Suomen Punainen Risti

Turvaseksipartio jakaa kondomeja risteilijöille Turussa ja Helsingissä

Jaa

Erityisesti miehet saavat matkailun kautta hiv-tartuntoja. Viime vuonna suomalaiset saivat 60 prosenttia hiv-tartunnoista ulkomailta.

Suomen Punainen Risti ja Hivpoint jalkautuvat Helsingin ja Turun matkustajalaivasatamiin 10.–11.11.2017. Järjestöjen turvaseksipartiot jakavat risteilymatkustajille kondomeja, liukuvoiteita ja tietoa turvallisesta seksistä.

- Matkaillessa sattuu ja tapahtuu. Vaikka seksi ei kuuluisi matkasuunnitelmiin, kondomit kannattaa pakata matkalle mukaan varmuuden vuoksi, Hivpointin erityissuunnittelija Pia Västinsalo muistuttaa.

Lomalla seikkailuun saattaa heittäytyä eri tavalla kuin arkielämässä eikä välttämättä tule ajatelleeksi ikäviä ja kenties elinikäisiä matkatuliaisia.

- Yleensä ihmiset ovat iloisella mielellä matkalle lähtiessä ja jäävät juttelemaan aiheesta partion kanssa. Nolostuttavaa aihetta saatetaan lähestyä vitsillä, mutta takaa löytyy aito huoli vaikkapa mahdollisesta tartunnasta. Yleensä näissä tilanteissa syntyy todella hyviä keskusteluja, kertoo hiv- ja seksuaaliterveystyön vapaaehtoinen Anu Liikanen Punaisesta Rististä.

Kondomi on paras reissukaveri

Turvaseksipartiot antavat matkailijoille tietoa turvallisesta seksikäyttäytymisestä ja rohkaisevat käymään hiv-testeissä. Kondomi on helppo pakata matkalle mukaan, oli matkakohteena sitten naapurimaa tai kaukaisempi kohde. Kondomeita ei ole helposti saatavilla kaikissa maissa tai niiden laatu voi olla huono. Kaukomaiden kohteissa kondomit voivat myös olla suomalaisille liian pieniä.

Viime vuonna kolme viidestä suomalaisten hiv-tartunnasta tuli ulkomailta. Eniten tartuntoja tulee Thaimaasta, Venäjältä ja Virosta. Myös tippuri- ja kuppatartunnoista merkittävä osa saadaan matkaillessa.

Kondomi suojaa hiviltä ja muilta seksitaudeilta. Liukuvoiteen käyttö lisää seksin turvallisuutta ja nautintoa. Se helpottaa myös kondomin käyttöä.

Hivpointin tiedottaja Anni Pätilä ja erityissuunnittelija Pia Västinsalo ovat haastateltavissa Helsingin Länsiterminaalissa perjantaina 10.11. klo 7–9 ja 15–18.

Lisätietoja:

Hivpointin tiedottaja Anni Pätilä, p. 040 120 9020, anni.patila@hivpoint.fi

Punaisen Ristin tiedottaja Mari Mäkinen, p. 020 701 2223, mari.makinen@punainenristi.fi

Turvaseksipartioinnin aikataulu:

Helsinki, Länsiterminaali

Pe 10.11. klo 7–9 & 15–18

La 11.11. klo 12–18

Turku, Tallink Siljan terminaali

Pe 10.11. klo 19–20

La 11.11. klo 19–20

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti
Suomen Punainen Risti
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme