Lowell Suomi Oy

Tuore maksukykybarometri: Yli puolet suomalaisista huolissaan taloustilanteestaan

Jaa
Korona-aika on saanut suomalaiset huolestumaan rahatilanteestaan. Tänään julkaistu maksukykybarometri kertoo, että suomalaisten taloudellinen epävarmuus näkyy poikkeustilan aikana niin huolena kuin kulutuskäyttäytymisenäkin.

91 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista kertoo olevansa hieman tai todella huolissaan Suomen valtiontaloudesta. Yli 65-vuotiaista jopa 95 prosenttia ilmaisi huolensa. Nuoremmat olivat jonkin verran optimistisempia. Alle 34-vuotiaista 85 prosenttia kertoi olevansa hieman tai todella huolissaan valtiontalouden tilasta.

Tulokset ilmenevät Euroopan johtaviin luotonhallintayhtiöihin kuuluvan Lowellin laajasta yhteispohjoismaisesta maksukykybarometrista (Payment Indicator).

”Koronatilanteen vaikutus yhteiskuntaan ja talousjärjestelmään on suuri. Meitä yhdistää nyt yhteinen huoli”, sanoo Lowell Suomen toimitusjohtaja Juho Ylinen.

Murhetta kannetaan myös maailmantaloudesta. 86 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista kertoi olevansa hieman tai todella huolissaan maailmantaloudesta. Erityisesti pelko korostui 55-64-vuotiailla naisilla, joista peräti 94 prosenttia kertoi olevansa huolissaan.

Yli 55 prosenttia tutkimukseen vastanneista suomalaisista on hieman tai todella huolissaan kotitaloutensa rahatilanteesta. Noin puolet vastaajista (52 %) on hieman tai todella huolissaan myös säästöistään.

Oma talous ja tulevaisuus mietityttävät

Korona-aika on varjostanut myös henkilökohtaista taloutta ja muokannut kulutuskäyttäytymistä. 40 prosenttia tutkimukseen vastanneista työssäkäyvistä suomalaisista ilmaisi pelkäävänsä menettävänsä työpaikkansa. Huoli korostuu alle 34-vuotiailla. Heistä peräti 46 prosenttia kertoi olevansa hieman tai todella huolissaan työpaikan menettämisestä. 55-64 -vuotiaiden keskuudessa vastaava luku oli 32 prosenttia.

Poikkeusaika heijastuu kuluttamiseen. Yhteensä 39 prosenttia suomalaisista vastaajista kertoo vähentäneensä kuluttamista koronaepidemian seurauksena. Naiset ovat vähentäneet kulutusta miehiä enemmän, 43 prosenttia. Miehillä vastaava luku on 35 prosenttia.

Joka kymmenes vastaaja piti melko tai hyvin todennäköisenä, että ei kolmen tulevan kuukauden aikana pysty maksamaan yhtä tai useampaa laskua, koska rahat eivät riitä.

Ylisen mukaan yleisen taloustilanteen vaikutusten arvioiminen suhteessa omaan maksukykyyn on tärkeää. Näin saa realistisen kuvan omasta rahatilanteestaan.

”Asialla on myös kääntöpuolensa. Tutkimuksen mukaan valtaosa, jopa 89 prosenttia suomalaisista pitää epätodennäköisenä tai mahdottomana, ettei pystyisi maksamaan laskujaan. Tämä kertoo, miten hyvin sopeutuvia ja varautuneita suomalaiset ovat talouden heilahteluihin. Jos koronarajoitusten purkaminen vauhdittaa taloutta, yhä useammalla on mahdollisuus saada rahatilanteensa kestävälle pohjalle”, Ylinen toteaa.

Lowell on Euroopan toiseksi suurin luotonhallintayhtiö ja toimialan eettisyyden edelläkävijä. Yhtiö kertoi huhtikuussa ryhtyneensä soveltamaan erityisiä joustoja helpottaakseen koronaviruspandemian vuoksi haastavaan taloudelliseen tilanteeseen joutuneita perinnässä olevia asiakkaitaan. Toimenpiteisiin lukeutuvat muun muassa kuluttomat eräpäiväsiirrot ja maksusuunnitelmat, aktiivinen yhteydenpito maksuvaikeustilanteiden välttämiseksi sekä lisätty neuvonta asiakaspalvelussa.

                                                                                                                           

Kyselyn toteutus
Lowellin maksukykybarometri (Payment Indicator) mittaa suomalaisten kotitalouksien maksukykyä, taloudellista turvallisuuden tunnetta ja kulutuskäyttäytymistä. Lowellin maksukykybarometri toteutettiin Suomessa 15–25.5.2020. Suomen kysely on osa Lowellin teettämää laajempaa pohjoismaista kyselytutkimusta. Kyselyyn vastasi internetpaneelissa satunnaisotannalla 1 559 vähintään 18-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen tulokset on painotettu vastaamaan koko väestön sukupuoli- ja ikärakennetta. Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Demoskop.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Eveliina Nera, Communications Manager, Lowell, 358 44 020 3622, eveliina.nera@lowell.com

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lowell Suomi Oy
Lowell Suomi Oy
PL 20
20101 Turku

https://www.lowell.fi

Lowell on yksi Euroopan ja Suomen suurimmista luotonhallinnan palveluyhtiöistä, jonka tavoitteena on tehdä luottojen hallinnasta helpompaa kaikille. Yhtiö toimii Iso-Britanniassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä sekä Pohjoismaissa. Pohjoismaat liittyivät osaksi Lowell Groupia vuonna 2018, kun Lowell osti Intrumilta Lindorffin liiketoiminnot Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa sekä Intrum Justitian liiketoiminnan Norjassa. Suomessa Lowell on tarjonnut luotonhallinnan palveluja jo yli 50 vuotta. Lowellin toiminnassa yhdistyvät data-analytiikan osaaminen, kestävä riskienhallinta sekä vastuullinen kuluttajien palveleminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lowell Suomi Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye