Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Turvalaitteen ohittaminen johti loukkaantumiseen: Metalliyritykselle yhteisösakko ja tuotantopäällikölle päiväsakkoja

Jaa
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on 9.7.2020 tuominnut eteläpohjalaisen metallituotteita valmistavan yrityksen 8 500 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi yhtiön tuotantopäällikön 20 päiväsakon rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Tuomio on lainvoimainen.

Käräjäoikeuden käsiteltävänä ollut asia tuli ilmi tutkittaessa yrityksen työntekijälle huhtikuussa 2018 tapahtunutta työtapaturmaa, jossa työntekijä sai vammoja työstäessään kulmalistaa särmäyspuristimella. Asiassa on ollut riidatonta, että kyseessä olevan särmäyspuristimen valosähköinen turvalaite oli tapahtumahetkellä ohitettu.  

Yrityksen tuotantopäällikkö on myöntänyt syyllistyneensä työturvallisuusrikokseen siten, ettei laiminlyönti ollut tahallinen. Yritys on kiistänyt rangaistusvaatimuksen kokonaan.

Työsuojeluviranomainen katsoi, että työnantaja ei ole jatkuvasti seurannut työoloja eikä ole myöskään kiinnittänyt huomiota työpaikalla olleisiin epäkohtiin eikä ole ryhtynyt asian vaatimiin toimenpiteisiin.

Käräjäoikeus katsoi, että tuotantopäällikkö on voinut vaikuttaa kyseessä olevan työkoneen turvallisuuteen niin, että työntekijöiden pääsy koneen vaara-alueelle estetään koneen suojuksella tai muulla sopivalla tavalla. Tuotantopäälliköllä on myös katsottu olevan työnantajan vastuu käyttö- ja työohjeista sekä riskien arvioinnista.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevää turvallisen tekniikan periaatetta, jonka mukaan teknisin ratkaisuin tulee huolehtia, ettei työntekijän ulottumisalueella ole vaarallisia kohteita. Myös turvalaitteiden virheetön toiminta tulee varmistaa.

Yhteisösakon tuomitsemisen osalta käräjäoikeus totesi lisäksi, että tuotantopäällikön toiminnan ohella yrityksessä ei ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varoivaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden asia nro R 20/542

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: Lakimies Lassi Anttila, puh. 0295 018 189, etunimi.sukunimi@avi.fi
Länsi-ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye