.8.2019.
Maria Kallio jatkaa tutkimuksiaan Leena Lehtolaisen Ennen lähtöä -dekkarissa. Tavallistakin hankalammaksi osoittautuvassa tapauksessa kiehuvat huumet, muukalaisviha ja Espoon kunnallispolitiikka. Kirjan on mukauttanut selkokielelle Leena Kaivosoja. Ennen lähtöä ilmestyy 1.8.2019.
Selkokieli on yleiskieltä helpompaa, yksinkertaistettua suomen kieltä. Selkokielinen kirjallisuus on suunnattu kaikille niille, joille yleiskielen lukeminen ja ymmärtäminen on hankalaa. Avain on tehnyt pitkäjänteistä työtä selkokirjallisuuden kustantajana. Kustantamo palkittiin työstään Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla syksyllä 2017.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet
Avain, viestintäjohtaja Vilja Perttola, puh. 040 755 3319, vilja.perttola@avain.net
arvostelukappaleet: info@avain.net
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Avain on suomalainen kirjakustantamo, joka kustantaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Kustantamo on palkittu Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä.
Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä ja Booky Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
Susanna Makaroffin romaani vie lukijan mysteerin keskelle Tapiolaan20.3.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Susanna Makaroffin esikoisromaani Piiri pieni pyörii on tumman huumorin sävyttämä romaani tapiolalaisesta rivitaloyhtiöstä, jossa jokaisella on jotain salattavaa. Millaisiin tekoihin ihminen pystyy suojellakseen itseään ja läheisiään?
Niko Jutilan Paha Pohjanmaa kartoittaa 1900-luvun alun veritekoja17.3.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Niko Jutilan kirjoittama Paha Pohjanmaa. Lakeuksien henkirikoshistoria tarjoaa syväluotaavan katsauksen tavallisten suomalaisten elämään ja heidän epätavallisiin kohtaloihinsa 1900-luvun alkupuoliskolla. Kirja keskittyy kahteentoista veritekoon eri puolilla Pohjanmaata.
Ahma – metsän osma -tietokirja on ylistys Suomen pienimmälle suurpedolle17.3.2026 07:50:00 EET | Tiedote
Ahma on Suomen luonnon salaperäisin ja ehkäpä väärinymmärretyin suurpeto. Se on hiljainen kulkija, joka on opittu tuntemaan sitkeydestään ja pelottomasta luonteestaan. Daga Ulvin uutuusteos Ahma – metsän osma kutsuu kaikenikäiset lukijat mukaan löytöretkelle, jossa tutustutaan tämän taitavan kiipeilijän ja mestarietsivän elämään kauniin kuvituksen ja kiinnostavan tiedon siivittämänä.
Pirkko Soinisen tietokirja esittelee 11 kotimaista taiteilijakotia16.3.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Kirjailija Pirkko Soinisen Siellä missä sydän on. Kylässä taiteilijakodeissa on tarinallinen tietokirja, joka vie lukijan matkalle mieleen ja sisimpään, löytöretkelle museoiksi muutettuihin taiteilijakoteihin. Soininen tarkastelee kirjassaan 11 taiteilijakotia, jotka valikoituivat paikan ja tilan perusteella.
Kirjajulkkarit: Pirkko Soininen, Siellä missä sydän on5.3.2026 09:15:00 EET | Kutsu
Tule juhlistamaan kanssamme kirjailija Pirkko Soinisen upean tietokirjan Siellä missä sydän on – kylässä taiteilijakodeissa ilmestymistä Keskustakirjasto Oodiin (Töölönlahdenkatu 4, Hki) Saarikoski-matolle (3.krs) tiistaina 24.3. klo 17:00 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




