Tuoreen asukaskyselyn mukaan suhtautuminen tuulipuistoon muuttuu myönteisemmäksi puiston valmistuttua
15.3.2023 10:00:00 EET | OX2 Finland | Tiedote

Tuore kysely toteutettiin Uusikaarlepyyssä, jossa selvitettiin kuntalaisten näkemyksiä loppuvuodesta 2021 valmistuneesta Kröpulnin tuulipuistosta. Kyselyn mukaan sekä tuulipuistoon kokonaisuudessaan että tuulivoimaloiden vaikutuksiin suhtaudutaan myönteisemmin sen jälkeen, kun tuulipuisto on valmistunut ja otettu käyttöön.
Voimaloiden sijaintia piti valmistumisen jälkeen hyvänä yli puolet vastaajista. Ennen valmistumista sijaintia piti hyvänä joka neljäs. Valtaosa eli 69 prosenttia vastaajista ei pitänyt tuulivoimaloiden ääniä häiritsevänä tuulipuiston valmistumisen jälkeen (ennen valmistumista 42 %). Lentoestevaloja ei valmistumisen jälkeen pitänyt häiritsevänä kolme neljästä vastaajasta (ennen valmistumista 50 %).
”Kröpulnin kyselyn tulos on käsityksemme mukaan linjassa sen kanssa, että suuriin infrahankkeisiin suhtaudutaan hankekehitys- ja rakentamisvaiheessa usein varauksellisemmin kuin hankkeiden valmistuttua. Hyväksyttävyys kasvaa, kun tuulipuisto koetaan käytännössä ja huomataan, että muutos ympäristöön ja arkeen on lopulta varsin rajallinen”, sanoo OX2:n maatuulivoiman hankekehitysjohtaja Veli-Pekka Alkula.
Kyselystä selviää myös, että tuulipuiston lähialueen asukkaiden suhtautuminen tuulivoimaloiden ääniin ja lentoestevaloihin on myönteisempää kuin kauempana asuvien. Kröpulnin tuulivoimaloiden äänitasoa ei pidä häiritsevänä lähialueen asukkaista 73 prosenttia ja kauempana asuvista 66 prosenttia. Lentoestevaloja ei pidä häiritsevänä lähellä asuvista 84 prosenttia ja kauempana asuvista 69 prosenttia.
Rakentamisesta aiheutui lähialueen asukkaille vähemmän häiriötä kuin kauempana asuville. Lähellä asuvista rakentaminen ei häirinnyt kolmea neljästä. Kauempana asuvista häiriötä ei kokenut kaksi kolmesta.
”Kysely osoittaa, että asukkaat suhtautuvat tuulivoimaloiden vaikutuksiin myönteisemmin lähialueilla, missä vaikutukset on mahdollista kokea käytännössä. Niin ikään tuulipuistojen rakennusvaiheen ei juuri koeta häiritsevän – etenkään lähialueilla – ja se on tietysti meille tuulipuistojen rakennuttajana hyvin keskeinen asia”, Alkula toteaa.
Kyselyn mukaan noin puolet asukkaista tietää, että tuulivoimahankkeet on toteutettu ilman yhteiskunnan tukea. Neljä viidestä vastaajasta on tietoinen tuulipuiston kunnalle tuottamasta kiinteistöverosta ja noin puolet pitää sen vaikutusta kuntatalouteen merkittävänä. Eniten tietoa hankkeista asukkaat saivat sanomalehdistä.
Asukaskysely toteutettiin puhelinhaastatteluina tutkimustalo Iro Research Oy:n toimesta. Kröpulnin kysely toteutettiin ensimmäisen kerran keväällä 2020 ennen tuulipuiston valmistumista ja uudelleen tammikuussa 2023 eli noin vuosi tuulipuiston valmistumisen jälkeen. Kyselyihin osallistui kummallakin kerralla noin sata vastaajaa.Tutkimuksen raportti on luettavissa täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veli-Pekka AlkulaMaatuulivoimaOX2
Puh:+358 50 338 9379veli-pekka.alkula@ox2.comKuvat
Tietoja julkaisijasta
OX2 kehittää, rakentaa ja myy maa- ja merituulipuistoja sekä aurinkovoimapuistoja. Lisäksi OX2 hallinnoi valmiita tuuli- ja aurinkovoimapuistoja. OX2:n hankekehitysportfolio koostuu yhtiön itse käynnistämistä sekä muilta toimijoilta hankituista, eri vaiheissa olevista tuuli- ja aurinkovoimahankkeista. Yhtiö kehittää aktiivisesti myös muihin uusiutuvan energian teknologioihin, kuten vedyn tuotantoon ja energian varastointiin, perustuvia hankkeita. OX2 toimii Euroopassa kymmenellä markkina-alueella: Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa. Vuonna 2022 liikevaihto oli noin 7,6 miljardia kruunua (n. 680 miljoonaa euroa). Yhtiöllä on noin 360 työntekijää ja sen pääkonttori on Tukholmassa, Ruotsissa. OX2 listautui Tukholman pörssin päälistalle huhtikuussa 2022. www.ox2.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta OX2 Finland
OX2 första energilagringsinvestering i Finland i anslutning till vindkraftsprojekten Kannisto och Korkeamaa25.2.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Energibolaget OX2 kompletterar sina vindkraftsprojekt i Kannisto och Korkeamaa, som fick investeringsbeslut i december, med energilagringsanläggningar med en total effekt på 235 MW (470 MWh) (Battery Energy Storage System, BESS).
OX2:n ensimmäiset energiavarastoinvestoinnit Suomessa Kanniston ja Korkeamaan tuulipuistojen yhteyteen25.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 täydentää joulukuussa investointipäätöksen saaneita Kanniston ja Korkeamaan tuulivoimahankkeitaan yhteisteholtaan 235 MW:n (470 MWh) energiavarastoilla (Battery Energy Storage System, BESS).
Halsuan Honkakankaan tuulipuistohankkeen erikoiskuljetukset käyntiin arviolta helmikuun viimeisellä viikolla20.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
OX2:n rakenteilla olevan Honkakankaan tuulipuiston ensimmäinen erikoiskuljetus toteutetaan arviolta helmikuun viimeisellä viikolla. Kuljetusten on määrä jatkua maaliskuun puolivälissä. Kaikki tuulivoimahankkeen osat kuljetetaan Halsualle Kokkolan satamasta.
Finlands största vindpark färdigställd – OX2 har överlämnat Lestijärvi vindpark till Kymppivoima, Oulun Energia och Kuopion Energia20.1.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Vindparken i Lestijärvi, som har byggts av det förnybara energibolaget OX2, har färdigställts och överlämnats till sina ägare. Vindparken ägs av ett konsortium bestående av de finländska energibolagen Kymppivoima, Oulun Energia och Kuopion Energia. Med sina totalt 69 vindkraftverk och en sammanlagd installerad effekt på 455,4 megawatt är Lestijärvi vindpark den största i Finland.
Suomen suurin tuulipuisto valmistui – OX2 on luovuttanut Lestijärven tuulipuiston Kymppivoimalle, Oulun Energialle ja Kuopion Energialle20.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2:n rakennuttama Lestijärven tuulipuisto on valmistunut ja luovutettu omistajalleen. Tuulipuiston omistaa kotimaisten energiayhtiöiden Kymppivoiman, Oulun Energian ja Kuopion Energian muodostama yhteenliittymä. Yhteensä 69 voimalan tuulipuisto on 455,4 megawatin kokonaistehollaan Suomen suurin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


