Turvallisesti mökillä myös talvella

Talvisin mökkeily tuo turvallisuuteen omat riskinsä, ja niihin on hyvä kiinnittää huomiota. Esimerkiksi pimeys vaikeuttaa mökkipihalla kulkemista, jolloin liukastumisen vaara kasvaa.
– Pimeällä liukkaiden kohtien havaitseminen vaikeutuu. Jotta mökillä on helpompi pysyä pystyssä, on tärkeää kiinnittää huomiota mökkialueen asianmukaiseen valaistukseen, auraukseen ja hiekoittamiseen, sanoo Suomen Punaisen Ristin terveyden edistämisen suunnittelija Saara Aakko.
Mökillä oma paloturvallisuusosaaminen korostuu
Talvella paloturvallisuuteen on syytä kiinnittää erityistä huomiota, kun poltetaan paljon kynttilöitä ja takkaa. Parhaassa tilanteessa tulipalot osataan ehkäistä ennalta. Jos tulipalo kuitenkin syttyy, tärkeintä on nopea havainnointi ja toiminta.
– Paloturvallisuudesta huolehditaan ennakoiden. Jokaiseen tilaan, jossa nukutaan, on syytä laittaa palovaroitin. Alkusammutusvälineiden, kuten sammutuspeiton ja käsisammuttimen käyttöä on hyvä harjoitella etukäteen, sanoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön turvallisuusviestinnän asiantuntija Juha Hassila.
Myös mökin lämmittämiseen talvella on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Jos lämmittää kylmillään ollutta tulisijaa, on tärkeää aloittaa lämmitys pienillä tulilla. Äkillinen kova lämmitys saattaa rikkoa hormit.
Älä mene jäille yksin
Moni mökki sijaitsee vesistöjen läheisyydessä, mutta jäille ei pidä lähteä varautumatta. Tärkeintä on varmistua jään paksuudesta, oppia tunnistamaan vaaranpaikat ja varustautua aina turvavälinein, kuten naskalein. Yksin jäille ei kannata lähteä.
– Kaveri on paras turvavaruste, olitpa sitten tutulla lähijäällä tai uudella alueella. Kaveri pystyy tarvittaessa hälyttämään apua ja pelastamaan, sanoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) viestintäasiantuntija Niko Nieminen.
Varaudu talvimökkeilyyn tarkistuslistan avulla
Omalla asenteella ja ennakoinnilla voidaan ehkäistä monet tapaturmat. Mökin turvallisuuden tarkistuslista toimii tässä hyvänä apukeinona.
- Lataa puhelimeesi 112 Suomi -sovellus.
- Sopeuta mökkimatkalla nopeus talvisiin olosuhteisiin.
- Tarkista, että mökillä on asianmukaiset ensiapuvälineet.
- Tarkista palovaroittimien toimivuus ja huolehdi, että mökillä on alkusammutusvälineitä.
- Huolehdi kulkuväylien hyvästä aurauksesta ja hiekoituksesta.
- Käytä liukkailla keleillä liukuesteitä, nasta- tai kitkakenkiä.
- Jäille mentäessä muista varautua ja varustautua.
- Käytä pimeällä ja hämärällä otsa- tai taskulamppua.
- Varaudu pidempiin sähkökatkoihin.
- Päihteet lisäävät tapaturmien riskiä. Jos otat, ota maltillisesti.
Tapaturmien ehkäisytyötä on tehty vuodesta 1993 lähtien järjestöjen ja viranomaisten yhteistyönä. Yksi yhteistyön muodoista on vaikuttaa ihmisten asenteisiin kampanjoimalla Tapaturmapäivänä. Kampanjan aikana kannustetaan miettimään, kuinka jokainen voi vähentää riskejä ja ehkäistä tapaturmia töissä, kotona ja liikenteessä. Tänä vuonna Tapaturmapäivän kampanjaa vietetään tammikuussa ja lokakuussa. Kampanjoiden teemana on mökkeilyn turvallisuus.
Tapaturmapäivän kampanjasta:
Suunnittelija Saara Aakko, Suomen Punainen Risti, 040 4806973, saara.aakko(at)punainenristi.fi
Paloturvallisuudesta:
Turvallisuusviestinnän asiantuntija Juha Hassila, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, 040 758 7846, juha.hassila(at)spek.fi
Vesiturvallisuudesta:
Viestintäasiantuntija Niko Nieminen, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, 0400 469 202, niko.nieminen(at).suh.fi
Materiaalit:
Mökin turvallisuuden tarkistuslista:
Tarkistuslistan verkkoversio: https://www.kotitapaturma.fi/tarkistuslista-turvalliseen-talvimokkeilyyn/
PDF-versio: https://www.kotitapaturma.fi/tietotyyppi/ladattavat-materiaalit/
Turvallinen jäällä liikkuminen (SUH) https://www.suh.fi/oppaat_ja_vinkit/pelastu_ja_pelasta/turvallinen_jaalla_liikkuminen
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Till årets frivilliga räddare valdes Satakunta räddningshundgrupp17.12.2025 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Frivilliga räddningstjänsten (Vapepa) valde till årets frivilliga räddare 2025 Satakunta räddningshundgrupp, som består av gruppledare Katja Naskali, hundförare Hanna Vuorinen, hjälpförare Marko Kuusikoski och Vapepaledare Mikko Linnainsaari
Vuoden vapaaehtoiseksi pelastajaksi valittiin Satakunnan pelastuskoiraryhmä17.12.2025 05:45:00 EET | Tiedote
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) valitsi vuoden 2025 vapaaehtoiseksi pelastajaksi Satakunnan pelastuskoiraryhmän, johon kuuluvat ryhmänjohtaja Katja Naskali, koiranohjaaja Hanna Vuorinen, apuohjaaja Marko Kuusikoski ja Vapepa-johtaja Mikko Linnainsaari
Finlands Röda Kors beviljar stöd för att lindra följderna av konflikten i Sudan16.12.2025 05:25:00 EET | Pressmeddelande
Sudan står inför en mycket allvarlig humanitär kris. Finlands Röda Kors stöder Internationella rödakors- och rödahalvmånefederationens arbete för att hjälpa människor i Sudan med 700 000 euro.
Suomen Punainen Risti myöntää tukea Sudanin konfliktin seurausten lievittämiseen16.12.2025 05:25:00 EET | Tiedote
Sudanissa on käynnissä äärimmäisen vakava humanitaarinen kriisi. Suomen Punainen Risti tukee 700 000 eurolla Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton työtä ihmisten auttamiseksi Sudanissa.
Finlands Röda Kors hjälper vid de exceptionella översvämningarna i Sri Lanka10.12.2025 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Sri Lanka genomlider en av de värsta översvämningarna i landets historia. Finlands Röda Kors stöder nödhjälpsoperationen i Sri Lanka ur sin katastroffond.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
