Tuomas Niskakangas valittiin BookBeatin Vuoden tulokkaaksi – "Roihu vei mukanaan heti ilmestyttyään"

Palkinto perustuu BookBeatin käyttäjädatasta saatuun tietoon. Tarkastelun kohteena ovat kirjojen aloittaminen, niiden loppuun asti kuuntelu ja asiakasarvioiden keskiarvot viimeisen vuoden ajalta. Palkintosumma on 2 500 euroa.
"Olen todella fiiliksissä tästä palkinnosta! Äänikirja on itselleni tärkeä formaatti, ja halusin Roihun toimivan hyvin myös kuunneltuna. Tämä palkinto on minulle erityisen arvokas, sillä se jaetaan kuuntelijoiden vastaanoton perusteella", Tuomas Niskakangas iloitsee.
"Vuoden kotimainen tulokas -ehdokkaiden joukko oli korkeatasoinen. Voittaja oli kuitenkin selvä: Tuomas Niskakankaan esikoisromaani Roihu vei mukanaan heti ilmestyttyään. Sitä kuunneltiin paljon, se pitää otteessaan eli kirja kuunnellaan loppuun saakka, ja asiakasarvioiden keskiarvo on korkea. Lähitulevaisuuden Suomeen sijoittuva nopeasti etenevä ja taidokkaasti punottu trilleri on tarkkanäköisen ja oivaltavan tarinankuljetuksen taidonnäyte, joka saa kuuntelijansa odottamaan jatkoa", kiteyttää BookBeatin Suomen liiketoiminnasta vastaava Sari Forsström.
Roihu on tiukkatahtinen esikoistrilleri lähitulevaisuuden Suomesta. Syvä talouskriisi repii Suomen kansaa kahtia. Suurmielenosoituksen alla nuori nainen sytyttää itsensä tuleen. Jälkeensä hän jättää salaisuuden, joka voisi kaataa maan hallituksen. Nuori pääministeri Leo Koski herää tosielämän painajaiseen. Hän on joutunut keskelle valtapeliä, jossa panoksena on paljon enemmän kuin hänen oma henkensä. Koskella on vain vuorokausi aikaa selvittää juoni, joka uhkaa tuhansien ihmisten henkeä ja koko Suomen tulevaisuutta.
Tuomas Niskakangas (s. 1980) on jännityskirjailija ja Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimittaja. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri. Aiemmin Niskakangas on työskennellyt Washingtonissa Helsingin Sanomien Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajana. Roihu on hänen esikoisromaaninsa.
Lisätiedot, BookBeat: Sari Forsström, sari.forsstrom@bookbeat.com
Kirjailijahaastattelut: Jenni Heiti, jenni.heiti@otava.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsingin Kirjamessuille saapuvan Alex Schulmanin romaani 17. kesäkuuta on ylistetty kirja perheestä, kipeistä muistoista ja totuuden löytämisestä22.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Polta nämä kirjeet -romaanillaan suursuosioon nousseen Alex Schumanin uutuutta on jo ehditty kehua Ruotsissa "Schulmanin parhaaksi teokseksi".
Otavan ja Kariston kuvakirjasyksy on täynnä isoja ja pieniä tunteita, uuden oppimista ja unelma-ammatteja13.10.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Syksyn uutuuskirjoista löytyy suloisia tarinoita kaikenlaisiin iltasatuhetkiin.
Camilla Läckberg palaa Fjällbackaan – uusi psykologinen trilleri Itkijänainen paljastaa menneisyyden synkät salaisuudet10.10.2025 11:21:33 EEST | Tiedote
Huippusuositun Fjällbacka-dekkarisarjan kiihkeästi odotettu 12. osa lunastaa kaikki odotukset!
Odotus on ohi – Cormoran Strike palaa Robert Galbraithin uudessa romaanissa Merkitty mies10.10.2025 09:22:00 EEST | Tiedote
Robert Galbraithin lukijoille on luvassa todellinen herkku – yli 900 sivua intensiivistä jännitystä.
Joko tunnet Dandy Peppusen? Nyt on supersuositun mestarietsivän isän seikkailujen vuoro!9.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Dandy Peppusen nuoruusvuodet on japanilaisen Mestarietsivä Peppunen -kirjasarjan spin-off. Sen päähenkilö on lapsiperheiden suosikkietsivä Peppusen isä, jonka kirjoissa seurataan hänen nuoruudenseikkailujaan aloittelevana arkeologina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme