Tuomioistuinvirasto

Tuomioistuinvirasto pitää oikeudenhoidon selontekoa onnistuneena

Jaa

Valtioneuvosto antoi tänään eduskunnalle oikeusministeriön johdolla laaditun selonteon oikeudenhoidosta. Selonteon on tarkoitus antaa päätöksentekijöille kokonaisvaltainen ja tiivis kuva suomalaisen oikeudenhoidon nykytilasta, toimintaedellytyksistä ja kehityssuunnista.

Kansainvälisten vertailututkimusten perusteella Suomen oikeusvaltiotilanne on hyvä. Suomen ongelmakohdiksi on tunnistettu erityisesti oikeusprosessien pituus, oikeudenkäyntien kalleus ja rikostutkinnan heikko tehokkuus. Viimeaikaiset kansainvälisen turvallisuustilanteen muutokset korostavat entisestään oikeuslaitoksen asemaa oikeusvaltioperiaatteiden takaajana.

Selonteosta käy ilmi, että oikeudenhoidon toimintaedellytysten turvaamiseksi ja kohtuullisiin oikeudenhoidon tavoitteisiin pääsemiseksi lisähenkilötyövuosien tarve vuoteen 2030 mennessä on yhteensä noin 1200. Tämä edellyttää yhteensä noin 90 miljoonan euron määrärahalisäystä oikeudenhoitoon.

”Mielestämme selvitys on onnistunut kuvaus nykytilasta ja lisäresurssien tarpeesta. Tuomioistuinlaitos tarvitsee noin 30 miljoonan euron pysyvän lisärahoituksen tuomioistuinten laadukkaan toiminnan turvaamiseksi. Ruuhkien purkamiseksi ja käsittelyaikojen lyhentämiseksi tarvitsemme lisäksi noin 8 miljoonan euron lisärahoituksen kolmeksi vuodeksi”, toteaa myös selonteon työstämisessä mukana ollut Tuomioistuinviraston ylijohtaja Riku Jaakkola.

”Jos saamme lisärahoituksen, sitoudumme tavoittelemaan selonteon mukaisia käsittelyaikoja ja jatkamaan tuomioistuinlaitoksen kehitystyötä, mitä tuomioistuimissa ja Tuomioistuinvirastossa tehdään jo nyt”, jatkaa Jaakkola.

Tuomioistuinten riippumattomuus sekä luottamus oikeuslaitoksen toimintaan ovat vahvuustekijöitä, joiden varaan Suomen oikeusvaltion tulisi jatkossakin rakentua. Vahva oikeusvaltioprofiili on kansainvälinen menestys- ja kilpailukykytekijä.

Linkki oikeusministeriön tiedotteeseen oikeudenhoidon selosteosta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

ylijohtaja Riku Jaakkola, puh. 029 565 0513, etunimi.p.sukunimi@oikeus.fi,

päällikkö, tuomioistuinten tuki ja yhteiskuntasuhteet Anu Koivuluoma, puh. 029 565 0525, etunimi.sukunimi@oikeus.fi

Tietoja julkaisijasta

Tuomioistuinvirasto
Tuomioistuinvirasto
PL 100/PB 100
00085 Tuomioistuinvirasto/Domstolsverket

0295650500http://www.tuomioistuinvirasto.fi

Tuo­miois­tuin­vi­ras­to on it­se­näi­nen kes­kus­vi­ras­to, joka pal­ve­lee koko tuo­miois­tuin­lai­tos­ta. Tuo­miois­tuin­vi­ras­to toi­mii oi­keus­mi­nis­te­riön hal­lin­no­na­lal­la.

Vi­ras­ton teh­tä­vä­nä on huo­leh­tia sii­tä, että tuo­miois­tui­met ky­ke­ne­vät käyt­tä­mään tuo­mio­val­taa laa­duk­kaas­ti ja että tuo­miois­tuin­ten hal­lin­to on te­hok­kaas­ti ja tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti jär­jes­tet­ty.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tuomioistuinvirasto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme