Aluehallintovirasto

Turvavälit taattava Pirkanmaan asiakas- ja toimitiloissa jatkossakin

Jaa

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston tänään 16.4. tekemällä päätöksellä tartuntatautilain pykälä 58 d mukainen määräys turvaväleistä pysyy voimassa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien sekä Punkalaitumen kunnan alueella 19.4.–9.5.2021

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on tänään antanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien sekä Punkalaitumen kunnan alueelle tartuntatautilain pykälä 58 d mukaisen määräyksen, joka jatkaa voimassa olevaa tartuntatautilain pykälän 58 d mukaista määräystä turvavälien tosiasiallisesta säilyttämisestä asiakas- ja toimitiloissa PSHP-alueella. Määräys on voimassa ajalla 19.4.–9.5.2021.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kahden edeltävän viikon covid-19-ilmaantuvuusluku on 69/100 000 ja positiivisten näytteiden osuus 2,4 %. Sairaalahoidossa on edelleen useita covid-19-potilaita. Noin 30 %:ssa kaikista positiiviseksi todetuista testituloksista tartunnan lähde jää epäselväksi, mikä voi aiheuttaa merkittävän riskin taudin leviämiseen. Erityisen helposti leviävien virusvarianttien osuus testipositiivisista on kasvanut Pirkanmaan alueella, ja on sairaanhoitopiirin arvion mukaan jo yli 60 % kaikista tapauksista alueella.

PSHP-alueen toimijoiden on varmistettava yleisölle avoimissa tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa, että henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää. Päätös koskee seuraavia toimijoita:   

  • yksityiset yhteisöt, säätiöt ja muut oikeushenkilöt  
  • yksityiset elinkeinonharjoittajat  
  • kunnat ja kuntayhtymät  
  • uskonnolliset yhdyskunnat  
  • julkisoikeudelliset laitokset.  

Päätös koskee toimijoiden    

  • sisätiloja, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun  
  • rajattuja ulkotiloja, joita käytetään samanaikaiseen yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle suunnattuun tarkoitukseen ja joiden käyttämisestä kyseiseen toimintaan vastaa toiminnan järjestäjä.  
  • tiloja, joita käytetään tartuntatautilain 58 g §:n 4 momentissa tarkoitettuun toimintaan niiden asiakas- tai osallistujamäärästä riippumatta

Lähikontakti tarkoittaa ihmisten fyysistä kontaktia tai oleskelua kasvotusten tai samassa tilassa alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan. Toimijoiden pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, miten ne estävät yleisön ja asiakkaiden lähikontaktit. Jos toimintaa ei ole mahdollista järjestää lain edellyttämällä tavalla, tiloja ei voi käyttää.  

Päätöstä ei sovelleta oppilaitosten toimintaan, varhaiskasvatukseen, ammattiurheilemiseen eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan.

Pirkanmaan alueella on voimassa useita paikallisia tartuntojen vähentämiseen tähtääviä suosituksia ja lisäksi aluehallintoviraston päätöksellä tartuntatautilain 58 § mukainen yli kuuden hengen kokoontumiset kieltävä kokoontumisrajoitus.

Tapahtumia voi järjestää sallitulla osallistujamäärällä, jos ne pystytään järjestämään terveysturvallisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä noudattaen. Aluehallintovirasto kuitenkin edelleen painokkaasti suosittelee, että turhia lähikontakteja jaksettaisiin sinnikkäästi välttää.

Lisää tietoa:

Medialle:

aluehallintoylilääkäri Laura Blåfield, p. 0295 018 587

ylijohtaja Marko Pukkinen, p. 0295 018 582

etunimi.sukunimi@avi.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto

Regionförvaltningsverket skärper begränsningarna för sammankomster i Mellersta Österbottens sjukvårdsdistrikt (med undantag för Reisjärvi) under perioden 13.5.-1.6.202112.5.2021 16:39:08 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland fattade idag 12.5.2021 beslut om skärpta begränsningar av antalet deltagare i offentliga tillställningar och allmänna sammankomster i Mellersta Österbottens sjukvårdsdistrikts område (med undantag för Reisjärvi) under perioden 13.5.-1.6.2021. Deltagarantalet begränsas till högst 10 personer inomhus och 20 personer i avgränsade områden utomhus under förutsättningen att alla som deltar i verksamheten i realiteten kan undvika närkontakt med varandra genom att följa UKM:s och THL:s anvisning. Om offentliga tillställningar inte går att ordna genom att sörja för säkra arrangemang kan de inte ordnas överhuvudtaget.

Aluehallintovirasto tiukentaa Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueen (pl. Reisjärvi) kokoontumisrajoituksia ajalla 13.5. – 1.6.202112.5.2021 16:36:23 EEST | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto päätti tänään 12.5. yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärärajoitusten tiukennuksista Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella (pl. Reisjärvi) ajalla 13.5.– 1.6.2021. Osallistujamäärä rajoitetaan sisätiloissa enintään 10 henkilöön ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa enintään 20 henkilöön edellyttäen, että kaikkien toimintaan osallistuvien on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa noudattaen OKM:n ja THL:n ohjeistusta. Mikäli yleisötilaisuuksia ei voida järjestää turvajärjestelyin, ei niitä voida järjestää ollenkaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme